SOUNDI12/2007

13.12.2007 18:34

Kamala

 www.kamala.fi

Jyväskylän tyttöjen edellisestä demosta ei ole kulunut aivan sitä vaadittua vuotta, mutta homma potkii sen verran tymäkästi, että pykälistä uskaltaa lipsua. Kamala on edellisen demonsa jälkeen kutistunut trioksi, mutta se ei haittaa tahtia. Pikemminkin bändi on väen vähennyttyä tiivistänyt ilmaisuaan. Tavallaan biisit tuntuvat jopa hieman yksinkertaisemmilta kuin edellisellä demolla, mutta toiseen vaakakuppiin on heitetty tarttuvia riffejä ja terävyyttä siinä määrin, että kokonaisuus on hallittu ja napakka. Etenkin aloitusraidan Päästä Irti kertosäe tarttuu lähtemättömästi iholle. Kamalassa kiehtoo erityisesti bändin asenne, sillä moista moniulotteista vihaisuutta pääsee harvoin kuulemaan. Bändin katepillari lanaa yli todella vakaasti ja tasaisesti.

 

Miten Kamala on saanut alkunsa, kitaristi ja laulaja Karita Kivioja?

– Jos normaalisti istuttiin perjantai-iltaa ja juotiin kaljaa, me päätimme istua treenikämpällä, juoda kaljaa ja soitella vanhoja covereita. Soitimme Sepulturaa ja Anthraxia. Panteraakin kokeiltiin, mutta se oli kova pala. Sitten omia biisejä vain alkoi tulla.

Yhtyeellä on ikää parisen vuotta. Millä keinoilla yhtye on saatu niin valmiiseen kuntoon kuin demolta on kuultavissa?

– Minulla on ollut selkeä visio bändistä koko ajan siitä lähtien, kun rupesimme tekemään omia biisejä. Tämä on meidän kaikkien ainut bändi, jossa me halutaan soittaa ja johon halutaan sitoutua. Meillä on hyvä komppikone, joka toimii jämptisti, ja minun on helppo vetää siihen melodiat. Jos bändissä olisi enemmän jäseniä, vaatisi monta vuotta keikkailua, että se saataisiin toimimaan niin saumattomasti kuin nyt.

Ilmeisesti teillä oli ensin bändi ja jopa omat t-paidat, ennen kuin bändi oli edes treenannut ensimmäistäkään kertaa. Oletteko kiivenneet peppu edellä puuhun?

– Näin voi sanoa. Ehkä se kertoo siitä, miten vahva visio minulla oli tästä bändistä. Kun soitimme ensimmäisiä kertoja, se vaan toimi. Ajattelin bändin itseään toteuttavana ennustuksena ja meillä oli hirveä into heti alusta lähtien päällä. Tykkään myös ulkomusiikillisista asioista skenessä, eikä pelkästään soittamisesta.

Miten biisit taittuvat nykyään livenä, kun yksi jäsen on poissa?

– Emme heittäneet ainuttakaan keikkaa neljästään, ja jo ensimmäinen keikka tehtiin triona. Toinen kitaristi oli poissa opiskelujen takia ja päätimme, että jatkamme kolmistaan ja odotamme, kunnes hän tulee takaisin. Musiikki muokkautui ja keikkailimme kolmistaan, joten Kamala muodostui trioksi.

Kamalaa on helppo verrata jo kannuksensa hankkineisiin Suomi-metallibändeihin. Miten näette itse asemanne kartalla?

– Ihmisiltä kyllä kuulee, että eihän tytöt tee tämmöistä. Joku on joskus sanonut meitä Tiktakin ja Kotiteollisuuden ristisiitokseksi, kun olemme tyttöjä ja bändi on trio. Emme kuitenkaan lähde tekemään naispuolista Kotiteollisuutta tai Mokomaa, vaan meillä on oma juttu.

Biisit ovat joltisenkin vihaisia rypistyksiä. Mistä te nyt niin kiukkuisiksi olette tulleet?

– Ehkä se on ainakin meikäläisen kohdalla joku alter ego tai pois painettu osa psyykettä. Joskus joku sanoi keikan jälkeen, että me ollaan mukavia ja iloisia, mutta lavalla näytetään pelottavilta. Tavallaan se on rooli, ja kyllä minun täytyy psyykata itseäni ennen keikkaa.

Metalli on edelleenkin perin maskuliininen genre. Mitä sellaista ns. tyttöbändi joutuu tekemään saavuttaakseen ansaitsemaansa arvostusta, mitä miespuoliset kollegat eivät joudu tekemään?

– Monet suhtautuvat ennakkoluuloisesti siihen, että naiset soittavat metallia. En tiedä, tarvitseeko meidän tehdä mitään muuta kuin olla hyviä. Minusta on ihan sama, ovatko soittajat miehiä tai naisia. Jos homma tehdään hyvin, ansaitaan arvostusta, ja jos ei tehdä, arvostusta ei ansaita. Ei minun mielestäni meidän tarvitse todistella sen enempää kuin muidenkaan.

 

muut katsastetut

 

MISERIA

www.miseria.org
Aivan kuin Miseria olisi löytänyt uutta potkua biisintekoon. Kappaleiden tyyli pitää edelleen kutinsa, eli bändi etenee melodisella ja mahtipontisella metallilla. Joskus Miseriaa on voinut torua eräänlaisesta varman päälle pelaamisesta. Uusien biisien sovituksiin on kuitenkin löydetty ratkaisuita, joilla kappaleiden olemus laajenee. Samalla biiseihin on ujutettu selkeitä yllätysmomentteja, jotka koristelevat ja värittävät jo sinällään hienojen biisien ilmiasua. Miseria on hieno bändi, joka tekee hienoa musiikkia, mutta mahtaako se sittenkään olla tarpeeksi. Pitäisikö bändin sovittaa biisejään vieläkin rohkeammin ja lähteä mukaan siihen erikoisuudentavoitteluun… Toisaalta pakko siihenkin on voida luottaa, että bändin tekemät ratkaisut ovat oikeita ja riittäviä viemään yhtyettä yleisön näkökulmasta eteenpäin.

CHAOS INJECTED

www.chaosinjectedband.net
CI:n vaikutteet tulevat Ruotsin puolelta, ja bändi myöntää sen itsekin avoimesti. Bändi paiskoo deathia sujuvasti ja sukkelasti. Bändille olisi kovin helppo nurista omaperäisyyden puutteesta, mutta se ei kuitenkaan anna käsitystä koko totuudesta. Yhtyeellä on ensinnäkin ensiluokkaisia biisejä, ja yhtye on keksinyt nokkelasti sen kaikkein yksinkertaisimman ja samalla tehokkaimman keinon vetää sävellystensä langat yhteen. Nimittäin kappaleiden yläpuolella kulkeva selkeä kitaramelodia on äärettömän tehokas ja vangitseva. Samalla kappaleet saavat sellaista ilmavuutta ja tilan tuntua, että bändi saa kiedotuksi hieman surumielisten kappaleidensa pauloihin.

RANDOM PLAN

www.randomplan.net
Lahtelaisbändillä on jo varsin valmis näkemys linjastaan, vaikka kokoonpano on toiminut vasta vuoden verran. Kun metalliväki pukeutuu virkapukuun, tulee helposti pohtineeksi, onko kysymys sittenkin huumorista. Random Planin kohdalla konsepti pikemminkin alleviivaa yhtyeen omaperäisyyden tavoittelua, jossa se onnistuu jo kohtuullisen hyvin. Bändi on musiikillisesti täysin omailmeinen, osin kiehtovakin, mutta kokonaisuus jättää vielä täsmentämisen varaa. Biiseissä on piirteitä, jotka on helppo ottaa haltuun, mutta täysin ehjäksi ei kokonaisuutta voi vielä ylistää. Kokeiluille kannattaa kuitenkin pitää ovet avoinna.

RANDOM MULLET

www.randommullet.com
Oululaisbändi vyöryttää melkoisen tyylisuuntien ilotulituksen niskaan. Bändi on erittäin tekninen ja taitava. Välillä genrejen välisiä tuulahduksia käydään nuuskimassa jopa jazzin puolelta, ja mausteen omaisena säväyksenä se jopa toimii. RM:n biisit kuulostavat suurilta ja yhtye on säveltänyt erittäin hienoja melodioita. Erityisesti laulajat ansaitsevat kiitoksensa, sillä sekä örinäosasto ja puhdas laulu kuulostaa väkevältä ja vahvalta. RD:lla on lisäksi omaperäinen tapa tehdä musiikkia, joka ei nyt ehkä aivan lähde uusille reiteille, mutta tarjoilee sopivasti erilaisia näkemyksiä valtavirran vaihtoehdoksi.

RITES OF THE YOUTH

www.rotyband.com
Kolmen vuoden ikäinen ROTY on vihainen yhtye. Sen kipakat sivallukset ovat vuosien mittaan saaneet lihaa luidensa ympärille, ja nykyään bändi pystyy piikittelemään inhottavan kivuliaasti. Yhtyeestä on helppo aistia sen jäsenten kunnianhimo ja asenne, jotka ilmenevät erityisesti kappaleiden tunnetasoista. Yhtyeen biisit ovat monipuolisia hyökkäyksiä, joiden komennon bändi pystyy pitämään tiukasti käsissään. ROTY kykenee tarjoamaan kuulijoille sopivasti haastetta, sillä kappaleissa on paljon löydettävää ja koettavaa.

AFUBAD

www.afubad.com
Kyllä on Afubadin syntysanat lausuttu varhain, kun bändin laulaja ja rumpali ryhtyivät käynnistämään yhtyettään 12 vuotta sitten, vasta 8-vuotiaina. Mutta kun aikaisin on aloittanut, taidotkin ovat ehtineet karttua. Afubad on jäntevä ja toimiva orkesteri, jonka biisien esitystapa kuulostaa hyvin vaivattomalta. Afubad potkiskelee metallin lokeroita vähän siellä ja täällä, eikä yhtyeen oma linja ole täysin hahmottunut. Silti metalliriffien ja melkein pop-melodioita muistuttavien sävelkulkujen yhdistelmä on parhaimmillaan toimiva.

DISTAINED

www.distained.com
Pälkäneen poikien soittovarmuus kumpuaa useamman vuoden kokemuksesta, vaikka yhtyeellä on ikää vasta vuoden verran. Bändin tummasävyinen, melankoliaan taipuvainen metalli noudattelee tarkkaan lajityypin olennaisia suuntaviivoja. Biiseissä ei ole sinällään mitään vikaa, mutta toisaalta ne eivät pääse myöskään säväyttämään saati yllättämään. Distained tuntuu tietävän kyllä, miten kelpo biisi saadaan aikaan, mutta sovitukset kaipaavat selkeästi jotakin sellaista, jolla kuulijan saa koukutetuksi jo muutamalla kuuntelukerralla.

WHISPERED

www.whisperedband.com
Melodinen death ei ole enää tätä nykyä helppo sarka kynnettäväksi uudelle bändille. Riihimäkeläinen Whispered on kypsytellyt musiikkiaan kuutisen vuotta, ja aika on tehnyt tehtävänsä. Bändistä on hioutunut tarkasti toimiva orkesteri, joka tuntuu hallitsevan biisinteon ja sovittamisen salat. Whisperedillä on kaikki kohdallaan, mutta silti kappaleilta jää odottamaan hieman enemmän ammennettavaa. Ei sillä, etteikö bändi olisi hyvä, mutta kun se selvästi voisi kuulostaa paremmaltakin. Bändistä nousevat esille soolokitaristi ja kosketinsoittaja, joiden työskentelyssä on harvinaista tyylitajua ja herkkyyttä. Yhtye on selvästi viehättynyt Japani-teemaan ja hyödyntää sävyjä myös musiikissaan. Ehkä niitä kannattaisi viljellä enemmänkin.

ORDEAL OF SOUL

www.myspace.com/ordealofsoul
Eihän OOS:n death ehkä ole sitä maailman omaperäisintä laitaa, mutta tässä tapauksessa asiantila lienee pikemminkin eduksi. Yhtyeen vahvat melankoliset melodiat toimivat suorastaan loistavasti ja bändi on sovituksissaan korostanut ja tukenut juuri melodioiden voimallisuutta. Ensi kuulemalta bändi vaikuttaa hyvältä, mutta kokonaan orkesteri ei välty soiton pieneltä horjumiselta. Yhtyeen kappaleiden äärellä epätarkkuuksille antaa anteeksi, sillä ne eivät oleellisesti vaikuta yhtyeen kykyyn nostattaa jylhiä tunnelmia.

CATHI BRIE

www.cathibrie.com
Lahtelaisbändi on keksinyt itselleen veikeän määritelmän: kertosäevoittoista ylikaupallista raskasta pop-rockia. Määritelmä osuu naulan kantaan ja tyylillisesti CB:n biiseissä Sentenced ja HIM lyövät kättä. Bändi ilmoittaa, että suoraviivaiset radiohitit kiinnostavat progeilua enemmän, ja kieltämättä bändin kappaleissa on paljon potentiaalia juuri radiosoittoon. Tällaisella konseptilla biisit vain tulee kuluttaneeksi loppuun hyvin nopeasti. Niistä on helppo innostua, mutta innostus laantuu yhtä äkisti. Jos biisien sovitukset olisivat pikkuisenkin monipuolisempia, tilanne voisi olla toinen.

SINCE THE END

www.sincetheend.com
Porilaisyhtye maalailee harvinaislaatuista kovan luokan universaalia leijuntaa sujuvalla otteella ja täyteläisellä soinnilla. Yhtye on kolmessa vuodessa löytänyt reseptin, jossa on juuri sopivasti omaperäisiä ratkaisuita sekä perinteiden kunnioittamista. Varsinkin muutamat melodiset erikoisuudet kohottavat kummasti yhtyeen pisteitä. Since The End on suuren ilmaisun yhtye. Ainoastaan laulupuoli kaipaisi kappaleiden asettaman arvokkuuden kaltaista soivuutta.

DEADLIGHT

www.deadlight.com
Tamperelaisbändin edellinen demo oli joltisenkin vaikuttava kokemus, joka tarjoili laajalla skaalalla tunteikasta Anathema-tyyppistä musiikkia. Uudella demolla linja pitää, mutta raoista on alkanut vetää. Edeltäjällään Deadlight oli johdonmukaisempi, kun nyt kappaleiden rakentelu on johtanut siihen, että paikka paikoin biisien osat tuntuvat lähinnä päälle liimatuilta. Tästä johtuen syntyy tunne kuin bändi olisi säveltänyt ja ennen kaikkea sovittanut kappaleitaan hieman väkinäisesti. Rohkea karsinta kannattaa, vaikka rönsyt eivät onneksi pystykään peittämään kokonaan biisien lämpimiä sydämiä.

CRITICAL CONTINENT

myspace.com/criticalcontinent
Kun Critical Continent käynnistää demonsa, kalmavyörytys kaataa heti kerralla selälleen. Bändi ilmoittaa esikuvikseen Meshuggahin, Panteran ja Machine Headin ja toimii pitkälti samoilla linjoilla. Toisaalta se on hyvä ja toisaalta huono. Bändiltä on vaikea löytää omaperäisiä ratkaisuita, mutta jos tyrmäävä murjominen jo sinällään kiinnostaa, on CC oiva ryhmä. Yhtye on kaikin puolin tiivis kokonaisuus, niin soittonsa kuin biisiensä puolesta. Riffittely taittuu juuri niin kuin pitääkin, mutta muutamia kuuloaisteja herkistäviä poikkeuksia lukuun ottamatta bändiltä voisi jo odottaa selkeämmin oman linjan mukaisia ratkaisuita, sillä tuskinpa CC tyytyy pelkkään perässähiihtäjän rooliin.

HUMAN WASTE DISPOSAL UNIT

www.hwduband.com
HWDU on keksinyt kiinnostavan tavan yhdistellä metallin lajityyppejä tarvitsematta alkaa keksiä pyörää uudelleen ja kuulostaa silti omaperäiseltä. Vesantolaisorkesteri pistää samaan nippuun deathia, thrashia ja progemetallia. Tuloksena on joltisenkin kimuranttia musisointia, ja erityisesti rumpalin työskentely kuulostaa kiehtovalta. Biiseissä on kuitenkin vielä sovittamisen varaa, sillä kappaleet voisivat kuulostaa kokonaisuuksina jäsennellyimmiltäkin. Samalla voi miettiä, mikä kappaleissa on olennaista ja mikä selvästi turhaa, sillä sellaistakin löytyy.

FAERGHAIL

www.faerghail.com
Faerghail kuuluu pitkäikäisimpiin demopalstalla esiintyneisiin bändeihin, sillä bändi on toiminut jo kunnioitettavat 12 vuotta. Faerghail on varsin monipuolinen bändi, mitä ei voi laskea pelkästään plussaksi, koska monipuolisuus viittaa usein myös linjattomuuteen. Blackia ja deathia yhdistelevä ryhmä on tiivis ja yhtenäinen, jonka työskentelystä aistii tiettyä rentoutta ja vaivattomuutta. Biiseissä on paikka paikoin varaa rohkeammillekin sovituksellisille ratkaisuille. Jos bändi vastaisuudessa saa aikaan Rain (Slipping Away) -biisin tyyppisiä sävellyksiä sovituksineen, Faerghail saattaa hyvin kiinnostaa myös keskivertokuluttajia.

RAINROOM

www.rainroomband.com
Rainroomin konsepti on erittäin jännittävä. Biisejä kuunnellessa alkavat bändien nimet vilistellä ajatuksissa ja mieleen tulevat muun muassa Anathema ja Pink Floyd. Vertailukohdilla ei ole kuitenkaan suoraan mitään tekemistä Rainroomin kanssa. Keskiössä pauhaa death, jota toteutetaan hyvin hitaalla tempolla. Bändi jättää paljon tilaa äänimaalailulle, jotka toimivat hämmästyttävän visuaalisina efekteinä. Yhtyeen biisit eivät ole niitä helpoimmin hahmoteltavia, mutta tavallaan kokonaisuudet menettävät jännästi merkityksensä Rainroomin musiikin lähtiessä lepattamaan liikkeelle.

