Rytmihäiriön sanataide kertoo suomalaisten kansallisurheilusta, päissään tehdyistä henkirikoksista. Gambina-sateen tullen on aika valmistautua Saatanan valtakuntaan. Se osoittanee, ettei aihetta edelleenkään käsitellä kuolemanvakavasti. Enemmän kummastusta herättäneekin jatkuvasti metallisemmaksi suuntautuva musiikki.
Materiaali on kaksijakoista, sillä aina Unen laulaessa surmacore rytisee, mutta miehen vaietessa kappaleissa tapahtuu enemmän kuin koskaan. Moni biisi alkaa melodisesti, akustisestikin, ja hetken voisi kuvitella olevansa melodeath- tai jopa metalcore-bändin kyydissä.
Levyn erikoisin veto ei ole kokonaan akustinen tunnustus Tein henkirikoksen, vaan Lupa tappaa humalassa, joka viikinkikuoroineen ja -riffeineen muistuttaa kitaristi Jannen toista työnantajaa ja mukana hoilaavaa Moonsorrow’ta. Gambina O.D. tekee saman finntrollmaisemmin ja heittää väliin Kreator-riffin. Nämä ovat mausteita yleissointina edelleen kaahaavaan hardcore-mättöön. Skaalan laajentaminen on hyvästä, sillä yksioikoinen huuto kaipaa ympärilleen uutta musiikillista ilmettä.
Metalli näyttäytyy nyt usean eri alalajin kautta, ei vain thrashinä. Vanhoilla faneilla on kestämistä, mutta meitä myöhemmin mukaan hypänneitä palvellaan oivallisesti.
(Soundi 03/2008)
 | | | | ANTTI MATTILA | |
| | | SOUNDIN LUKIJAT | ||
 | | | | | SINUN ARVOSTELUSI |
