Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT
THE GRAMMERS:

LEVYARVOSTELUT:
Money & Glory
The Grammers
Mk III

SOUNDIN JUTTUARKISTO:

  

THE GRAMMERS

Mk III

Hype

Muinainen rockin SM-voittaja on ehtinyt neljänteen albumiin. Viime vuonna kymmenen vuoden iän saavuttanut säkyläläisyhtye luottaa levynsä kannesta lähtien miehiseen voimaan ja miksei vähän uhoonkin. Visuaalinen primitiivisyys ja bändin hardrockin vanhakantaisuus ovat Mk III:lla täydessä sopusoinnussa.

Käsillä on albumi, jolta ei kannata odottaa uusia avauksia tai pienintäkään innovatiivisuutta. The Grammersin arvot löytyvät lukuisten lajitoveriensa tapaan kaukaa menneisyydestä. Tanakasti riffaava ja jytisevä hardrock ponnistaa voittopuolisesti 70-luvulta.

Avausraitaa Another Lick Another Line on mehevine urkuineen vaikea kuunnella ilman muistumia parhaiden päivien Deep Purplesta tai Uriah Heepistä. Jytinän vastapainoksi Small saa akustiset kitaransa soimaan kuin Led Zeppelin folkeimmillaan.

Kun laulaja Harri Vainionpää on kohtuullisen tavanomainen ja suomalaisuuttaan salaamaton äänenkäyttäjä, niin urkuri Tuomo Pfalerin liittyminen The Grammersin perusmiehistöön on enemmän kuin tervetullut muutos. Etenkin Pfalerin Hammondit tuovat Mk III:n asiallisen yllätyksettömiin raitoihin tervetullutta syvyyttä.



(Soundi 2/10)

  PERTTI OJALA
  SOUNDIN LUKIJAT
  SINUN ARVOSTELUSI

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 4

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.


KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

SOUNDI 6/10
Ilosaarirock vauhtiin, Faith No Morella spesiaalia
Ruisrock juhlii tasavuosia, mitä lahjaksi artisteilta?
Viimeinen Heaven And Hell -keikka
Lars Ulrich: Some Kind Of Monster oli typerä idea
Van Halenin albumi lähes valmiina
Robert Plant myös Euroopan-kiertueelle
Tarja Turusen rumpali ennätysten kirjaan?
Circlelle hurjat kehut - Ruotsista
Turbonegro ilman laulajaa


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

Revolution Renaissance päättää päivänsä
Pulut tykittivät Kings Of Leonin lavalta
Uusin numero
Lovestore
Black Holes And Revelations
The Resistance
Pedot
PATE MUSTAJÄRVI: Kunniaa Johnny Cashille – äänestä paras tribuutti!
Sonic Boom
OK Go osaa tehdä videoita
Option Paralysis
White Pony

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset