AT THE END
www.attheend.net
Oulu assosioituu yleensä pähkähullun rytinämusiikin tyyssijaksi, mutta näemmä siellä osataan tehdä myös At The Endin tapaista, huolella ja kaupallisuutta kammoksumatta koostettua, tarttuvaa poprockia. At The Endissä monet asiat ovat erittäin hyvässä kuosissa.
Jo edelliseltä demosedältä kehuja reilu vuosi sitten saanut ryhmä yltää tällä kertaa aivan paalupaikalle saakka, sillä nämä kaksi biisiä yhdistettynä viimevuotiseen demoon osoittavat yhtyeellä olevan potentiaalia isoksikin nimeksi.
At The Endissä viehättää erityisesti se, että yhtyeellä on toinen jalka selvästi marginaalisemmassa indielaarissa, mutta toisaalta yhtyeeltä löytyy Antiloven kaltaisia tehosoittoon valmiita hittejä. Yhtye tuntuu siis löytäneen sopivan kompromissin omaperäisyyden ja taiteellisuuden, sekä massoihin vetoavan hittitehtailun välille.
Jarno-Erikin lauluäänestä menestys ei ainakaan jää kiinni, sillä mies hoitaa homman hienosti niin ala- kuin ylärekisterissä, eikä ääntämisessäkään ole suomi-vivahdetta. Yhtye soittaa isosti ja energisesti, ja biisit on sovitettu mielenkiintoisesti.
Paljon yhtyeen venyvyydestä kertoo se, että aivan yhtä tehokkaasti kuin viimeisen päälle hiottu ja täyteen sovitettu Antilove toimii erittäin paljaaksi jätetty akustinen Black Dress. Noiden ääripäiden ympärille kelpaa rakentaa vaikka albumillisen materiaalia.
At The Endin laulaja-kitaristi-biisintekijä Jarno-Erik Faarinen, uusi julkaisunne on kansia myöten tyylikäs ja hiottu paketti. Ilmeisesti olette kaikesta päätellen tosissanne liikkeellä?
Sellainen on olo ollut jo vähän aikaa, että nyt tehdään hommat kunnolla. Kun tiedetään itse mitä ollaan tekemässä, niin mielestäni sen olisi hyvä näkyä musiikin lisäksi myös siinä painotuotteessa. Bändin tulevaisuutta ja toimintaa on mietitty jo pitkälle, ja sen verran voi sanoa että kun eka levy tulee, niin sillä on tarkoitus lähestyä tätä meidän musiikkia sellaisesta vähän tutummasta perspektiivistä. Sen jälkeen voi siirtyä vähän vielä rohkeampaan suuntaan, kun kuuntelijat ovat siihen enemmän valmiina.
Miten suhtaudutte, jos teidän musiikkianne kuvailee kaupalliseksi?
Riippuu mitä sillä tarkoittaa. Ei se ainakaan minulle mikään varsinainen punainen vaate ole. Ainakin tiedän että mulla on paljon sanottavaa ja kysyttävää, erityisesti kysyttävää. Ja siihen, että saa esittää nämä asiat ja kysymykset, tarvitsee vakuuttavuutta ja painoarvoa. Tässä maailmassa se edellyttää resursseja, joita ei saa kun pienellä kaupallistumisella. Toisaalta ei ole kiikarissa mielettömät voitotkaan. Tärkeintä on se, että päästään askel kerrallaan eteenpäin.
Kitaristinne Teemu sai nettisivujenne mukaan läpi lainahakemuksen tuotantoyhtiötään varten. Tarkoittaako tämä sitä, että aiotte julkaista musiikkianne jatkossakin omin voimin?
Tuotanto ja nauhoittaminen ei ainakaan ole pois suljettua, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että jätettäisiin tuo julkaiseminen kuitenkin bändin ulkopuolelle. Mutta hyötyä siitä yrityksestä varmasti on monella tavalla, ja se helpottaa bändin toimintaa, vaikka jo pelkästään laskutuksen kannalta. Tällä alalla on selkeästi järkevää olla joku toiminimi tai yritys, jonka puitteissa toimia ja tarjota osaamistaan. Myös rumpalimme Mikko perusti yrityksen, ja itse suunnittelen samaa siirtoa.
Kuinka ahkerasti olette yrittäneet löytää ulkopuolista julkaisijaa?
Onhan tuosta painoerästä monen levy-yhtiön pöydälle levy päätynyt. Kai sen voi jo jonkinlaiseksi yritykseksikin jo laskea. Tällä hetkellä on useampiakin yhtiöitä, joilla olisi kiinnostusta lähteä tekemään meidän kanssa yhteistyötä, mutta mitään ei ole vielä allekirjoitettu ja tilanteethan voivat muuttua, mutta vaikuttaa siltä että joka tapauksessa kokopitkä meiltä on pian tulossa. Nimikin on jo alustavasti mietitty.
Miksi levyn sisäkannessa on kuva ydinräjähdyksestä?
Ymmärrettävä kysymys, kun tässä julkaisussa ei näitä perinteisimpiä At The End teemoja, kuten historiaa, politiikkaa, massojen hallintaa ja asebisnestä lähestytty oikeastaan yhtään. En tiedä, mutta olen kyllä henkilökohtaisesti karvat pystyssä odotellut että missä pamahtaa, oli se sitten joku Operaatio Northwoods -tyylinen jenkki-kusetus tai ihan oikea hyökkäys ”demokratiaa” vastaan. Eli se ydinräjähdyshän siis sopii yleisesti ottaen At The Endin levyn sisäkanteen siinä missä supersäie, Ra:n silmä tai Jeesuksen ristin yllä leijaileva lentävä lautanen.
Oulun suunnalta tulee hämmästyttävän suuri osa Soundiin lähetetyistä demoista. Siellä taitaa olla vireä bändikasvusto. Millaiset puitteet kaupungissa on nuorille muusikon aluille?
Ehkä se on tuo Oulun harvinaisen laaja jami-kulttuuri. Tervasoihdun ja 45:n jameissa on meidänkin bändi alun perin kasattu. Oulussa on melko paljon metallia, tosi paljon hyvää ja huonoa rokkia, poppia harmillisen vähän ja nekin enimmäkseen coverbändejä. Rap-scene vaikuttaa olevan nousussa ja siltä saralta löytyykin esim. Julma-Henri, josta olen tykännyt sen mitä olen kuullut. Sen lisäksi monta hyvää indie-bändiä, joiden musiikkia kannattaa vaikka meidän sivun linkkien kautta käydä kuuntelemassa.
Onko olemassa joku ratkaiseva hetki At The Endin uralla, jolloin kaikki loksahti kohdalleen?
Tuntuu että kaikki askeleet on antanut vähän sellaisen tunteen, mutta ehkä eniten tässä viime keväällä, kun alettiin lähetellä noita levyjä enemmän ympäriinsä ja saatiin paljon positiivista palautetta levy-yhtiöiltä ja mediasta. Se kannusti ottamaan bändin ja sen tavoitteet vakavammin, ja se on kannattanut. Ehkä juuri sen huomaaminen, että tämä touhu vaatii itsevarmuutta ja nöyryyttä sopivassa suhteessa on juuri sellainen ”loksahdus” mitä tarkoitat.
M U U T K A T S A S T E T U T
LINTU
www.myspace.com/lintuband
Jyväskyläläinen jazz-pop-ryhmä Lintu osaa hommansa suvereenisti. Musiikki on juuri sellaista kevyttä, taitavasti vedettyä sensuellia soittoa, mitä voisi odottaa Jazz Barin lauteilta kuulevansakin. Mutta Linnun riveistä onneksi löytyy myös se tärkein, eli taitava laulunkirjoittaja. Laulaja-kosketinsoittaja-biisinkirjoittaja Linda Tikkanen näyttäytyy tällä äänitteellä huiman taitavana artistina. Lindan laulu on todella kaunista kuultavaa, ja huilisti-Elinan stemmat on huolella sovitettuja.
Biisissä on juuri sopivassa suhteessa tarttuvuutta ja haastavuutta, eikä bändin tekninen taituruus nouse missään vaiheessa itsetarkoitukselliseksi. Oikeastaan Linnussa viehättää juuri se vähäeleinen tyylitaju, millä yhtye soittaa. Kolmosraidalla mukaan tulee konerytmejä, jotka kasvattavat biisin lopussa upeisiin tunnelmiin. Linnun vahvuus voisi Lindan lahjakkuuden lisäksi olla trip-hopahtavan konesoundin ja orgaanin jazz-bändin yhdistäminen.
RUOKO
www.ruoko.tk
Olin myyty jo Kerää kamas –biisin aloittavan lyhyen ja nopean kitaralurituksen aikana. Ruoko vetää rämeistä rokkiaan pirun makeasti ja syvällä bluesfiiliksellä. Aloitusraidasta tulee mieleen deltabluesiin haksahtanut Motörhead, mutta seuraavalla Talo joen rannalla –raidalla mennään Tuomari Nurmio –fiiliksiin. Suomenkieliset blues-klisee-tekstit toimivat, koska ne on uskallettu vetää tarpeeksi pitkälle.
Panun karhea, paikoin hieman laiska ja paikoin ärhentelevä laulu sopii tyyliin täydellisesti ja muukin bändi vetää homman juuri kuten pitää. Äijät eivät ole minulle tuttuja, eikä saatteesta infoa löydy, mutta tuskinpa tässä on ensikertalaiset asialla. Äkkinäisesti purkautuvissa kitaralickeissä kuuluu tyylin syvä sisäistäminen ja rytmiryhmä vetää vastustamattomasti. Bändin taidoista kertoo paljon sekin, että biisit on vedetty narulle lähestulkoon kokonaan livenä.
Pilvenpolton tyhmentävästä vaikutuksesta julistava reggaebiisi on ihan hauska, mutta se on myös kokonaisuutta sotkeva tyylirikko.
RUMIEN MIESTEN LIITTO
www.rumienmiestenliitto.net
Ilahduttavaa, että jotkut löytävät uusia sävyjä niinkin läpikoluttuun genreen kuin raskas suomirock. Rumien Miesten Liitossa raskasta on oikeastaan vain mausteena, sillä vuoroin yhtye myös svengaa ja keinuttaa eteenpäin popvaihteella. Äkkivääryydessään ja nokkeluudessaan yhtye on sukua YUP:lle tai Don Huonoille, mutta harvinaisen omaperäisestä yhtyeestä tässä on kuitenkin kyse.
Jannen laulu vaihtelee jäkättävän ja ärjyvän välillä yllättävän luontevasti, ja hienoja sävyjä tuo myös siellä täällä vieraileva, kansanmusiikkimaisella soundilla vetävä naislaulaja.
Arkiset ja arvoitukselliset sanoitukset toimivat hienosti, vaikka niistä ei mitään kovin ehjiä tarinoita tunnukaan rakentuvan. Tärkeintä on kuitenkin, ettei niissä vilahda nolostuttavan kliseisiä sananparsia tai teennäisiä ilmaisuja niin kuin nokkelissa suomiteksteissa usein on tapana.
Jatsivaihteen ja silkan hulluttelun välillä loikkiva Arkifobia tuntuu tiivistävän bändin luonteen parhaiten.
ANYDOLL
www.anydoll.net
Varsin komeaksi ovat nämä jyväskyläläisnuoret sekoittaneet rocksoppansa. Vaikka selviä kaikuja on erotettavissa sekä 80-lukulaisen hard rockin, kuin grungen ja nykyisen jenkkiradiorockin suuntaan, on Anydollilla suhteellisen tunnistettava ote tekemisiinsä. Onnistuneen paketista tekee erityisesti se, ettei Anydoll pelkää ylilyöntejä, vaan antaa mennä rohkeasti täysillä, ja pääosin tyylikkäin tuloksin.
Biiseihin on mietitty mielenkiintoisia osia ja sovitusratkaisuja, ja melodisestikin niissä on tarttumapintaa. Bändin erottaa massasta myös Madd Morleyn antautuva laulu ja sitä hienosti tukevat naistaustalaulut. Tälle näytteelle ei ole vielä siunaantunut täydellistä hittibiisiä, mutta senkin aika saattaa vielä tulla. Silloin toivottavasti löytyy ulkopuolinen tuottaja hiomaan vielä varsin raa’an yhtyeen näkemyksen ja soundin persoonallisemmaksi ja iskevämmäksi.
KID CHAMELEON
www.kid-chameleon.net
Viiden nuoren miehen katupunkremmi Jyväskylästä on äänittänyt lupaavan ensijulkaisun. Tuomaksen laulun tunkkainen huolettomuus sopii tyyliin, vaikka varsinaista omaa ääntä miehen opitunkuuloisesta ulosannista ei vielä kuule. Rytmiryhmä vetää tiukasti, ja kahdella kitaristilla soittoon on saatu mukavasti sävyjä. Lights Outissa homma toimii ehkä kaikkein komeiten, etenkin biisin sisään upotetut hidastukset toimivat mainiosti, ja biisissä on sopiva annos tylyyttä.
Mitään mullistavaa tässä ei olla keksimässä, ja vakuuttavuutta kertyy varmasti vielä lisää tulevilla äänitteillä, mutta Kid Chameleon ilahduttaa jo nyt hyvillä biiseillä. Demon sävellyksissä on useita onnistuneita, ja myös lauluun on löydetty sössötyksen sekaan mukavasti melodiaa.
PICTURE OF A GIRL
www.pictureofagirl.com
Taidepoppia Helsingistä. Kuulostaako pahalta? Picture Of A Girlin puolustukseksi voi onneksi todeta, että ammattimaisesta soundista ja siististä äänimaisemasta huolimatta yhtyeestä välittyy aitoa lämpöä ja rakkautta musiikin tekemistä kohtaan. Heidin laulu on miellyttävän rennon kuuloista ja vapaata maneereista. Yhtyeen soundi on värikäs, mutta levollinen ja harkitun pelkistetty. Sävellyksetkin toimivat, mutta silti paketti ei millään kolahda.
Suurin ongelma Picture Of Girlin kohdalla on yhtyeen siisteys ja tunnelmallinen yksiulotteisuus. Tätä musiikkia on helpompi kuvitella kuulevansa Levottomien jatko-osan soundtrackilta leffassa kuin omista stereoista. Siinä ei ole välttämättä mitään pahaa, sillä koska musiikki on näin taitavasti luotua, on todennäköisin vaihtoehto se, että minä en vain yksinkertaisesti kuulu kohderyhmään.
SIMBAD
Simbad on saanut äänitettyä hyväsoundisen demon, jolla yhtyeen erikoinen musiikki pääsee hyvin esiin. Merirosvopopiksi musiikkiaan nimittävä Simbad saa kuulijan hyvälle tuulelle leikkisällä ja vaivattomasti keinuvalla, itämaisilla melodioilla maustetulla musallaan. Soitinvalikoimaan kuuluu puhaltimia, jotka ovat äänikuvassa keskeisessä osassa. Saaran laulussa on hieman häiritsevä, etäännyttävän teatraalinen sävy, mutta hienosti neito kieltämättä laulaa.
Ehkä biiseissä kuitenkin tapahtuu vähän liikaakin, sillä seitsemän biisin rypäs kasaantuu päässä sekavaksi sopaksi, josta ei oikein erotu yksittäisiä biisejä. Muutama kuningasmelodian varaan rakennettu, yksinkertaisemmin rakennettu esitys olisi ryhdistänyt pakettia kummasti. Candlelight on selkeästi onnistunein sävellys.
EATOG
www.eatog.com
Niin moni nuori demotason bändin on liian kiinni omissa idoleissaan ja pinnalla olevissa tredeissä, että on aina piristävää kuulla Eatogin kaltaisia yhtyeitä, joita ei voi suoraan naulata tiettyyn aikaan tai tyyliin.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että Eatog tekisi jotenkin vaikeaa musiikkia, sillä yhtyeen helposti lähestyttävissä ja selkeissä popbiiseissä on tarttuvuutta. Bändin soundi on mielenkiintoisen vanhahtava, tai ehkä pikemminkin ajaton. Esimerkiksi Cherry Tree –biisissä soi yhtä aikaa alkuaikojen Radiohead ja Agents.
Juhanin persoonallinen laulusoundi toimii hienosti, mutta yhtyeellä on vielä paljon treenattavaa, sillä levyllä esittäytyy vielä musiikillisesti melko hapuileva orkesteri. Myöskään sävellyksistä yksikään ei tällä näytteellä erityisesti säväyttänyt, vaikka niissä on paljon hyvääkin.
KILLED BY STARS
www.killedbystars.com
Hyvää punkahtavaa rockia, ei sen kummempaa. Mutta miksipä pitäisikään, sillä neljä vuotta toiminut Killed By Stars hoitaa rockauksen poikkeuksellisen komeasti. Tarttuvia ja sopivan räkäisiä biisejä, joissa soi ripaus Social Distortionia ja Rancidia, mutta pykälän verran popimpana.
Kohkauksessa on ehkä vielä vähän yksioikoinen maku, ja Jensin laulussa mukana liikaakin sylkeä, mutta näinhän sen pitääkin alussa mennä. Keikkailun myötä bändisoitto on saatu jo hyvään kuosiin, ja biisinkirjoittaminenkin tuntuu näiden näytteiden perusteella sujuvan, joten ei muuta kuin seuraavaksi miettimään oman ilmeen kirkastamista.
TILTILMITIL
www.tiltilmitil.com
Konkarit asialla. Tiltilmitil on nimittäin tehnyt musiikkia jo 80-luvun puolesta välistä saakka, mutta vasta nyt kasassa on ensimmäiset ”varteenotettavat” äänitykset. Kypsyys kuuluukin yhtyeen otteessa positiivisesti, sillä äänitteeltä tulee harvinaisen selväksi yhtyeen oma ilme. Teknisestä taitavuudestakaan homma ei näillä miehillä jää kiinni. Miehet selvästi tietävät mitä ovat tekemässä ja sen myös osaavat.
Tyyliltään musiikki on keskivertoa kikkailevampaa suomirockia, jossa värikkäät ja humoristisen absurdit sanoitukset ovat vahvasti esillä. Tämän äänitteen perusteella yhtyeelle voi helposti povata saman määrän elinvuosia lisää, mutta järin suurta suosiota en uskalla veikata. Yhtyeen musiikki saattaa olla liian nokkelaa keskivertosuomirockfanille, mutta aavistuksen junttia vaihtoehtoisempaa musiikkia etsiville. Kiitos hienoista tarroista!
PASKA KAUPUNNINORKESTERI
Kotikaupunkinsa Oulun keskustassa sijaitsevasta graffitista nimensä ottanut Paska kaupunninorkesteri väläyttelee omaperäisyyttään ja osaamistaan, mutta ei vielä onnistu täysin vakuuttamaan. Yhtyeen ja etenkin laulaja Teken otteessa on viehättävää naivistisuutta ja konstailematonta rehellisyyttä, joka nostaa yhtyeen pisteitä paljon.
Lainalaisuuksia on mainio sävellys, josta bändi onnistuu suhteellisen vähin eväin ja ankeista soundeista huolimatta rakentamaan kiinnostavan. Biisissä on Absoluuttisen Nollapisteen nokkeluutta yhdistettynä Aknestikin populistisuuteen. Toisena tuleva Tahdon pois on puolestaan sävellykseltään köyhä ja elämänkerrallisilta sanoituksiltaan korni.
PEARLY GATES
pearlygates.tk
Joensuulainen poppoo on veivannut rokkia viitisen vuotta, mikä kuuluu erityisesti tällaiselle action rockille tavallista kunnianhimoisempana toteutuksena. Mielenkiintoisesti suoran riffirokkauksen lomaan on pohdittu sekä sävellyksellisiä, että sovituksellisia mausteita, vaikka pääasiassa onkin ärhäkkä paahto. Yhtye mainostaa sotkevansa 70-lukulaiseen rockiin progemausteita, mutta aivan niin kimurantiksi meno ei ainakaan tällä demolla yllä, ja ehkä ihan hyvä niin.
Keikkakokemusta yhtyeelle on jo kertynyt mukavasti, mutta valitettavasti tällä ensidemolla meno on vielä turhan varovaista. Studioympäristön vieraus kuuluu selkeästi, ja etenkin laulu on aivan liian pidättelevää. Pohjatyö on kuitenkin tehty hyvin, joten tie lienee vain ylöspäin.
SILHUETTI
www.silhuetti.net
Sitä ei käy kieltäminen, etteikö Silhuetista olisi muutamassa vuodessa kouliintunut erittäin taitava ja tavallaan näkemyksellinenkin bändi, mutta hieman epäilyttää, riittääkö se suosion kasvattamiseen. Vaikka tämän tyylinen, iskelmäpainotteinen suomirock nykyisin hyvin uppoaakin, ei Silhuetti välttämättä erotu riittävästi edukseen.
Sanetten laulussa on hieman maijavilkkumaalaista soundia, ja hän käyttää ääntään kiitettävän itsevarmasti. Bändin kosketinvetoinen kitararock soi komeasti, mutta sävellyksissä ja etenkin melodiakuluissa on lievää väkinäisyyttä, mikä osaltaan estää niiden tarttumista päähän.
BONER
Hienkatkuinen stoner on komeaa kuultavaa silloin kun se svengaa, ja Bonerilla on kyllä matalataajuuksinen svengi lupaavasti hallussa. Henrikin laulussa on riittävästi äijää, mutta Glenn Danzig puskee välillä turhan selvästi läpi etenkin Motorway Madness -raidalla. Bändin meininki on kuitenkin selvästi lähempänä Kyussia kuin Danzigia.
Valitettavasti kovin pitkälle yhtyeen viehätys ei jaksa kantaa, sillä sävellyksissä ei ole kummoisempia ideoita, ja soitossakin pieni lisärentous olisi paikallaan. Challenger-biisin jamittelussa on tervetullutta irroittelua, missä bändi näyttää todella kyntensä. Etenkin rumpalin innokasta paukuttelua kuuntelee mielikseen.
URBAN SAFARI
www.urbansafari.fly.to
Urban Safarin ensiaskeleet otettiin jo viime vuosikymmenen puolella, ja aktiivisiakin vuosia on takana jo mukavasti. Kokemus kuuluu bändin varmoissa otteissa, ja kaikesta kuulee että oman luontevan tyylinsä Urban Safari on jo löytänyt. Tyyli on raskas, stoner- ja grungevaikutteinen hard rock, jossa vilahtelee siellä täällä maukkaita kitarariffejä ja Jakin laulukin toimii asiaankuuluvan miehisesti.
Eri asia on sitten, pääseekö Urban Safari näillä eväillä koskaan On The Rocksin lavaa pidemmälle, mutta jos se riittää (ja miksipä ei) niin asiat on ihan hyvällä mallilla. Riffeissä on ideaa, mutta itse sävellyksiin ja biisirakenteisiin kannattaisi vielä uhrata muutama ajatus.
SILVERTREE
www.myspace.com/silvertree1984
Silvertree on yhden espoolaismiehen projekti, jossa suuritunteisia mutta vähäeleisiä lauluja säestetään lähinnä akustisella kitaralla. Vilhelmin laulu toimii komeasti, vaikkakin selvää jännittyneisyyttä siinä on havaittavissa, eikä englannin lausuminen ole kaikin paikoin luontevaa.
Sävellyksissä on runsaasti ideaa, ja yksinkertaiset sovituksetkin toimivat varman toteutuksen ansiosta hyvin. Kolmen biisin annoksena kiinnostus pysyy yllä, mutta isompana annoksena alkaisin kaivata vaihtelua sekä esitystapaan, että sävellysten tyyliin ja tempoon.
MISS DELISS
15-vuotiaiksi muusikonaluiksi Miss Delissin tytöt ovat lupaavan lahjakkaita. Ensidemolla yhtye luonnollisesti vasta hakee arastellen tyyliään ja omaa ilmettään, eikä yhtyettä missään mielessä valmiiksi voi vielä sanoa, mutta paljon hyvää tässäkin näytteessä jo on. Musiikkia opiskelleet tytöt suoriutuvat soittopuolesta vähintäänkin hyvin, laulu ja stemmat toimivat, ja toteutuksessakin on huolellisuutta.
Hakemisesta kertoo sekin, että kaksi biiseistä on englanniksi ja yksi suomeksi. Suomenkielisessä biisissä on selvästi enemmän potentiaalia, sillä jo laulukieli tuo musiikin lähemmäs ja persoonallisemmaksi.
Biisinteon ja bänditoiminnan alkeet on nyt opeteltu, eli seuraavaksi vain pohtimaan, mitä sanottavaa tytöillä musiikillisesti oikeastaan olisi. Kaikki kannattaa kyseenalaistaa, sillä vain siten voi syntyä jotain oikeasti merkittävää ja omaperäistä.
INDIGO
www.indigo-band.net
Vaikka jyväskyläläisen Indigon kahden biisin näyte on erittäin ammattitaitoisesti toteutettua, sekä hyvin soitettua ja laulettua, ylitti yhtye arviokynnyksen vain nipin napin. Nimittäin molemmat biisit eivät tarjoa teknisen toteutuksen ohella juuri mitään mielenkiintoista. Sävellykset on kasattu peruspalikoista ja perusjärjestykseen, eikä niistä jää siksi mitään päähän. Janne laulaa mallikelpoisesti, mutta kovin persoonalliseksi hänen ulosantiaan ei voi kehua. Parasta näissä biiseissä on piristävät ja mukavan pintaan nostetut kosketinkuviot.