Eikö Egotrippi ollut se orkesteri, joka soitti tarttuvia, tuhtien kitaravallien ympäröimiä ralleja? Olihan se, silloin joskus ja jopa useiden vuosien ajan, mutta nyt ajat ovat muuttuneet.
Asiasta olisi pitänyt huolestua siinä vaiheessa, kun Knipi kertoi yhtyeen kotisivulla uudesta albumista, että "levy on selvästi vähemmän rockpainotteinen" ja "nyt ei vain irronut ralleja". Ralleja ei ole irronut, sillä yhtye on eksynyt etsimään tarttuvien renkutusten sijaan jotain taiteellisempaa ja haastavampaa. Tällaisessa on aina vaara, että kokeellisuutta ja kekseliäisyyttä löytyykin yllin kyllin, ja se kaikki täytyy ahtaa yhdelle levylle. Lopputuloksena on tyylien sekamelska.
Avara on nimittäin Matkustajan syli, sillä mukaan mahtuu viihdeviulujen painottamaa hidasta blues-iskelmää (Sininen), kirkkourkujen taustoittamaa laahaavaa valssia (Toisinaan), akustista 70-lukuista hippiballadia (Varovasti nyt) ja trumpettien viiltämää hautajaismarssia, joka muistuttaa Tuomari Nurmion Hullua puutarhuria (Polkupyörälaulu).
Knipi kirjoittaa nettisivulla myös, että "sanoitukset ovat levyllä harvinaisen onnistuneita". Väitettä ei voi allekirjoittaa. Ensimmäistä kertaa Egotripin laulujen sanoituksia tarkkaan kuunneltuani huomasin, etten suurimmasta osasta ymmärrä, mitä teksteillä ajetaan takaa. Kyllähän ne hyvältä kuulostavat, jos niiden merkitystä ei ajattele.
Vetoapua Matkustajalle antaa runsaasti julkisuutta saanut Nousukausi-elokuva. Sen tunnuslauluksi on valittu Älä koskaan ikinä, joka muistuttaa kiusallisen yksityiskohtaisesti jo kliseiseksi ilmaisuksi muuttuneista vanhoista hyvistä ajoista. Silloin kitarat jyrisivät pontevasti, ja melodiat jäivät mieleen kertakuulemalta. Tästä rallista yksi ylimääräinen piste.
(Soundi 03/2003)
 | | | JORMA JORTIKKA | ||
| | | SOUNDIN LUKIJAT | ||
 | | | | | SINUN ARVOSTELUSI |
