Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT
BRANDON:

LEVYARVOSTELUT:
The Outcome

SOUNDIN JUTTUARKISTO:

  

BRANDON

The Outcome

Alarm Ent.

Rähinän alamerkille levyttävällä Brandonilla on kaksoiskansalaisuus, mutta hänen musiikkinsa on läpeensä amerikkalaista. The Outcomen perusteella Brandonin vaikutteet löytyvät viime vuosien newyorkilaisista valtavirtatyyleistä.

Vastaavana tuottajana toiminut Iso H ja tuottajana ansioitunut Sakke eivät tee virheitä: he ovat oppirahansa maksaneet ja osaaminen sekä tyyli kuuluvat kädenjäljessä. Kontakteja on hyödynnetty rohkeasti: muiden muassa Ewok, laulajat Élancy ja Illi, tuottajana ja MC:nä esiintyvä Elastinen ja miksauksesta vastaava Jukka Immonen tukevat kukin Bran-donia panoksellaan. Samalla he pyöristävät levyä, joka on muutoinkin läpinäkyvä.

The Outcome on loistavaa käsityötä, ja Brandon erottuu edukseen sulavuudellaan, johdonmukaisesti kehittyvillä säkeistöillään ja sävelkuluillaan. Yksilöllisyyttä lukuun ottamatta Rähinällä on loistavien levyjen tekemiseen vaadittavat voimavarat, ja The Outcome vastanneekin huolitellussa monipuolisuudessaan tekijöidensä näkemystä täydellisestä albumikokonaisuudesta. Se viestii vieraalla sanastolla: Brandon on taustavoimineen voimakkaiden viittaustensa kahlitsema. 

(Soundi 09/2005)

  ASKO KAUPPINEN
  SOUNDIN LUKIJAT
  SINUN ARVOSTELUSI

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 3

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.


KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

The Final Frontier
TIMO RAUTIAINEN – biisi biisiltä
7th Symphony
Grinderman II
Guns N' Roses häirikkötuulella
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
Joey Jordison päihitti Portnoyn ja Peartin
En oo keittäny enkä myyny
Iron Maiden teki tilin bergeniläiselle baarille
Nightwish kyllästyi omiin biiseihin


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

The Complete In A Silent Way Sessions
Wildlike Wonder
Eleven Eyes To Shade
Guns N' Rosesin kiertue takkuilee edelleen
The Whirlwind
Guns N' Roses häirikkötuulella
SOUNDIN DEMOSTA TÄHDEKSI – ”Kaikkea yritettiin, että saataisiin levytyssopimus.”
Uusin numero
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
The Final Frontier

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset