Artisti: Roger Daltrey

Rock vuonna 2016: jopa The Whon Roger Daltrey sanoo, että koko genre on kuollut pystyyn ja enää räppäreillä on sanottavaa

Tämä ei liene sellaista sanomaa, mitä rockmusiikin ystävät haluaisivat lukea perjantaiaamuna, mutta minkäs teet. The Whon laulajasuuruus Roger Daltrey antoi The Timesille haastattelun, jossa ei päitä silitellä.

The Who -legenda lyttää Axl Rosella vahvistetun AC/DC:n karaokeksi – kritisoi myös Brian Johnsonin tylyä kohtelua

AC/DC:n päätös pestata Axl Rose vokalistikseen kuuroutumisvaarassa olevan Brian Johsonin tilalle on ehtinyt herättää runsaasti ihastusta ja vihastusta tässä männä viikon aikana. Nyt oman näkemyksensä asiaan on esittänyt myös The Whon Roger Daltrey, joka ei London Free Pressille myöntämässään haastattelussa vaikuttaisi olevan sen innostuneempi Gunnari-laulajan värväyksestä, kuin yhtyeen ex-vokalistin kohtelustakaan.

Rokin ilosanomaa valkokankaan täydeltä – The Who ja The Wall -konsertit elokuvateattereissa

Missasitko The Whon 50-vuotisjuhlakonsertin Lontoon Hyde Parkissa viime kesäkuussa? Ei hätää, sillä pääset mukaan juhlatunnelmaan keskiviikkona 7. lokakuuta, kun konserttitaltiointi esitetään erikoisnäytöksenä ympäri Suomen valikoiduissa elokuvateattereissa.

Sir Maccan taide muiden käsittelyssä – Ennakkosoitossa The Art Of McCartney

The Art Of McCartney -albumi pitää sisällään 34 versiota Paul McCartneyn laulukirjan helmistä. Mukana versioimassa ovat muun muassa Bob Dylan, Brian Wilson, Roger Daltrey, Dr John, Jeff Lynne, Kiss, Chrissie Hynde, Alice Cooper ja monta muuta staraa.Käsittelyssä on niin The Beatles -klassikoita kuin Fab Fourin jälkeisen ajan biisejä.Perjantaina ilmestyvä tuplalevy on nyt ennakkokkuuntelussa Soundi.fi:ssä!Kappaleet ja esittäjät:1. Maybe I’m Amazed – Billy Joel2. Things We Said Today – Bob Dylan3. Band On The Run – Heart4. Junior’s Farm – Steve Miller5. The Long and…