Fat Possum -yhtiö totutti punkkaritkin Junior Kimbrough’n, R.L. Burnsiden ja T-Model Fordin autenttiseen bluesiin. Lafkan kokoelmalevyt nimettiin houkuttelevasti lauseella ”Not The Same Old Blues Crap”. Jo’ Buddyn kappaleet sopisivat noille kokoelmille kuin pääkallosormus Mustanaamion sormeen. Jokin outo karma on pistänyt jonkun alkuperäisen bluesmiehen uudelleensyntymään Jussi Raulamoksi Suomeen.
Afroamerikkalainen perinnemusiikki soi Raulamon käsissä niin luontevasti, että on vaikea kuvitella miehen kuulleenkaan slaavi-iskelmästä tai suomirockista. Yksinkertaisesti kitaralla ja minimalistisella rummutuksella kuljetetut laulut eivät todellakaan kaipaa isompaa bändiä ympärilleen. Ainutlaatuinen meno saavutetaan ilman päällekkäisäänityksiä tai ultraleveää taajuuskaistaa.
Edelliseen Grits & Rattles -pitkäsoittoon (2006) tutustuneille uutukainen ei tuo paljoakaan lisäkulmia Jo’ Buddyn artistikuvaan, mutta kunnossa olevaa onkin toki turha lähteä korjailemaan. Ei-tutustuneille suositellaan korvien lepuuttamista Whole Lotta Things To Don parissa.
(Soundi 03/2008)
 | | | | VILLE PIRINEN | |
| | | SOUNDIN LUKIJAT | ||
 | | | | | SINUN ARVOSTELUSI |
