Artisti: Ted Nugent

”Nugent on aivoton ääliö” – Rock-veteraanit David Crosby ja Ted Nugent käyvät melkoista sanasotaa median välityksellä

Ted Nugent vieraili keskiviikkona Donald Trumpin tykönä valkoisessa talossa ja visiitti on sittemmin vähemmän yllättäen herättänyt intohimoja suuntiin jos toisiinkin. Esimerkiksi David Crosby ei ole ollut ajatuksesta järin innoissaan ja mies twiittasikin heti torstaina kuvan tapaamisesta saatesanoilla: ”Tämä kuva kertoo kaiken tarpeellisen. Kaksi historian vilpillisintä hymyä. Mikä pari persreikiä.”

Kun rahakaan ei ratkaise kaikkea: Donald Trumpin virkaanastujaisten esiintyjäkattaus on vaarassa muodostua melkoiseksi flopiksi

Kuten viime viikkoina on ollut havaittavissa, aivan kaikki eivät ole erityisen haltioissaan Donald Trumpin taannoisesta voitosta Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Yksi ammattiryhmä, josta ajatuksen vastustajia tuntuisi löytyvän hieman enemmänkin, löytyy muusikoista, joita tuntuisikin nyt olevan suhteellisen vaikea houkutella esiintymään vapaan maailman tulevan johtajan virkaanastujaispippaloihin.