Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT
ETERNAL TEARS OF SORROW:

LEVYARVOSTELUT:
Before The Bleeding Sun
A Virgin And A Whore
Chaotic Beauty
Children Of The Dark Waters

SOUNDIN JUTTUARKISTO:

  

ETERNAL TEARS OF SORROW

Children Of The Dark Waters

Suomen Musiikki

Taas on ETOS-leirissä sattunut ja tapahtunut. Saldona bändissä on uusi rumpali ja kitaristi. Lisäksi toinen laulaja on vakinaistettu. Vastoinkäymiset alkoivat jo ennen levyn valmistumista, joten ilmeisesti ne ovat vanhan sanonnan mukaan vain vahvistaneet ryhmää matkalla kohti toistaiseksi parhaan albuminsa ilmestymistä.

ETOS on julkaissut muutamia rikkaita kokonaisuuksia, mutta näköjään ne ovat olleet vasta harjoitelmia tiellä, joka on johtanut Children Of The Dark Watersiin. Ryhmä on aiemminkin esitellyt taitavia ja vaikuttavia sävellyksiä, mutta se viimeisin tippa on jäänyt puristamatta. Nyt bändi on sovitusvaiheessa kääntänyt ne vihoviimeisetkin kivet ja katsonut, mitä ammennettavaa kappaleisiin löytyy. Niinpä uudet sävellykset ovat täyteläisiä, täynnä nyansseja ja pulppuavat tyylipuhtaita melodisia linjanvetoja.

Musiikki lähesty välillä jopa sinfonisia sfäärejä ja sen kauneuteen piilotetussa kauhutunnelmoinnissa on musertavaa voimaa. Children Of The Dark Waters on väkevästi vaikuttava levy, joka iskee suoraan sydämeen.



(Soundi 6/09)

  MARKO SäYNEKOSKI
  SOUNDIN LUKIJAT
  SINUN ARVOSTELUSI

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 8

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.


KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

SOUNDI 6/10
Ilosaarirock vauhtiin, Faith No Morella spesiaalia
Ruisrock juhlii tasavuosia, mitä lahjaksi artisteilta?
Viimeinen Heaven And Hell -keikka
Lars Ulrich: Some Kind Of Monster oli typerä idea
Van Halenin albumi lähes valmiina
Robert Plant myös Euroopan-kiertueelle
Tarja Turusen rumpali ennätysten kirjaan?
Circlelle hurjat kehut - Ruotsista
Turbonegro ilman laulajaa


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

Revolution Renaissance päättää päivänsä
Pulut tykittivät Kings Of Leonin lavalta
Uusin numero
Lovestore
Black Holes And Revelations
The Resistance
Pedot
PATE MUSTAJÄRVI: Kunniaa Johnny Cashille – äänestä paras tribuutti!
Sonic Boom
OK Go osaa tehdä videoita
Option Paralysis
White Pony

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset