Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

  

VARJO

Viimeinen näytös

Stupido Records

Jo vanhastaan synkistelyyn taipuvainen yhtye julkaisee viimeisen levynsä, ja ilma on raskas jäähyväisten painosta. Varsinkin kun tiedetään, että Viimeisen näytöksen taustalla vaikuttavat Varjon entisen kosketinsoittajan Sampo Lindforsin ja perustajajäsen Henry Waldénin kuolemantapaukset.

Viimeinen näytös ei silti tukehdu omaan ahdistukseensa. Yhtyeen loppu­aikojen ideariihistä albumille on valikoitunut 1980-luvun alun The Curelle kumartelevien lisäksi selvästi rockimpia biisejä, ja bändi kuulostaa niissä todella terävältä. Tällaisista levyistä vanha goottirock-skene on mielissään.

Lopulliset hyvästit Varjo heittää kappaleella, joka maalailee synkin värein. Olet ehkä kuollut -biisiä kuunnellessa ja takakannen karmivasti asiaan liittyvää kuvaa tuijottaessa tulee haikea ja vaikea olo teoksen syntytarinasta tietämättömällekin.

Kun Varjon ehkä koskettavin esitys löytyy sen viimeiseltä albumilta, ei voi kuin todeta yhtyeen häviävän keskuudestamme liian aikaisin. Lohdutukseksi Antti Lautala ja Viimeisellä näytöksellä soittanut kokoonpano jatkavat tummanpuhuvan musiikin tekemistä Silent Scream -nimellä.



(Soundi 2/10)

  EERO KETTUNEN
  SOUNDIN LUKIJAT
  SINUN ARVOSTELUSI

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 7

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.


KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

The Final Frontier
TIMO RAUTIAINEN – biisi biisiltä
7th Symphony
Grinderman II
Guns N' Roses häirikkötuulella
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
Joey Jordison päihitti Portnoyn ja Peartin
En oo keittäny enkä myyny
Iron Maiden teki tilin bergeniläiselle baarille
Nightwish kyllästyi omiin biiseihin


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

The Complete In A Silent Way Sessions
Wildlike Wonder
Eleven Eyes To Shade
Guns N' Rosesin kiertue takkuilee edelleen
The Whirlwind
Guns N' Roses häirikkötuulella
SOUNDIN DEMOSTA TÄHDEKSI – ”Kaikkea yritettiin, että saataisiin levytyssopimus.”
Uusin numero
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
The Final Frontier

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset