Kotiteollisuuden Hynynen kertoi viime Soundissa nähneensä suomenkielisen metallin tulevaisuuden Stam1nassa. Hynynen on vain osittain oikeassa. Stam1na on energisin ja innostavin tapaus, ei vain suomenkielisessä, vaan suomalaisessa metallissa aikoihin. Kolmikko on malli bändin hieroutumisesta valmiiksi jo demoilla, albumin tekoa ei ole harjoiteltu epätoivoisen saksalaisen autotallilevy-yhtiön kanssa. On siistimpää lyödä suomalaista tulevaisuutta pöytään viidennen albumin sijaan jo debyytillä.
Stam1nan pohjat ovat kuin pyhä kolminaisuus Mokoman Kurimuksesta, Stonen No Anaesthesia!:sta ja Bay Arean teknisesti oivaltavasta thrashista. Monimuotoiset rakenteet tarjoavat erilaisia kuorrutuksia, kuten Faith No More -henki Sananen lihasta -biisissä ja System Of A Down -hyperventilaatio jossain muualla. Huutaja Antti Hyyrynen julistaa kuin matkasaarnaaja ainoaa totuutta ja pudottelee sanoitusmiinoja halukkaiden purettavaksi: "Ainoa kruunu jota tämä kuningas enää kantaa irtoaa hampaastaan."
Stam1na ei kuitenkaan ole hävittänyt olemuksestaan hellyttävää maalaispoikaa, periksi antamatonta jurottajaa, jota kotimaisella vedettävässä raskaassa rockissa kaivataan. Vaikka musiikillinen visio on häikäisevä, Stam1na ojentaa kouransa pikkukaupunkien jimmorrisoneille ja maitolaitureiden missmaailmoille.
Stam1nan tarjoillessa viiden tähden helvettiään muilla ei ole enää mitään mahdollisuuksia.
(Soundi 02/2005)
 | | | | | ANTTI MATTILA |
| | | | SOUNDIN LUKIJAT | |
 | | | | | SINUN ARVOSTELUSI |
