SOUNDI 03 / 08

19.3.2008 22:24

 

Kuukauden demo: PUNAISEN KUNINGATTAREN PERIAATE

http://punainentalo.net
www.myspace.com/punaisenkuningattarenperiaate
On harmillista, että Punaisen Kuningattaren Periaatteen kuvailu on helpointa aloittaa mainitsemalla Ultra Bra, sillä vaikka esteettistä yhtäläisyyttä löytyy niin isosta, puhaltimilla varustellusta bändistä kuin reippaasta naislaulusta, on näillä Oulun lähistöltä operoivilla muusikoilla erittäin paljon tarjottavaa myös tuota Kerkon ex-poppoota vierastaville. Nimittäin siinä missä Ultra Brata määritti viihdyttävä soundi, antaa PKP itsensä lipua vieraammillekin vesille. Soiton kekseliäästä rohkeudesta ja lievästi 70-lukuisesta estetiikasta mieleen nousee myös Liekki.
Yhdeksän hengen voimin yhtye luo biiseihin hurjaa imua. Vaikka paikoin progepeikon annetaan puskea vahvastikin läpi, ei soitosta katoa hetkeksikään kepeys ja kiinnostavuus. Kappaleiden rytmiikkaan on keksitty hyvää variaatiota, eikä yhtye sorru sovittamaan raitoja tukkoon.
Esimerkiksi Röyttä osoittaa poikkeuksellista dynamiikan hallintaa. Säkeistöjen yksinkertaisesta junttauksesta siirrytään kiehtovan kieroon rytmiin, jota vielä kasvatetaan loppua kohti raskailla kitaroilla.
Veeran laulu on miellyttävän suoraa, ja äänenpainon vaihtelun ja painokkaan artikuloinnin ansiosta siinä on myös väriä. Arkiset mutta latteuden ja naivistisuuden taidolla väistävät sanoitukset istuvat Veeran suuhun ja muuhunkin kokonaisuuteen moitteetta. Ei ole epäilystäkään, etteikö bändi osaisi soittaa taitavasti – ja juuri niin se tekeekin – mutta kuivaa opistofiilistä siitä ei onneksi välity.
Demoksi äänitteen tekee poikkeukselliseksi myös se, että tämä neljän raidan näyte on kasattu yhtenäiseksi ja loogisesti eteneväksi kokonaisuudeksi. Punaisen Kuningattaren Periaate on demosedän taipaleeni toistaiseksi lupaavin tuttavuus.

Lyhyt kertaus, eli kuinka pitkällä Punaisen Kuningattaren Periaatteen tarinassa nyt ollaan menossa ja kuinka tähän ollaan päästy?
– PKP on jo päälle viisivuotias, ja siinä ajassa on kertynyt kilometrikorvauksia ihan kivasti. Ei olla enää alkuperäisessä kokoonpanossa, eikä sitä seuraavassa, eikä sitäkään seuraavassa, mutta laajalti sama poppoo mukana pyörii. Keikoilla on päästy käymään alusta asti. Alkupään kokeellisemmat viiletykset on vähitellen virtaviivaistettu: enää mukana ei ole räppiä tai reggaeta. Näitä sivujuonteita varten on perustettu oma bändi, Radio Moskova. Kokoonpano on vakiintunut yhdeksänhenkiseksi yhden naislaulajan bändiksi, ja tyyli enemmän tai vähemmän määrittelemättömäksi popiksi ja progeksi.
Onko ollut suuren työn takana saada PKP nykyiselle tasolleen?
– Suurikaan työ ei tunnu suurelta, kun sen levittää ajallisesti varsin pitkälle jaksolle. Hermot ovat menneet moneen kertaan, koska olemme oppineet soittamisen taidon yhdessä soittamalla. PKP on syntynyt luonnollisen prosessin tuloksena. Porukka on valikoitunut ikään kuin sattuman sanelemana, henkilökemioiden yhteensopivuuden perusteella. Suuri yhtye vaatii tarkkaa yhteissoittoa ja melkoista sovituspähkäilyä toimiakseen. Ongelmana tämän kokoluokan sakilla on tietenkin aina saada porukka kasaan treenejä varten. Sama ongelma on hidastanut hieman uuden materiaalin säveltämistä, sovittamista ja käyttöönottoa. Tämän vuoden puolella on tosin päästy kokoontumaan useammin.
Teillä on ilmeisesti levyntekopuuhat käynnissä? Onko julkaisijaa jo löytynyt?
– Näin on. Levynteko on vielä pilkkeenä silmäkulmassa, mutta selvästikin tässä pitää päästä studioon ripustamaan raitoja narulle. Äänitykset tehdään mahdollisimman elävänä kokoonpanona, jotta saadaan livemeininkiä ja hyvää henkeä platalle. Kappaleita alkaa olla jo tarpeeksi, ja lisää tehdään koko ajan. Odotettavissa on terve, reipas, orgaaninen rocklevy. Asioiden annetaan tässä vaiheessa mennä omalla painollaan, mutta eiköhän albumille julkaisija löydy kun materiaalia alkaa valmistua.
Antaako tämä demo kattavan kuvan teidän musiikista, vai onko PKP:lla hihassaan joitain yllätyskortteja?
– Demo kattaa siivun bändin äänimaailmasta, ja tässä vaiheessa jo hieman vanhan siivun. Samaa on täyteen ammuttu sovitus ja runsaus, erilaista on sovittamisessa ja yhteissoitossa tapahtunut kehitys. Uudemmassa materiaalissa on suosittu suorempia komppeja, tämän demon biisit menevät viiteen, kuuteen ja seiskaan. Kierot kompit kuuluvat PKP:n juttuun, mutta suoraakin rytmiä on luvassa, ja rokimpaa. Demolla on myös huilua, viulua, vibrafonia, juuriharjaa ja muuta sellaista mitä livekokoonpano ei ole sisältänyt.
Millainen livebändi te tällä hetkellä olette?
– Vähintäänkin… iso? Ainakin lava kuin lava on saatu täytettyä. Orkesterin sopeutumiskyky on suht kameleonttimainen keikkapaikkojen suhteen, olemme soittaneet joskus hyvinkin pienissä paikoissa ja homma on toiminut oikein hyvin. Lauteilta käsin on tosin hankala arvioida, miltä keikat ovat kuulostaneet, mutta aina on kuulemma tykätty. Parhaimmillaan bändi vyöryttää ääntä yleisön päälle aika mahtipontisesti. Myös improvisaatiolle on jätetty tilaa. Oletettavasti torvisektio toimii elävänä, ja Veera on hyvä frontwoman.
Saako Ultra Bran mainitseminen niskavillanne pystyyn? Tarjotkaa joitain muita vaikuttajia ja innostajia tilalle.
– Ei nouse niskavillat pystyyn, imarteleva vertaus. Ultra Bra oli hieno yhtye, joka teki hyvää musiikkia. Sitä kuunnellessa palaa aina nuoruuteen. Sovitukset niillä oli aina huippuluokkaa. Kotimaisista vaikutuksen teki alkupäässä Circle. Sitten joku sai Haikaran levyn Geafar, mikä teki myös lähtemättömän vaikutuksen. Fantomas uppoaa aina. Treenikämpällä on kuunneltu milloin mitäkin riippuen siitä, kuka musiikin on valinnut. Vaikutteista on vaikea puhua, koska jokaisella bändin jäsenellä on omat musiikilliset perversionsa, elektrosta kuolonmetalliin.

M U U T   K A T S A S T E T U T

OTTER
www.myspace.com/otterland
Otter on lahtelaisen Simo Saukkolan yhden miehen luomus, joka pyrkii rakentamaan vahvoja tunnelmia pääasiassa akustisin keinoin. Otterin näkemys ja osaaminen on vaikuttavan vahvaa, sillä näillä kolmella biisillä tunnelma sakenee usein erittäin tiheäksi. Väreet kulkevat selkärangassa, kun murea särökitara nousee Breakupin puolivälissä, ja sama toistuu useasti demon mittaan.
Näissä kauniiden melodioiden täyttämissä hitaissa lauluissa on vahva 60-lukulainen vaikutelma, mikä muodostuu melodiakulkujen ohella kosketinsoundeista ja prosessoimattoman orgaanisesta äänikuvasta. Teknisesti vaatimattomasta lauluäänestään huolimatta Saukkola onnistuu luomaan hienoja tunnelmia vahvoilla melodioilla ja hienoilla stemmoilla.
On upeaa, kuinka rohkeasti Saukkola luottaa yksittäisten ja hiljaisten äänten voimaan. Esimerkiksi aivan The Creativityn loppuun on akustisen näppäily taustalle lisätty hiljaisesti ujeltava synaääni, jonka teho on suuri. Otterin tapauksessa vähemmän todella on enemmän. Tällainen paljas ja konstailematon musiikki on nykypäivänä todella harvinaista laatua.

WAURIO
www.waurio.net
Piristävän omailmeinen bändi. Waurio onnistuu ujuttamaan suomenkieliseen rockiinsa riittävästi persoonallisia ratkaisuja, joten heti aloitusraita Vastatuuleen saa mielenkiinnon heräämään. Iso osa onnistumisesta lankeaa laulajan persoonallisen ja rohkean tyylin ansioksi, mutta bändissä on muutenkin hienoa leikkimielisyyttä, eikä hommaa vedetä liian ryppyotsaisesti selvästä osaamisesta huolimatta.
Bändin suurin ansio on yhdistää raskaahko sointi kekseliäisiin biiseihin siten, ettei lopputulos tunnu väkisin väännetyltä. Yhtye ei myöskään peittele olevansa vähintään yhtä lähellä Yötä kuin YUP:ta – nuo kaksi eri planeetoilta olevaa mielikuvaa yhdistyvät luontevasti etenkin Merta nähnyt mies-raidalla. Kolme tarttuvaa sävellystä selvästi keskivertoa oivaltavimmilla sanoituksilla – Wauriosta jää hyvin lupaava mielikuva. Ahkerasti omakustanteita usean vuoden ajan julkaissut bändi on hyvin valmis tapaus ja toivoa sopii että julkaisija löytyisi viimeinkin.

MONKEY MESS
www.myspace.com/dothemess
Eipä tällaisen tyylitajun edessä voi kuin nostaa kädet pystyyn. Nuggets-kokoelmaa on kuunneltu ja estetiikka hyvin omaksuttu. Pekan laulussa on juuri sopivaa hulluutta, soundi on karu mutta pienten psykedeelisten jippojen myötä värikäs. Arvin kitarassa on todella autenttinen vintagesoundi, ja Brianin pystybasso länkyttää menemään mehevästi.
Pelin aloittava bändin nimikkobiisi esittelee vakuuttavaa kaahausta, mutta Monday-biisi osoittaa, että äijät osaavat säveltääkin. Pienesti tässä häiritsee lievä pelleilyn maku – etenkin paikoin ylivedetyn laulun kohdalla. Tavallaan hauskanpito kuuluu asiaan, mutta toisaalta näin näkemyksellä tehtyä musiikkia ei kannata vitsiksi vääntää. Asiantuntemuksen osoittaa viimeistään toimiva The Flamin’ Groovies -cover Teenage Head.

NORTH OF ZEN
www.northofzen.com
Demon avaava pitkä huuto asettaa kuulijan heti oikealle taajuudelle. Tämä bändin tärkein ainesosa on intohimo, mikä leimaa jo vuosia uurastaneen yhtyeen nopeaa ja värikästä rockausta. Godspeed ja Part2 kaahaavat tyylikkäästi emo-osastolle, mutta Blind Man Walkingin säkeistön laahaavuus muistuttaa grungesta. Eli äänekästä ja energistä kitararockia tässä vedetään, onneksi keskivertoa kekseliäämmin ja rohkeammin.
Yhtyeellä on vielä piirun verran enemmän kunnianhimoa kuin taitoja, mutta kun North Of Zenin kunnianhimoiset sovitusideat loksahtavat paikalleen, voi jälki olla todella vaikuttavaa. Tällaisenaankin poikien musiikin tekemiseen heittäytymisestä on helppo innostua.

DRIFTING BRIGADE
www.driftingbrigade.com
Jo edellisellä demolla persoonallisen kuvan antanut Drifting Brigade petraa entisestään. Bändin soundissa on rokkitrioksi mukavan paljon vaihtelua ja dynamiikkaa, sillä toimintarokkauksen lisäksi äijien musiikissa selvää rautalankavivahdetta. Jussin laulussa viehättää sen luonnollisen kuuloinen karheus ja sopiva hälläväliä-tyyli, ja lisäksi mies osaa kitaristina käyttää kiitettävästi mielikuvitusta.
Usein rokkibändien demoilla slovari paljastaa bändin heikkoudet, mutta tällä kertaa Pitch Black Night -tunnelmointi taitaa olla etenkin sävellyksenä nipun paras biisi. Hienoa, että alhaisesta temmosta huolimatta biisiin on saatu yhtä väkevä tunnelma kuin rokkirykäisyihin.

SUURI VOIMA
Vaatii erityistä taitoa erottua edukseen suomenkielisen keskikaljarockin ylitarjonnasta. Myös Suuri Voima meinasi ensin lipsahtaa ohi ”taas tätä”-huomiolla, mutta sitten bändin persoonallisuus alkoi onneksi hahmottua.
Juho Salmen vetämä poppoo nimittäin vetää nämä iskelmärockit läpi kadehdittavalla vimmalla. Toisaalta toteutuksen puolivillaisuus ja karut soundit aiheuttavat lievää karsastusta, mutta juuri tuossa hiomattomuudessa ja katuojaestetiikassa piilee bändin viehätys. Ei kun vaan sitä täydellistä tasapainoa etsimään.
Hiomista olisi myös teksteissä, sillä tuntuu että tekstittäjä on päästänyt itsensä hieman liian helpolla. Banaaleille rakkauslauluillekin on tilausta, mutta myös niihin voisi yrittää luoda lisätasoja miettimällä vaihtoehtoisia ilmaisuja kuluneimmille kielikuville.

GUTTER STARS
Testosteroninen äijärock kaatuu tai kantaa laulajan mukana, ja siinä mielessä Gutter Starsilla on asiat hyvin, sillä laulajan karhea ääni on harvinaisen luonteva, vaikkakin pientä yliyrittämistä läsnä on. Erityisesti kakkosraita Unknown osoittaa, että Gutter Stars saa halutessaan aikaan myös tarttuvan biisin. Mitään sinänsä erityistä bändin valitsemassa tyylissä ei ole, mutta hienosti jätkät räkärokkinsa maaliin saavat. Jonnekin varhaisen AC/DC:n ja Backyard Babiesin väliin luontevasti sujahtava bändi voisi kuitenkin yrittää viedä touhua asteen pidemmälle lisäämällä nyansseja niin sovituksiin kuin sävellyksiinkin.

BLACKOUT ORDER
Soitto sujuu hyvin ja melodisen rockin perusteet on hyvin hallussa. Joensuulainen Blackout Order vaikuttaa motivoituneelta ja selvästi kuluneet pari vuotta on käytetty ahkerasti treenaten. Tällä ensimmäisellä demolla bändi vilauttelee kynsiään soiton lisäksi myös sävellyksissä, sillä Freezing tarjoaa hienosti rullaavan kertsin ja muutenkin biisissä bändi tuntuu esittelevän kaikkein ominta osaamistaan. Avausbiisi Fault sen sijaan on persoonaton, oppikirjan mukainen rockrykäisy, ja My Waylla säkeistö ja kertsi tuntuvat olevan kuin eri biiseistä. Juhan äänessä on jo nyt persoonallisuutta, mutta vielä rohkeammin jannu saisi etsiä sitä omaa soundiaan – kuten oikeastaan koko bändi.

CHARLES BRONSON AND THE VOODOO FIVE
www.myspace.com/voodoofive
Hyvän funkin tunnistaa siitä, että soittajien suoritusten tarkkailun sijaan mieleen nousee hiki ja lika. Funkin pitää olla ennen kaikkea tiukkaa fiilistä, tunnetta siitä että musiikki ei tule muusikoiden sormenpäistä vaan jostain syvempää. Tässä sitä on, todellista funkia. Sen tunnistaa esimerkiksi ykkösbiisin väliosasta, jossa basso ja rummut junnaavat yhtä ja samaa groovea vastustamattoman vetävästi.
Kuten valitettavan usein kotimaisten (ja yleisemminkin valkoisten) funkbändien kohdalla, on homma vaarassa karahtaa laulusuoritukseen. Charles Bronsinin kohdalla laulussa on paljon samanlaista hienoa kiihkoa kuin bändissä muutenkin, mutta yliväännetyn ääntämyksen ja liiaksi livemeiningiltä maistuvan intensiivisen höpötyksen takia bändi toimii parhaiten laulajan ollessa hiljaa.

SCREAM FOR CHANGE
www.screamforchange.com
Salolaista hardcorea parin ytimekkään biisin verran. Kyllähän hyviä hc-bändejä Suomesta löytyy, mutta lisääkin mahtuu etenkin Endstandin pistettyä pillit pussiin. Tanelin käheä huuto on mainion kuuloista, sillä miehen äänestä kaikuu raivon sijaan epätoivo. Scream For Changen ulosanti on genressään varsin monipuolista ja värikästä – samalla alueella tässä operoidaan kuin vaikkapa Frivolvol ennen onnistunutta ilmaisun keventämistään.
Euroopassa on jo käyty testaamassa siipiä, enkä kuule mitään syytä miksi Scream For Changesta ei voisi tulla pysyvää yrittäjää Suomen punkpiireihin. Bändi kuulostaa oikeastaan jo varsin valmiilta pitkäsoitonkin tekoon, mutta pieni lisätiukkuus soitossa tekisi terää.

SOUTHWEST SUNRISE
www.southwest-sunrise.com
Puolimatkaan on jäänyt tämäkin hardrockbändi, kuten niin monet kaltaisensa. Estetiikka ja taidot on nimittäin hiottu erinomaiseen kuntoon, mutta miten matkan varrella ei ole onnistuttu irrottautumaan genren ilmeisimmistä kliseistä?
Jos tarkoitus on tehdä vain geneeristä hardrockia, siinä Southwest Sunrise onnistuu kieltämättä poikkeuksellisen hyvin. Jannen vokaalit toimivat hyvin, bändi osaa sekä runtata että tiluttaa, ja toteutuskin on sovituksia ja soundeja myöten mallikelpoinen.

WATERWORK ACOUSTICS
www.myspace.com/waterworkacoustics
Helsingin seudulta tuleva Waterwork Acoustics soittaa tyylikästä ja juurevaa folkpopia, jossa kantavina elementteinä ovat Liisan kaunis ja sielukas laulu, sekä pohjimmiltaan akustiset kitarakudelmat. Toki sähkistäkin soitetaan, mutta pehmeästi, ja samalla tatsilla rumpujaan vispilöi Lauri.
Yhtye onnistuu luomaan yllättävän vaihtelevan ja dynaamisen soinnin, jota leimaa viehättävän lämmin ja sopivan hiomaton toteutus. Pienoinen varovaisuus ja hissuttelu bändiä kuitenkin vielä vaivaa, ja peruskauniista sävellyksistä ei löydy yhtään erityisesti mieleen jäävää. Pitäisi keksiä keinoja vahvempien tunnelmien ja sitä kautta jännitteen reippaaseen kasvattamiseen.

POPINJAY
www.myspace.com/popinjaymusic
Tästä demosta kuulee melko hyvin, minne Popinjay tähtää, mutta lähellekään kristallisoitunut yhtyeen näkemys tai toteutus ei vielä ole. Bändi yksinkertaisesti kuulostaa vielä liian varovaiselta, vaikka soitto paikoin mallikkaasti kulkeekin ja Reetan laulussa on jo orastavaa heittäytymistä. Ehdottomasti parhaiten toimii aloitusraita You Know I Know, jossa yhtye onnistuu nopeasta temposta huolimatta luomaan tumman ja painostavan tunnelman. Siinä yhtye myös kuulostaa itsevarmalta ja Reeta laulaa komeasti. Lisää vain samanlaisia osumia, niin Popinjay alkaa lähestyä maaliaan.

THE ALIBIES
www.myspace.com/thealibies
The Alibiesin näytteen avausbiisissä on pienen indiehitin ainekset. Just A Number on halpissoundeilla puksuttavaa kasaridiskoa tankeroenglannilla nössösti laulettuna, ja sen pohjasamplena on Ihmemies McGyverin tunnari. Täysin luontevaksi biisiä ei ole onnistuttu kasaamaan, mutta tuomio muuttuu positiiviseksi viimeistään mainiossa c-osassa.
Pari muuta näytettä vievät bändin soundia tunnelmoivampaan suuntaan, minkä ansioista The Alibiesista ei jää niin naivistinen kuva kuin aluksi vaikutti. Bändi kuulostaa varsin omaperäiseltä ja tyylitietoiselta, mutta vielä jää vähän epämääräiseksi, että miten iso osa bändin kömpelyydestä on tarkoituksellista. Sympaattinen kuva tästä kuitenkin jää, ja osasten loksahtaessa paikalleen The Alibiesilla voi olla edessään hyvät ajat.

SAUMA
www.saumaband.com
En olisi arvannut Sauman tyttöjä vain 15-16-vuotiaiksi, sillä bändin musiikki on monin paikoin kypsän kuuloista, ja toisin kuin useimmat ikäisensä, ei yhtye tunnu suoraan matkivan ketään tiettyä esikuvaa.
Vaikutuksen tekee erityisesti levollinen kakkosbiisi. Rokkaavammista kappaleista jää hatarampi ja persoonattomampi kuva. Totta kai soitto on vielä hapuilevaa ja sanoituksissa vilahtelee latteuksia, mutta ne kyllä korjautuvat ajan kanssa. Pääasia on, että bändi on selkeästi miettinyt, mitä se haluaa musiikillaan ilmaista.
Sovitusratkaisuissa olisi mietittävää, esimerkiksi avausbiisin kertsin rumpukomppi ei toimi ollenkaan, ja kitaroille voisi keksiä mielenkiintoisempaakin tekemistä, mutta pääpiirteissään biiseistä jää onnistunut kuva.

ESSENTIA
www.essentiaband.net
Kuusi vuotta on tamperelainen Essentia nyt hionut raskaaseen jenkkiradiorockiin nojaavaa ilmaisuaan, eikä palaset loksahda vieläkään. Syy on todennäköisesti liiassa yrittämisessä, sillä näiltä biiseiltä puskee aivan liian selvästi läpi päämäärätietoinen esikuvien matkiminen. Erityisen vahvasti tuo epäluontevuus tunkee läpi teennäisestä laulusta, mutta ei bändin ratkaisuissakaan omaperäisyys juhli.
Teknisesti Essentia on kehittynyt todella kovaksi, eikä tässä näytteessä ole siltä kantilta mitään naputtamista. Isoa soundia, purevia riffejä ja suuria dynaamisia loikkia. Mutta minkäänlaista aitoa tunnetta tämän prosessoidun metakan läpi ei kuulijalle välity. Se on harmi, sillä suuri osaaminen Essentiassa piilee.

DEAD POETS SOCIETY
www.myspace.com/deadpoetssocietysite
Pääkaupunkiseudulla kolme vuotta treenanneen Dead Poets Societyn ensidemo jättää lupaavan vaikutelman. Yhtye tekee herkkää, mutta tarvittaessa potkivaa poprockia, jossa pääpaino on kauniilla laulumelodioilla ja tunnelmalla. Mewin ja Coldplayn voisi kuvitella löytyvän poikien levyhyllyistä.
Edellytykset onnistumiseen on olemassa, sillä Veli selviytyy falsettihypyistä ja muista laulukoukuista kunnialla ja bändillä tuntuu olevan näkemystä vahvatunnelmaisen musiikin tekemiseen. Vielä tällä näytteellä ei kuitenkaan täysin natsaa, sillä vaikka estetiikka on hallussa, ei sävellyksistä löydy riittävän tarttuvia ideoita, eikä bändin soundia vielä hirmuisen persoonalliseksi voi sanoa. Rohkeutta ja itsevarmuutta saisi myös kertyä vielä lisää.

HERRA MURPHY
www.myspace.com/herramurphy
Harvoinpa kuulee näin vahvasti Alice In Chains -tyylisestä laahaavasta grungesta ammentavaa suomenkielistä laulajaa. Ja hienosti tyyli toimii Herra Murphyn laulaja Panun kohdalla, sillä hän on vienyt venyttävän tyylin tietoisesti riittävän pitkälle ja kulkee valitsemansa tien itsevarmasti. Yksi kerrallaan -raidalla mukana on iso annos soulia, joka toimii myös hyvin.
Hyvin tämän jyväskyläläisbändin groovaava riffirock toimii muutenkin. Kitaristeillä on homma vakuuttavasti hanskassa ja rytmiryhmä luo maanläheisen ja rootsin perustan. Hyväsoundinen demo on naistaustalauluja ja yksinkertaisia, mutta sopivan kekseliäitä sovitusideoita myöten viimeistelty.
Hivenen verran Herra Murphysta jää ulkokultaisen, tyylinsä hyvin taitavan mutta intohimonsa nuoruuden treenikämpälle jättäneen rutinoituneen bilebändin vaikutelma. Erityisesti tunne vahvistuu Kuume/Fever -klassikon kohdalla, joka nostaa ruotsinlaiva fiiliksiä. Kaivattaisiin lisää ykkösraidan tasoisia täysosumia.

BLINDWAYS
www.mikseri.net/blindways
Nuoreen ikäänsä (14-18 vuotta) nähden Blindwaysin tyypit ovat saaneet soittopuolen toimimaan lupaavasti. Bändin pohja on hyvä, sillä intohimon ja motivaation lisäksi demolta kuulee selvästi musikaalisen potentiaalin. Biisinkirjoitukseen on löydetty hyviä ideoita, ja Blindways pitää aitaa omiin taitohinsa nähden juuri sopivan korkealla: haastetta löytyy, mutta maaliin selvitään kunnialla.
Demand For Paymentissa poppiskertsin ja mättöosien välinen kuilu ei ylity ihan puhtaasti, ja muutenkin metallielementit (tuplabassarit ja sirkkelisäröt) tuntuvat paikoin päälleliimatuilta. Kakkosbiisissä viehättää kertsin simppeli, mutta toimiva melodia, sekä mahtipontiset synajouset.
Joonan englannin ääntämys luontevoituu ajan kanssa, ja niitä ässäsävellyksiä bändillä on kosolti aikaa rakentaa. Ahkeran treenauksen ohella bändin kannattaa nyt miettiä keinoja, jolla tyyliä ja soundia saataisiin vietyä omaperäisempään suuntaan.

PSYCHOSTARS
www.myspace.com/psychostars
Useissa bändeissä (Cosmic Goblins, Crystal Extasy) kouliintuneet rockarit saavat Psychostarsin energisen katurockin kulkemaan komeasti. Miss Ellie tuo bändiin persoonallisuutta sievistelemättömällä ja sopivan räkäisellä laulullaan. Tosin laulua vaivaa paikoin teeskennellyltä kuulostava yliyrittäminen.
Suurin ongelma Psychostarsilla on keskinkertaiset rokkibiisit, joissa ei ole tarttuvuutta tai yllättävyyttä. Selkeimmin sävellystaidon puute paljastuu näytteen päättävässä akustisessa slovarissa, jossa mitäänsanomattomuutta ei saada peitettyä ärhäkän soiton alle.

Lisää luettavaa