Ulkoa tarkastellen on vaikuttanut jo jonkun aikaa siltä, että Björkin taide jäljittelee hänen elämäänsä eikä päinvastoin. Vaikka sitä ei näin aikalaisena ehkä tajuakaan, saatetaan tästä 39-vuotiaasta kosmopoliitista leipoa vielä joskus ties millainen ikoni, jonka mukaan nimetään katuja ja jonka nimiin jaetaan apurahoja.
Aineksiahan Björkissä riittää vaikka millaiseksi popmusiikin Salvador Dalíksi. Hänen äänisurrealismiaan on kuultu eri ympäristöissä olympialaisten kisojen avajaisia myöten, ja yhteistyötä on takana Lars von Trierin kaltaisten leffaeksentrikkojen sekä John Tavenerin tapaisten nykysäveltäjien kanssa. Hieman kärjistäen voidaan todeta, että Björk tuo uskottavuutta ja taiteellista substanssia oikeastaan mihin tahansa.
Drawing Restraint 9 on poikkitaiteellisella The Cremaster Cyclellaan kohauttaneen Matthew Barneyn elokuva, ja tämä levy sen soundtrack. Kyseessä ei siis ole "varsinainen" Björk-albumi. Kyseessä ei myöskään ole yhtä biisi-orientoitunut kokonaisuus kuin viiden vuoden takainen Dancer In The Dark -leffan poikima Selmasongs-kiekko.
The Music From Drawing Restraint 9 on alusta loppuun taidetta isolla teellä. Avausraita Gratitude, jonka Will Oldham tulkitsee Björkin demovokaaleja selvästi seuraillen, johtaa näin ollen vähän harhaan. Albumi koostuu äänikollaaseista, joiden päällä kuullaan solistisina elementteinä muun muassa Zeena Parkinsin harppua sekä Drawing Restraint 9 -elokuvassakin esiintyvän Mayumi Miyatan sho-nimistä japanilaista suu-urkua, eräänlaista puhaltaen soitettavaa haitaria.
(Soundi 08/2005)
 | | | | PETRI SILAS | |
| | | SOUNDIN LUKIJAT | ||
 | | | | | SINUN ARVOSTELUSI |
