2007 tuntuu olevan uuden veren esiin nousun vuosi suomalaisessa rocktarjonnassa. Pätevää esikoista ja toista albumia pukkaa ja hyvä niin. Turkulainen Stanley nousee ehdottomasti tervetulleiden piristäjien joukkoon. Yhtyeen ensialbumi osuu musiikillisesti melko lailla keskelle lievästi vaihtoehtohenkisen nykyrockin kenttää.
Mew, Kent, Radiohead ja Billy Corganin viritykset nousevat ensimmäisinä mielleyhtyminä mieleen napakalla Leetches-kappaleella alkavaa tiukasti toteutettua melodraamaputkea kuunnellessa. Stanleyn kotimaiset hengenheimolaiset löytyvät toisin sanoen Fullsteam-tallin punk-kiihkeyden ja modernin melodisen kitararockin yhdistelijöistä. Siihen seuraan turkulaisnelikko istuu paitsi musiikillisten vaikutteiden myös tekoasenteensa puolesta.
Stanley on selvästi tehnyt töitä ja puurtanut pakan hienosti läjään ennen levyttämistä. Solisti Peter Hakolan ilmaisu on itsevarmaa ja uskottavaa, ja sävellyksissäkin on tolkkua. Halo edustaa hienosti nykyaikaista indiehenkistä paatosrockia ja September Rust -laulun yksinkertaisissa riffeissä on tehokkuutta. Nähtäväksi jää, pystyykö Stanley tulevaisuudessa perkaamaan laulukirjastaan kaavamaiset täytepalat pois ja tuleeko bändista oikeasti jotakin. Ensimmäisen siirtonsa kauniisti yhteen puhaltava ryhmä on tehnyt uskottavasti ja lupauksia herättäen.
(Soundi 05/2007)
 | | | | PEKKA LAINE | |
| | | SOUNDIN LUKIJAT | ||
 | | | | | SINUN ARVOSTELUSI |
