Demoefekti 16/2014

18.4.2014 10:51

3rd Trip

Desert rockia Herttoniemen aavikoilta. 3rd Trip käyttää paljon hauskankuuloisia kitaraefektejä. Usein näin laaja äänenmuokkaus johtaa sekaviin soundeihin, mutta tämä helsinkiläisbändi pitää vaikuttavasti biisin kasassa. Bubbles on muutenkin hyvin sävelletty ja soitettu kappale. Vaikka biisin voikin huoletta stoner rockiksi luokitella, tuo esimerkiksi laulun rytmitys mieleen Rage Against the Machinen. Suosittelen lämpimästi Kyussin ja Sixty Watt Shamanin ystäville. Kitaraefektien käyttö on sen verran taidokasta, että saattaisivat tästä esimerkiksi Korn-fanitkin kiinnostua.

Facebook

Contramood

Story Came Alive alkaa taitavalla kitaroinnilla. Biisi muuttuu kuutenkin intron jälkeen vähän tylsäksi. Soittajat ja laulaja osaavat asiansa, joskin laulutyyli on vähän liian grunge-maneerinen. Paikoin Contramoodin musiikki kuulostaa jo hienolta. Biisi on kuitenkin liian yllätyksetön ja teennäinen. Kun maltettaisiin jättää kertosäkeet ja pop-koukut muille, tulisi varmasti parempaa jäkeä. Ne eivät tunnu bändille luontevilta. Hammond-uruille ei myöskään vuonna 2014 ole mitään hyväksyttävää syytä. Taitoa ja taipumusta bändillä selvästi olisi monimutkaisemmankin musiikin tekoon.

Facebook

Hyvästi, Nikolai

Hyvästi, Nikolai on helsinkiläinen indiefolk-trio. Soittaminen on pätevää, mutta varsin mekaanista ja tunnelmatonta. Soundit ovat myös toimivat, mutta mitäänsanomattomat. Ainoa ei täysin tavallinen ratkaisu on aivan liian äänekkääksi miksattu kimittävä lauluääni. Laulajan ääni on melko korvia raastava. Jollain tapaa se on kuitenkin biisin toimivin elementti. Ilman sitä tästä ei jäisi mitään mieleen. Ärsyttävä on kuitenkin aina parempi kuin tylsä.

Facebook


Soundin Demoefektissä nostetaan viikoittain esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.

Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä.

Lisää luettavaa