Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT
SAATTUE:

LEVYARVOSTELUT:
Jäähyvästi
Vuoroveri

SOUNDIN JUTTUARKISTO:

  

SAATTUE

Jäähyvästi

Spikefarm

Joskus muinoin Kiduttajat-nimellä toiminut riihimäkeläisbändi on jo ehditty asettaa doom-lokerikkoon, mutta Saattue hyödyntää debyytillään avarampia asetelmia muun muassa deathin puolelta.

Ensi kuulemalta Jäähyvästi herättää riemastuttavan synkkiä tunnemyrskyjä. Yhtyeen lähes laahaava soitto lakaisee murheen alhoja kyynelehtivillä melodioillaan. Biisien apaattisuudessa kasvaa vihan siemen, jota bändi ei sittenkään päästä kunnolla itämään, ja sekös vain vääntää tiukemmalle Saattueen esittämän ahdistuksen peukaloruuvia. Bändin loihtima äänimaisema on doomiksi laaja ja sopivan oivallisesti koristeellinen, lähes herkkä. Esimerkiksi piano, akustinen kitara ja naislaulu tuovat musiikkiin ulottuvuuksia, jotka muovaavat synkkyyden tummat tunnelmat vieläkin tummemmiksi.

Pitkän päälle Jäähyvästi herättää sittenkin hieman ristiriitaisia tunteita. Tekstien osalta Saattue jää puolitiehen menemällä paikoittain ali sieltä, missä rima on matalimmalla. Myös sävellyksiltä jää lopulta kaipaamaan jotain hieman enemmän, vaikkapa niitä sovituksellisia väläyksiä, joista yhtye sentään antaa debyytillään maistiaisia.



(Soundi 02/2008)

  MARKO SÄYNEKOSKI
  SOUNDIN LUKIJAT
  SINUN ARVOSTELUSI

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 7

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.


KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

The Final Frontier
7th Symphony
TIMO RAUTIAINEN – biisi biisiltä
Grinderman II
Flow 2010 suositukset
Guns N' Roses häirikkötuulella
Joey Jordison päihitti Portnoyn ja Peartin
Iron Maiden teki tilin bergeniläiselle baarille
Gibson.com listasi kovimmat kitara-albumit
Ozzy: Black Sabbathin paluu todennäköistä


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

Guns N' Rosesin kiertue takkuilee edelleen
The Whirlwind
Guns N' Roses häirikkötuulella
SOUNDIN DEMOSTA TÄHDEKSI – ”Kaikkea yritettiin, että saataisiin levytyssopimus.”
Uusin numero
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
The Final Frontier

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset