Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

  

BLOODPIT

The Last Day Before The First

Backstage Alliance

Bloodpit on vihdoin päässyt kuiville kaksi vuotta sitten kokemastaan äkkipysähdyksestä. Kakkosalbumi Off The Hookin (2007) käynnistämä noususuhdanne jäi lyhyeksi bändin ja laulusolistinsa Matthau Mikojanin teiden erottua. Mikojanin toipuminen on synnyttänyt jo kaksi pitkäsoittoa ja nyt on Bloodpitin vuoro palata uusin voimin.

Kitaristi Petri Hiltusen ja laulaja Antti Ravinin mukaantulon myötä Blood­pitin kova rock on netonnut lisää metallisia piirteitä. Etenkin Ravin on yhtyeen sointia ajatellen asiallinen löytö, vaikka miehen otteissa onkin Suburban Triben Ville Tuomelle ominaista vähätunteista kovuutta.

Albumin biisimateriaalista ei erotu ehdottomia tähtihetkiä, mikä jossain määrin rokottaa Bloodpitin paluun tehoa. Sulfur On My Skin ja For You To Be Safe edustavat linjakkaasti bändin balladisempaa puolta. Torn You Within miellyttää läpi biisin kulkevalla tanakalla riffillään ja Ode For The Killswitch on Bloodpitin vauhdikkainta runttausta.

The Last Day Before The First -levy merkitsee uudistuneelle ja monipuolistuneelle Bloodpitille puhdasta riman ylitystä – mutta vasta aloituskorkeudesta.



(Soundi 6/09)

  PERTTI OJALA
  SOUNDIN LUKIJAT
  SINUN ARVOSTELUSI

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 1

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.


KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

The Final Frontier
TIMO RAUTIAINEN – biisi biisiltä
7th Symphony
Grinderman II
Guns N' Roses häirikkötuulella
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
Joey Jordison päihitti Portnoyn ja Peartin
En oo keittäny enkä myyny
Iron Maiden teki tilin bergeniläiselle baarille
Nightwish kyllästyi omiin biiseihin


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

The Complete In A Silent Way Sessions
Wildlike Wonder
Eleven Eyes To Shade
Guns N' Rosesin kiertue takkuilee edelleen
The Whirlwind
Guns N' Roses häirikkötuulella
SOUNDIN DEMOSTA TÄHDEKSI – ”Kaikkea yritettiin, että saataisiin levytyssopimus.”
Uusin numero
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
The Final Frontier

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset