Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

  

VIIKATE

Marraskuun lauluja I

Ranka

Kaarlen ja Simeonin muodostamasta duosta nyt jo virallisestikin nelimiehiseksi rockbändiksi kasvanut Viikate tuo poikkeuksellisen synkkään ja vetiseen talveen ensimmäisen annoksen marraskuun laulujaan. Ennen levykaksikon jälkiosaan loppuvuodeksi luvattuja hitaampia raitoja Viikate viuhuu yllättävän ripeästi. Marraskuun lauluja I on rautalangalla maustettua puoliraskasta puolimetallia, jossa kuolo, ahdistus ja jylhä suomalainen luonto ovat totutusti läsnä. Viikatteen lyriikat vilisevät yhä kalevalais-raamatullisia elementtejä, mutta yhtyeen alkuperäinen viattomuus on soiton sulavoitumisen myötä väistämättä rapistunut. Vaikka Viikatteen voimat tälläkin kertaa riittävät niin taakkojen kuin korsienkin kantamiseen ja vakavuutensa tuo yhä hymyn huuleen, niin bändin myllynkivikaulainen jurotus ei ole voinut välttyä viihteellistymiseltä. Rutinoituneisuudestaan huolimatta mainion albumin hilpeimpiin hetkiin lukeutuvat Motörheadin Ace Of Spadesin vanavedessä kiihdyttelevä Padat ja komisario Palmun sekä Peltoniemen Hintriikan surumarssin mieleen tuova instrumentaali Leikatun konjakin salaisuus.

(Soundi 01/2007)

  PERTTI OJALA
  SOUNDIN LUKIJAT
  SINUN ARVOSTELUSI

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 7

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.


KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

The Final Frontier
TIMO RAUTIAINEN – biisi biisiltä
7th Symphony
Grinderman II
Guns N' Roses häirikkötuulella
En oo keittäny enkä myyny
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
Asfalttisoturin viimeinen hidas
Korn III: Remember Who You Are
Nightwish kyllästyi omiin biiseihin


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

The Complete In A Silent Way Sessions
Korn III: Remember Who You Are
Wildlike Wonder
Eleven Eyes To Shade
Guns N' Rosesin kiertue takkuilee edelleen
The Whirlwind
Guns N' Roses häirikkötuulella
SOUNDIN DEMOSTA TÄHDEKSI – ”Kaikkea yritettiin, että saataisiin levytyssopimus.”
Uusin numero

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset