Soundi 10/2008

CHARISMA
www.charismarock.com

Charismasta on kehittynyt vuosien saatossa todella ammattitaitoinen ja tiukka jyrä. Vaikka yhtyeen metallisesti soiva rockrunttaus vertautuu helposti esimerkiksi Sakara-yhtiön artisteihin, on yhtyeellä selkeästi omat vahvuutensa, joiden nojalla sitä ei tule luokitella jäljittelijäksi. Charisman vahvuus on erityisesti sen melodisesti ensiluokkaisessa materiaalissa. Riffittelyjen lomassa on kiitettävästi hienoja välikkeitä ja kappaleita nostattavia modulaatioita – dynamiikka on pohdittu perusteellisesti. Viimeistään kertosäkeen kohdalla kappaleet nousevat järjestään toiselle tasolle. Tehokkaimmin tämä ilmenee Nukketalo-kappaleessa, jossa kertsille pedataan rauhassa paikkaa ja ilmaantuessaan se tekee selvää jälkeä. Teemu Ahtosen kurkunpäätä armahtamattomassa laulussa on vimmaa ja pistävyyttä, ja se toimii etenkin äärimäiseen huutoon vietynä. Kähkösten veljesten raskaasti murisevat kitarat soivat toisiinsa limittyen ja piirtävät hienoja stemmakuvioita. Vaihtaessaan laulukielen taannoin englannista suomeen yhtye teki onnistuneen valinnan. Sanoitukset ovat nyt kiinteä osa vahvaa kokonaisuutta ja onnistuvat jättämään mieleen ajattelemisen aihetta. Perhanan komeilla soundeilla jytäävä neliraitainen äänite promoaa yhtyeen tekeillä olevaa pitkäsoittoa, ja on suoranainen ihme ja vääryys jos sille ei julkaisijaa löydy. Uurastus on paikallaan palkita Kuukauden demo-tittelillä.

Charisman laulaja Teemu Ahtonen. Millainen on Charisman tähänastinen historia?

– Charismahan perustettiin jo vuonna 2003, kun yhtyeen jäsenten edelliset yhtyeet lopettivat toimintansa ja yhdistyivät. Yhtyeen kaikilla jäsenillä on yli 10 vuoden soittotaustaa hyvinkin paljon raskaamman musiikin parissa kuin mitä Charisma edustaa. Tämä Katkera Juoma -äänite on jo viides virallinen, tosin omaehtoinen julkaisumme. Olemme olleet mukana myös erilaisilla kokoelmalevyillä sekä tietysti keikkailtu mielestämme aika paljon.

Minulle musiikistanne tulee mieleen yhtymäkohtia esimerkiksi Sakara -levy-yhtiön artisteihin. Mitä mieltä olet vertauksista?

– Hyvältähän se tuntuu, sillä Sakaran artisteilla on todella hyvä ja asiallinen meininki ja yhtyeet ovat kovatasoisia. Eräässä arviossa joku arvostelija pohtikin sitä, että yhtyeemme sopisi hyvin Sakaralle.
Mielestämme olemme löytäneet kuitenkin oman tunnistettavan tyylimme, jota Merceedees -tuotannon Paavo Bäckmanin aikoinaan kuvasi action-metalliksi. Se kuvastaa mielestämme musiikkiamme todella hyvin, vaikka tyylimme onkin viime aikoina muuttunut hieman kevyemmäksi. Rankkaa rockia metallisilla soundeilla.

Musiikissanne melodioilla on keskeinen asema. Voiko tästä päätellä, että otatte inspiraatiota myös kevyemmästä musiikista?

– Hyvät riffit ja melodiat ovat musiikissamme kaiken perusta. Vaikka tyylimme juuret ovatkin ehdottomasti melodisessa metallissa, voi melodioiden tekemistä innoitta yhtä hyvin vaikkapa Kent tai Rammstein. Nykyisin kappaleiden tekemisessä vastuu on jakautunut koko ajan enemmän koko yhtyeelle, ja kenelläkään ei ole halua sitoa tyyliämme yhteen genreen.

Esititte laulunne aikaisemmin englannin kielellä, mutta vaihdoitte kielen muutama vuosi sitten suomeen? Onnistuiko vaihto ongelmitta?

– Kyllä se luontevasti meni. Oikeastaan se oli vahinko. Vuonna 2005 Roots Rock Deep -EP:tä tehdessämme päätimme kokeilla suomen kieltä, ja Kolmen Kuusen Kylä -kappaleesta muodostui käänteen tekevä ralli ja pienimuotoinen Charisma-hitti niin yhtyeen omasta kuin yleisönkin 
mielestä. Suomen kielellä asiat saa sanottua suoraan eikä tarvitse plärätä tekstejä tehdessä sanakirjoja, kuten ennen.

Mainitsette saatekirjeessänne, että äänitteitänne on myyty jo yli 3000 kappaletta. Miten tämä on ollut mahdollista ilman levy-yhtiön tukea ?

– Charisma sai hyvän alun uralleen, sillä jo ensimmäinen demomme voitti Yle-x:n viikon demo -kilpailun ja eräs demon kappale keikkui myös mukavasti samaisen aseman ”himotuimmat”-listalla. Me ollaan tehty paljon hiljaista myyrän työtä ja puskettu bändiä omin voimin eteenpäin. Lisäksi Merceedees -tuotanto briiffasi muutama vuosi sitten potentiaaliseksi katsomiaan yhtyeitä, ja pääsimme touhuun mukaan. Sieltä saimme paljon hyödyllisiä vinkkejä siitä, kuinka asiat kannattaa hoitaa. Me ollaan keikkailtu hyvin paljon ja myyty levyä suoraan ihmisille ja hiljalleen saatu koko ajan lisää faneja. Me ollaan ajateltu, että jos ihmiset eivät löydä meidän bändin luo, täytyy meidän mennä itse ihmisten tykö.

Työstätte parhaillaan pitkäsoittoa, jota tässä arvioitu Katkera Juoma -EP:kin promotoi. Onko julkaisusta ollut puhetta?

– Epävirallisesti on ollut puhetta joidenkin tahojen kanssa, mutta kumpaakin osapuolta tyydyttävää ratkaisua ei ole vielä löytynyt. Me ollaan kuitenkin päästy mielestämme kohtalaisen pitkälle näin omavaraisestikin, joten sopimuksen pitäisi auttaa yhtyettä oikeasti eteenpäin. Tarjouksia toki otetaan koko ajan vastaan. Lopuksi vielä mainospuheena voisi todeta, että uusinta actionmetallia on mahdollista tilata yhtyeen kotisivujen kautta.

M U U T  K A T S A S T E T U T

MILESMORE
www.myspace.com/milesmore

Vasta puolivuotias Milesmore antaa vahvan osoituksen ymmärryksestään iskevien pop-koukkujen päälle. Uuden aallon suoraviivaista paahtoa modernimpaan britti-indie-soundiin naittava kvartetti onnistuu ensimmäisellä äänitteellään lähes hämmentävän hyvin. Yhtyesoinnin osalta verrokiksi voisi mainita vaikkapa ranskalaisen Phoenixin. Kärkeen sijoitettu Around You on ”knock-knock”-hokemisineen täysin potentiaalista hittikamaa. Tätä seuraava Beauty School ei jää tästä paljoakaan jälkeen. He’s Not Your Friend tuo keinuvine, funkahtavine rytmiikkoineen kokonaisuuteen tervetullutta vaihtelua ja letkeyttä, mutta ei yllä sävellyksenä aivan kärkikaksikon tasolle. Onni Pirkkolan laulussa on kauttaaltaan mukavan raikas ote ja hänen äänensä sopii mainiosti yhtyeen musiikilliseen tyyliin. Tuore nelikko työstää kerrassaan hienoa ja valmista kamaa, joka tällaisenaankin jo maistuu varsin maukkaalle. Vieläkin harkitummalla tuotannolla materiaalista saa takuulla irti vaikka mitä.

GRAINE
www.graineband.com

Graine julistaa saatekirjeessään, että melodia on kuningas. Yhtyeen tapauksessa tähän on helppo yhtyä. Keskiraskasta poprockia sisältävä äänite tarjoilee viisi mallikkaasti eteenpäin soljuvaa kappaletta, joiden vahvuus on juurikin sävellyskynän terävyydessä. Parhaimmiksi nousevat aloitusraita For Any Given Day, joka erottuu kokonaisuudesta erilaisen, kuulaamman sointinsa vuoksi sekä melankolinen Stationary, joka esittelee puolestaan komeimman kertosäkeen, mitä on tullut hetkeen kuultua. Soitto ja soundit toimivat myös moitteettomasti, tosin harkitummilla säädöillä ja rohkeammalla miksauksella hienoista kappaleista olisi voinut saada vieläkin enemmän irti. Jo nyt mainiosti pärjäävä trio voisi myös miettiä sitä, miten se saisi muokattua soundiansa entistäkin monivivahteisempaan ja tunnistettavampaan suuntaan. Tämä lienee olennaisin edellytys yhtyeen menestykselle. Äänitteeltä käy kuitenkin hyvin selväksi, että Grainen harjoitteluvaihde on ohi. Ei kun lavoille niittämään kunniaa!  

MOCKSHOT
www.myspace.com/mockshot

Mockshotin näyttävään digipak-koteloon pakattu äänite ei petä paketin nostattamia odotuksia.
Itse asiassa Karkkilasta lähtöisin oleva, hiljattain tamperelaistunut yhtye on aina tuotantoa myöten täysin valmis tapaus. Kvintetin tyylilaji on Amerikan suunnalta vaikutteita ammentava moderni rock, jossa kuuluu grungen vaikutus. Avausraita The Great Brain Robbery jytää todella vakuuttavasti. Tätä seuraava, yhtä lailla hieno Enigma saa lisäviehätystä 16-nuotteja suosivan, nykivän riffittelynsä ansiosta. Radiossakin esittäytyneen yhtyeen avain suurempaan menestykseen on tunnistettavuus. Yhtyeen soisi keksivän reseptiinsä vielä yhden mausteen, jolla se erottuisi kollegoistaan, sekä  kirjoittavan enemmän aloitusraidan tasoisia kappaleita. Koska laulupuolikin on yhtyeellä teknisesti hallussa, voisi tulkintaan heittäytyä entistäkin rohkeammin. 

THE BAD HABIT
www.thebadhabit.net

Turussa järjestettävän Bandstand-rokkimittelön vuonna 2007 voittanut The Bad Habit rokkaa varsin mallikkaasti. Yhtye riffittelee jossain varhaisen Queenin ja Tom Petty & The Heartbreakersin välimaastossa. Tyyli ei siis ole millään muotoa ennenkuulumaton, mutta harvemmin sitä törmää tällaisella pieteetillä ja luontevuudella esitettyyn laatutavaraan. Kitaravetoisen porukan soitto kulkee tanakasti mutta mukavalla rentoudella, myös laulu toimii ja stemmat helisevät puhtaasti. Kolmesta menevästä ja tasavahvasta esityksestä Carry On nousee omaksi suosikikseni. Näytelevyn ollessa kyseessä olisi kiva kuulla myös se, miten yhtyeeltä taittuu muunlaiset rytmit ja maneerit. Kunhan yhtye saa kitkettyä sävellyksistään ja sovituksistaan turhan oppikirjamaisuuden ja onnistuu  korvaamaan nämä tuoreemmilla ideoilla ja terävämmällä särmikkyydellä, voi jonkun yhtiön retrokiintiöstä löytyä hyvinkin nelikolle sopiva soppi. 

PEARLY GATES
www.myspace.com/rockthegates

Joensuulaisyhtyeellä on tekemisissään reipasta ja virkistävää kunnianhimoa. Vaikka kvartetin musiikin juuret ovat kaahaavassa actionrockissa, sillä on halu ja pyrkimys levittää palettia maalailevampaan ja kimurantimpaan suuntaan. Tässä se onnistuu enimmäkseen hienosti, ja yhtye onkin yksi tämän kuukauden mielenkiintoisimpia tapauksia. Porukan melodiataju on myös asiallista sorttia, ja jokaisesta kappaleesta löytyy hienoja oivalluksia. The Bridges riffittelee varsin tyylikkäästi ja kahden kitaran stemmakuviot ovat hienot. Verkkaisesti käynnistyvä, progressiivinen Demon Moon on melodisesti kiehtovin esitys. Rahtusen kontrolloidumpaa yhtyesoittoa ja pientä skarppausta laulutulkintoihin vielä jää kaipaamaan. Kokonaisuus on välillä tukehtua runsauteensa, vaikka yhdenkään soittajan soittotaidossa ei sinänsä olekaan mitään vikaa. Jatkakaa samalla tiellä. Nämä ovat pikkuvikoja, helppo korjata.   

UNDER HALO
www.underhalo.com

Under Halon keskitempoisessa ja melankolisessa voimarockissa on mukavasti substanssia. Demon avaava Throw Me Away on melodisesti vahva näyttö yhtyeen osaamisesta. Taustalla murisevat särökitarat luovat pehmeän pohjan, jossa kuulaiden melodiakitaroiden on hyvä kellua. Yhtyesoitto toimii moitteettomasti, ja solisti Antti Laannin pehmeässä laulussa on mukavaa luontevuutta ja pakottomuutta. Vahvojen kappaleiden sovituksiin voisi ujuttaa vielä muutaman koukun lisää, nyt ne ovat hivenen liian sovinnaisia ja tasapaksuja. Uransa alkumetreillä oleva yhtye on kuitenkin erittäin tervetullut tuttavuus ja sen tulevaisuuden edesottamukset menevät seurantaan.

NEW DAWN HEADACHE
www.myspace.com/newdawnheadache.

New Dawn Headache on Markku Ruottisen sooloprojekti. Levyllä häntä avustavat muutamat satunnaiset vierailijat. Helsinkiläistyneen musanörtteilijän kotikutoinen ja keinahteleva pop tuo erittäin tervetulleen ja raikkaan tuulahduksen demopalstalle. Ruottisen lauluissa kuuluu rakkaus klassista pop- ja folkmusiikkia kohtaan sekä pitkälle viety tyylitietoisuus. 10 kappaletta sisältävällä äänitteellään artisti osoittaa vahvoja näyttöjä laulunkirjoitustaidostaan ja paikoittaiset torvisovitukset ovat oivallisia. NDH:n tapauksessa kotikutoisuus ei ole vain positiivinen asia, sillä se tarkoittaa myös äänikuvan tukkoisuutta ja tulkinnallista itsekritiikittömyyttä. Konerumpujen vetämien kappaleiden ohjelmointeihin kaipaisi lisää groovea ja kokonaisuuteen rohkeampia sovituksellisia koukkuja tuomaan kappaleisiin dynamiikkaa. Erittäin lämminhenkistä ja potentiaalista musiikkia joka tapauksessa.   

JOHN WAYNE YOU WANNA GET HIGH?
www.myspace.com/jwywgh

Helsinkiläisyhtyeellä on perhanan komea soundi. Kitarat surisevat rouheasti, ja letkeällä sykkeellä juokseva rumpubiitti vie kappaleita kepeästi eteenpäin. Rankkuus ja sävykkyys ovat sopivassa balanssissa, ja yhtyeellä on ymmärrystä dynamiikan päälle. Tämän äänitteen perusteella porukan kappalemateriaali ei kuitenkaan vakuuta aivan samassa määrin muotopuolen kanssa. Levyn kolmesta kappaleesta Shot You Down toimii tarttuvan kertsinsä ansiosta kokonaisuutena parhaiten. Muissa kappaleissakin on kiitettävästi draivia mutta liian vähän melodista kiinnostavuutta. Turhan alhaalle haudatut laulutulkinnat eivät myöskään toimi koko ajan täysin luontevasti, ja aksentissa on vielä hiomista. Varsin kiinnostava yhtye joka tapauksessa, ja uutta materiaa odotellaan vuoden karenssiajan jälkeen suurella mielenkiinnolla.

MASTERS OF BOOGIE WOOGIE STYLE
www.myspace.com/mammamiamusic

Jo yhtyeen nimestä saattoi päätellä, että sen lähtökohta on vanhakantaisemmassa rockissa eikä pipo kiristä liikaa musikanttien päätä. Vaikutelma osoittautui oikeaksi. Noin vuoden ikäinen  helsinkiläistrio antaa mukavan rennon mutta hiukan sekavan ensivaikutelman itsestään. Kakkosraita Among The People kierrättää pokerinaamalla Ghostbustersin riffiä, sen b-osa on stemmoineen puolestaan kuin The Beatlesia. Outo mutta ihan toimiva yhtälö. Äänitteen päättävä progressiivinen balladi No One But Me on sävellyksenä kunnianhimoisin ja paras. Porukan soitossa on sopivassa määrin tiukkuutta ja rentoutta, mutta pientä kontrollia vaadittaisiin vielä, tai ainakin harkitumpia ryöpsähdyksiä. Sekä lisää hyviä biisejä.

JACKRIPPER
www.jackripper.tk

Valtavaa demosatoa purkaessa 11 kappaletta sisältävä äänite on aivan turhan järkälemäinen teos arvioitavaksi. Tiedoksi vastaisuudessa: Jos tällaisia tahdotte arvioitavaksi, on turha olettaa, että jokaista kappaletta tultaisiin käsittelemään ja arvioimaan perusteellisesti. Kokkolalainen Jack Ripper on takonut southern-henkisen hardrockinsa jo hyvän aika sitten tiukkaan kuosiin, ja se soi muodollisesti entistäkin pätevämpänä. Sounditkin ovat varsin asialliset. Näin tietysti kuuluu pitkäsoitolla ollakin. Teknisesti osaavan yhtyeen ongelmat ovat kuitenkin pysyneet ennallaan. Tankeroaksentti vesittää soundiltaan pätevän laulun ja kappaleet ovat pääosin turhan geneerisiä ja kaavamaisia. On pitkäsoitolla muutama ihan asiallinenkin biisi. Esimerkiksi Could I Ever Feel, Jack Ripper ja Broken ovat tiukkoja vetoja. Yhtyeen ongelma vain on se, ettei siinä tunnu olevan juurikaan mitään ajankohtaista tai omaperäistä. Tykinjysäykset eivät säväytä, kun on kehitetty näyttävämpiäkin räjähteitä.  

AJATUSMAAILMANLOPPU
www.hapatus.net/portfolio

Raskaampien angstirypistysten lomassa on vaihtelun nimissä kiva törmätä muunlaisiinkin musiikillisiin aluevaltauksiin. Ajatusmaailmanloppu on Pasi Markkasen yksin miehittämä konemusiikkiprojekti. Herran äänitaidetta leimaa progressiivinen ja utuinen yleisvire. Demon avaavan Kaikkien Aikojen Synkronoinnin melodiikassa on mukavan epäkesko ote, joka pitää kuuntelijan hyppysissään koko kappaleen ajan. Hidastempoisissa kappaleissa on kauttaaltaan mukavasti näkemystä, ja konstailemattomat ohjelmoinnit toimivat. Kehittääkseen ilmaisuaan voisi artisti korostaa erilaisia tyylillisiä ääripäitä entistänkin enemmän.          

CAROLINE
www.myspace.com/carolinemyspace

Pääkaupunkiseudulla majaileva Caroline soittaa klassista rock’n’rollia Rollareitten ja Aerosmithin hengessä. Omalaatuisuuspisteitä ei yhtyeelle juurikaan voi antaa, joten kaikki on kiinni toteutuksesta. Tärkein, eli laulupuoli on yhtyeellä kunnossa. Solisti Tom raakkuu kuin vanhempikin tekijä. Myös kitarasektori hoitaa hommansa tyylikkäästi. Aloitusraita Hang Up voisi soida astetta rivakammallakin temmolla. Svengiä ja draivia muutkin kappaleet tarvitsisivat rahtusen enemmän, sillä kappaleista on aistivinaan, että ne soitetaan hieman arastellen vaikka bändin soittotaidossa ei muuten olisikaan valittamista. Vaikea tätä on erottaa muista rehellisen rokin retroilijoista, mutta livenä tämä varmasti kolisee vallan hyvin.

LYCAON
www.myspace.com/lycaonofficial

Varsin nuorista kavereista koostuva kuusijäseninen Lycaon työstää ikäänsä nähden progressiivista metalliaan hyvinkin ammattitaitoisesti. Kappaleissa tähdennetään oikeaoppisesti laulumelodioiden tärkeyttä, mutta paikoin instrumentaalivälikkeitä on turhankin paljon kappaleiden kestoon nähden. Progressiivisuus ilmenee erityisesti kappaleiden pitkähkönä kestona ja välikkeiden tasarytmiä kaihtavana rytmiikkana. Yhtyeen soisi pohtivan vielä kappaleiden dynamiikkaa ja tunnelmaa niiden kokonaisuuden kannalta. Tasavahvoista kappaleista koostuva äänite on yhtyeeltä joka tapauksessa selkeä taidonnäyte. Ensi kerralla yhtyeen kannatta toimittaa äänitteensä heavy-osastolle.

NEVERHURT
www.myspace.com/neverhurtband

Turkulaisyhtye mainitsee saatteessaan suurimmaksi vaikuttajakseen 1960-luvun singer-songwriter-musiikin. Tämä toki kuuluu porukan laulumaisista kappaleista, mutta moniin kaltaisiinsa yhtyeisiin verrattuna porukka saa aikaan näistä lähtökohdista omaperäisempää musiikkia. Välillä yhtyeestä on aistivinaan pientä tyylillistä päättämättömyyttä ja hakemista, mutta enimmäkseen homma toimii varsin hienosti. Bluesahtava, hassusti nimetty Normal Souncheck on biiseistä selkeästi kirkkain helmi. Sovituksessa käytetään kekseliäästi kosketinsoittimia sekä erilaisia rytmejä, ja kappale etenee polveilevuudestaan huolimatta luontevasti. Kun solisti Tommi Liukkonen saa tulkinnastaan karsittua vielä turhan liikayrittämisen, alkaa kokonaisuus olla varsin hyvällä mallilla. Ensi kerralla porukan soisi myös menevän kunnon studioon, jotta se saisi soundeistaan kaiken irti. 

JACOB’S ILLUSION
www.myspace.com/jacobsillusion

Jacob’s Illusion soittaa melodista ja modernia amerikanrockia. Yhtye ei taiteile turhia vaan haluaa saada yleisön mukanaan laulamaan. Melodisesti sujuvien mutta melko tavanomaisten kappaleiden sovituksiin toivoisi lisää koukkuja, jotta ne tempaisisivat täydellisesti mukaansa. Riffittelyt hoidetaan mutkattomasti ja soolot esitellään kappaleiden kultaisessa leikkauksessa, mutta jotain olennaista jää vielä puuttumaan. Vokalisti Tipin soisi paneutuvan myös vielä laulutulkintoihinsa. Ne soundaavat kyllä hyvältä, mutta kaipaisivat lisää voimaa ja rohkeutta, ja stemmat tarkkuutta. Yhtye on vielä varsin nuori ja homma on hyvällä alulla. Lisää treeniä, niin kyllä se siitä.

STAGLADY
www.mikseri.net/staglady

Stagladyn 9 biisiä sisältävä äänite on turhankin massiivinen teos demopalstalla arvioitavaksi. Yhtyeen tapauksessa tekisi mieli todeta, että ei se pituus vaan se paksuus… Alle vuoden vanhalta bändiltä se kuitenkin osoittaa tuotteliaisuutta, ja hyvä niin. Kovinkaan persoonalliseksi yhtyeen hardrockia ei voi hyvällä tahdollakaan luonnehtia. Vaikka kokonaisuus pysyy kohtuullisen hyvin kasassa, lepää yhtyeen vahvuus etenkin laulaja Tiinan harteilla. Hänen laulunsa toimii huomattavasti paremmin melodisimmissa ja popmaisimmissa kappaleissa, joissa äänen sävykkyys pääsee kunnolla esiin. Yhtyeen soisi kehittävän ilmaisuaan persoonallisempaan suuntaan ja tekevän mieleenpainuvampia biisejä. Nyt homma on saatu mukavasti käyntiin.

SURULLISTA YKKÖNEN

Arvoituksellisesti nimetty, pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva orkesteri työstää suomirokkiaan varsin melankolisissa tunnelmissa. Edellisessä erässä yhtyeeltä penättiin lisää omaa ilmettä sekä musiikillista kunnianhimoa.  Avausraita Omaan Huoneeseen lähtee liikkeelle varsin mainiosti, mutta kertsissä yhtye sortuu – kenties hittihakuisuudessaan – mukailemaan tusinamelodiaa, joka kuulostaa kovin tutulta. Rauhallisempi Tiedän Että Tiedät toimii kappaleena paremmin. Yhtyeen vahvuus on edelleen sanoituksissa, tosin muutama turhankin ennalta arvattava riimi on eksynyt mukaan. Demo kärsii huolimattomasta miksauksesta: pinnalla oleva kaiutettu virvelirumpu meinaa haudata alleen muun yhtyeen. Yhtye tarvitsisi soittoon myös vielä lisää sävykkyyttä ja rentoutta.   

RAIN DIARY
www.raindiary.com

Helsinkiläinen Rain Diary soittaa verkkaista ja maalailevaa goottirockia. Tuoreen kokoonpanon soitto toimii moitteettomasti ja Tommi Suomalan ja Tytti Topparin eri rekistereissä liikkuvat laulutulkinnat täydentävät onnistuneesti toisiaan. Sekstetin esikoisäänitteelle ladatusta kunnianhimosta kertoo muun muassa se, että Falling Sly -kappaleeseen on sovitettu hienosti trumpetti ja että äänite on pakattu ihan ehtaan digipak-koteloon. Neliraitaiselta äänitteeltä löytyy kolme slovaria. Kantaakseen koko mittansa niiltä odottaisi mieleenpainuvampia melodioita, enemmän tulkinnallista rohkeutta tai ärhäkämpää dynaamista vaihtelua. Tyylinsä perinteet hyvin hallitsevasta yhtyeestä paistaa hieman kaavoihin kangistunut ja tosikkomainen vire. Raskassoutuinen tunnelmointi puhuttelisi paremmin, jos sille löytyisi jonkinlaista kontrastia. 

THE ORKESTRA
www.myspace.com/theorkestra

Mielikuvituksellisesti nimetty The Orkestra soittaa modernia, post-grungemaista rockia, jota on höystetty pienin metallisin maustein. Orkesterin soitanta on varsin jämptillä mallilla, ja jopa hienoista harkittua pidättelyä kappaleiden käsittelyltä odottaisi. Solisti Jimmystä on kehittynyt myös täysin uskottava tulkitsija. Yhtye osoittaa laulunkirjoitustaitonsa oivallisimmin Nobody’s Laughing -slovarilla. Rokkaavammat raidat ovat myös ihan päteviä suorituksia, mutta eivät jätä kovinkaan pysyviä muistijälkiä mieleen. Yhtyeen soisi keksivän vielä yhden uuden niksin reseptiinsä, jotta se erottuisi massasta. Edellytyksiä maakuntatasoa suurempaan menestymiseen yhtyeellä kyllä on.   

LIVEDOWN
www.myspace.com/livedown

Viisihenkinen lappeenrantalaispoppoo paiskoo metallista rockiaan mukavalla energialla. Toteutus ei ole lainkaan hassumpi, ja etenkin rumpalin rönsyilevä tatsi on tiukka. Demon kaksi kappaletta ovat keskenään melkoisen erilaisia, ja tämän äänitteen perusteella yhtyeestä on hieman vaikea muodostaa kokonaiskuvaa. Demon avaava Dead End jyrää pätevästi metallisten riffiensä varassa nousten kertosäkeessä melodisempaan liitoon. Toinen raita, nirvanamaisen kitarakompin kuljettama Forest on turhan geneerinen, postgrungemainen rypistys. Kovin omalaatuiseksi viisikon musiikkia ei voi kutsua, vaikka vaihtoehtorockiksi yhtye musiikkinsa määritteleekin. Porukan kannattaisi pohtia vielä lisää omaa ilmettään, sillä tässä yhteydessä vaihtoehtoisuus tarkoittaa lähinnä 1990-luvun alternativerockin kliseiden toistoa.

MELANKOLIAORKESTERI
www.myspace.com/melankoliaorkesteri

Melankoliaorkesteri kirjoittaa saatekirjeessään ylevin ja mystissävytteisin sanankääntein melankolian olemuksesta inspiraation lähteenä, mikä ei varsinaisesti nosta odotuksia. Vaikka yhtye paahtaakin selvästi raskaan, suomenkielisen nykyrockin muutaman suunnannäyttäjien jalanjäljissä, löytyy porukasta kuitenkin mukavasti persoonallisuutta ja luontevuutta, jos sitä vertaa moniin kaltaisiinsa demoyhtyeisiin. Kolmesta tasavahvasta kappaleesta on vaikea nostaa yhtä yli muiden. Soitannasta ei löydy nurinan aihetta, ja mikä tärkeintä, laulukin toimii hyvin. Demoksi kiekko jytisee myös mukavan rouheasti. Karsimalla sanoituksista kliseisimmät kielikuvat, yhtye siirtynee vielä yhden askeleen eteen päin.

KOLONNA
www.kolonna.net

Kolonna loihtii kielisoittimistaan herkulliset murinat. Yhtyeen grungen, vanhakantaisen metallin ja punkin ristisiitos pitää sisällään väkeviä riffejä, mutta varsinaista iskusävelmää ei tältä kiekolta kuitenkaan löydy. Kappaleisiin kaipaisi lisää sävellyksellistä substanssia. Suomen kieli sen sijaan tuntuu yhtyeelle oikealta valinnalta. Kohtalaisen hyvällä mallilla oleva musisointi kärsii laulutulkintojen tukkoisuudesta ja hienoisesta holtittomuudesta, myös rumputyöskentelyyn toivoisi lisää kulkevuutta ja rentoutta. Yhtye tarvitsee vielä lisää treeniä, mutta jos se onnistuu korjaamaan edellä mainitut puutteet, sille voi ennustaa valoisampaa tulevaisuutta. Erityismaininta hienoista kansista!

NOLLATASO
www.myspace.com/nollataso

Raskasta suomenkielistä rockia soittava Nollataso jalostaa katkeruutta ja ahdistusta aggressioksi – kuten niin moni muukin suomalainen yhtye. Positiivista on se, että yhtye tiedostaa tämän itsekin todetessaan demon avaavassa Laupeuteni-kappaleessa itseironisesti, ”Minä olen mustavalkoinen ja kertakäyttöinen”. Sävellyksellisesti kappaleet etenevät vaivattomasti mutta turhan ennalta arvattavasti, ja ne tarvitsisivat lisää harmonis-melodista oivaltavuutta jäädäkseen mieleen. Porukan soitto kulkee suuremmin kompastelematta. Laulukin toimii enimmäkseen, mutta puhtaissa osuuksissa siihen kaipaisi lisää varmuutta ja painokkuutta. Tällaisessa tavarassa sanojen merkitys korostuu. Onneksi yhtyeellä on tämä puoli kohtalaisesti hallussa.

HYPERIT
Pian 15 vuotta rokannut lieksalainen Hyperit on erinäisten vaiheiden ja vuorotöiden jälkeen aktivoituneet kahden kappaleen demoäänitteen muodossa. Pitkä kokemus on tuonut porukan soittoon ammattimaista tiukkuutta ja varmuutta, eikä homman toimivuutta tule tässä mielessä kyseenalaistaneeksi. Yhtyeen ongelma on sen sijaan kasvottomuus. Melankolinen suomirock ei kuulosta millään tapaa ajankohtaiselta tai oivaltavalta. Kaksiraitaisen sinänsä vaivattomasti kulkevat ja pätevät viisut pohjautuvat aika mitäänsanomattomiin hardrockriffeihin ja iskelmällisiin kertosäkeihin, joista ei jää juurikaan mitään käteen. Parannettavaa olisi myös tuotantopuolella.   Kummassakin kappaleessa kitarat ovat säröllä koko ajan, eikä kappaleiden tunnelmaan tunnuta paneutuvan juurikaan. Jos yhtye haluaa luottaa hardrockmaiseen voimaan, soisi sen sitten myös jyräävän kunnolla. Nyt jäädään jonnekin välimaastoon.

RUUHET
www.ruuhet.com

Etelä-Pohjanmaalla vaikuttava Ruuhet soittaa progressiivista ja mystistä suomenkielistä rockia, jossa on folkmaisiakin sävyjä. Äänite soi varsin sotkuisena ja kumisevana ja se kuulostaa live-äänitteeltä, mitä se ei kaiketi kuitenkaan ole. Taitoa ja soittokokemusta yhtyeellä selkeästi on, mutta soundipoliittisen ja tulkinnallisen näkemyksen kanssa on vähän niin ja näin. Rautaa-kappaleen digitaalipianon soundi on suorastaan karmea, ja säröinen kitarasoolo on turhan mahtaileva kokonaisuuteen nähden. Paikoin hienoja sävellyksellisiä ideoita sisältävistä kappaleista jää maku, että ne on soiteltu läpi, ei sovitettu niille sopivaa tunnelmaa etsien. Vellovissa laulutulkinnoissa on myös paljon petrattavaa.