JOOSE KESKITALO JA KOLMAS MAAILMANPALO

On hienoa, kuinka Joose Keskitalo on onnistunut kehittämään ilmaisuaan. Erittäin vahvatunnelmaisella Luoja auta -debyytillä (2004) vaikutuksen tehnyt bensakanisterikitarasoundi tuskin olisi kantanut kovin kauan. Toissavuotisella Kaupungit puristuvat puristimissa -albumilla mukaan tuli bändi, ja sama kehitys jatkuu Kolmannella maailmanpalolla.

Vaikka soundi on levyjen mittaan tavanomaistunut ja muuttunut helpommin lähestyttäväksi, on Keskitalo edelleen täysin ainutlaatuinen artisti. Hänen maanläheinen ilmaisunsa pohjaa musiikillisesti vahvasti kansanmusiikkiin ja onpa siinä selkeitä viitteitä virsiinkin, vaikka ei enää samassa määrin kuin debyytillä. Linjoja voi helposti vetää myös angloamerikkalaiseen perinteeseen, sillä raaka ja toisteinen deltablues on aina kaikunut Joosen esityksistä, ja esimerkiksi hauraan kaunis kitaranäppäily Saimaan rannalla voisi olla käännös jostain 60-luvun brittifolkhelmestä.

Pysäyttävin elementti on kuitenkin kristillistä kuvastoa kierrättävät raadolliset sanoitukset, joissa toistuvin teema on kuolema. Joosen tarinoissa kaikilla tuntuu olevan huolia, jopa Saimaan rannalle hyljätty vene itkee yksinäisyyttään: ”mieluummin saunahirtenä kuin yksin Saimaalla.” Mutta on tarinoista löydettävissä myös toivoa, venekin päätyy Joosen vapauttamana katsomaan Savonlinnan laivoja.

Kolmannella maailmanpalolla Joose Keskitalo näyttäytyy yllättävänkin monipuolisena. Rämisevä Neljä hevosta ja hautajaissaattue, kapakkajatsahtava Riivaajat, akustinen Herra, opeta minua kuolemaan ja sämplätyn torvisoittokunnan päälle mumistu Näin unta yhtenä yönä rakentavat yhdessä hienon albumikokonaisuuden ja luovat vahvan tunteen siitä, että Joose Keskitalon tarinoita tullaan kuulemaan vielä monta levyllistä.

Joose Keskitalo, sinun yhteydessäsi puhutaan aina paljon sanoituksista. Pyritkö herättämään niillä huomiota?
– Riippuu missä mielessä. En siinä mielessä, että haluaisin jotenkin shokeerata, mutta yleisellä tasolla jokainen, joka kirjoittaa ilmaistakseen itseään, haluaa varmasti herättää tuntemuksia.
– Minun mielestäni suomalainen musiikki on sanoitusten puolesta tavallaan kriisissä. Uskon, että se johtuu pitkälti englanninkielen ylivoimasta, ei ehkä uskalleta tehdä oman näköistä juttua. Omasta mielestäni musiikkini on suomenkielessään aika luontevaa.  

Tuleeko vastaan aiheita, joista et uskalla tai joista on vaikea kirjoittaa?
– Jokaisella tekijällä on omat päähänpinttymänsä, joista on vaikea päästä irti. Ja on tietenkin tiettyjä aiheita, joista on vaikea kirjoittaa, mutta on helpompaa, jos on täysin mielipuolinen, niin kuin minä pyrin olemaan.

Onko tekstiesi maailma omasta mielestäsi lohduton?
– Nuorena kun opettelin biisien tekoa, oli menetelmäni puhtaasti gospelmusiikin oppien kaltainen. Eli ensin esitellään ongelma ja yleensä kolmannessa säkeistössä kerrotaan siihen ratkaisu. Jossain vaiheessa huomasin tehokkaaksi jättää ratkaisun pois. Nykyään saatan antaa pieniä vihjeitä ratkaisusta.

Millaiseen musiikilliseen perintöön miellät itsesi kuuluvan?
– Tosi varhaiseen kansanmusiikkiin ja sitä jatkaneeseen virsimusiikkiin. Löydän niistä sävelistä itseni. Yksinkertaisuudessaan ja kaksisointuisuudessaan musiikkini saattaa lipsahtaa myös grungen puolelle.

Kuunteletko lainkaan niin sanottua nykymusiikkia?
– Kuuntelen totta kai. Esimerkiksi puoli vuotta sitten minulla oli vaihe, jolloin pystyin kuuntelemaan vain joko 1600- ja 1700-lukujen virsimusiikkia, tai sitten Profeetta & Uusi Maailmanuskonnon levyä. Niissä on mielestäni hyvin samanlainen henki, sellainen mystiikka ja sanomisen tarve.

					MIKKO MERILÄINEN
					SOUNDIN LUKIJAT
					SINUN ARVOSTELUSI