INHALE

www.myspace.com/inhalefinland
Salolainen Inhale esittelee demollaan ensimmäiset omat kappaleensa. Yhtye on soitellut kolmisen vuotta covereita, ja soitto on hioutunut siinä ajassa hyvin kohdalleen. Bändi on saanut jo otsaansa leiman suomalaisen metallin uuden aallon airueena. Meillä koneellista metallia ei kovasti olekaan tehty, mutta maailmalla genre on kohtuullisen yleinen. Inhale kuulostaa kohtuullisen hyvältä, vaikka sävellykset eivät olekaan sieltä tyylilajin parhaimmasta päästä. Niinpä leimallista omaperäisyyttä jää kaipaamaan. Inhale vaikuttaa vihaiselta ryhmältä, mutta jollakin tapaa yhtyeen toivoisi voivan kanavoida aggressiivisuutensa musiikkiin hieman laajemmalla skaalalla.

DELOUSED

www.mysoace.com/delousedband
Delousedin pojat ovat vielä aika nuoria soittajia, mutta yhtyeen kitaristi vakuuttaa näppäryydellään ja tyylitajuisella, lähes lyyrisellä soitollaan. Bändin tyyli sijoittuu voimametallin ja brittiläishevin välimaastoon. Siinä on pikkuisen punk-henkeä mukana, joka toisaalta hieman sekoittaa pakkaa. Yhtyeen biiseissä on hyviä ideoita, mutta kappaleet jäävät hieman kasvottomiksi. Heikoin lenkki selvästi on bändin laulaja, jonka ääni sopisi paremmin juuri punk-bändiin kuin metalliorkesteriin.

CRUSHER

www.myspace.com/crusherband
Jos elettäisiin vielä 80-luvun loppua, Crusherilla olisi hyvät saumat thrash-rintamalla. Tämän hetken valossa Crusher tarpoo tarkalleen samat polut kuin tyylisuunnan edelläkävijät. Kaksi ensimmäistä raitaa ovat sisällöllisesti perin vähän tarjoavia kappaleita, mutta sentään kaksi muuta biisiä antavat viitteitä siitä, että bändillä on avuja monipuolisempaankin ilmaisuun. Jatkossa biisejä kehitellessä on tarpeen kiinnittää huomiota ennen kaikkea lauluun, sillä punk-henkinen räyhääminen ei oikein sovellu thrashin kaveriksi.

SINCLINED

www.sinclined.com
Sinclined avaa demonsa huimalla tavalla. Aloitusraidan jylhä ja mahtipontinen tyylittely saa heti aistit heräämään. Bändi ei kuitenkaan pysty säilyttämään jännitettä. Demo on loivaa laskua kohti loppua. Samalla alkaa kiinnittää huomiota laulajan puutteisiin, joiden takia hänen roolinsa ei pääse kohoamaan muun bändin tasolle. Kokonaisuutta katsoen Sinclinedin biisit ovat ennen kaikkea kokoelma hyviä ideoita, mutta niistä ei ole vielä muodostamaan erityisen ehjiä kappaleita. Huolellisempi sovittaminen saattaisi olla keino jäsennellä biisejä ja samalla avata eri osien sisältöä. Nyt ei voi välttyä irrallisuuden tunteelta.

RUNNELTU

www.myspace.com/runneltu
Usein tuntuu, että varsinkin ulkomaalaiset hoocee- ja grind-bändit mättävät menemään kovin yksiviivaisella asenteella. Lahtelaisbändi Runneltu on napakka orkesteri, joka kaahaa tarkasti ja ankarasti. Bändin toimivuudesta pojat saavat kiittää paljolti yhtyeen rumpalia, sillä hänen sujuva ja vaivattoman oloinen työskentelynsä luo hyvän pohjan muille rakentaa biisejä. Vaikka vauhtia riittää, on yhtye kehitellyt kappaleisiinsa useampia tasoja ja jäsennellyt biisejään muun muassa rytminvaihdoksilla. Runneltu ei saa ainakaan vielä hihkumaan riemusta, mutta sillä on paljon tarjottavanaan.

MENTAL TRANSFORMATION

www.mental-transformation.net
MT herättää kaksijakoisia tunteita. Toisaalta bändin blackissa on voimaa, näppäriä melodiakulkuja ja synkkää asennetta. Ja juuri kun bändi on saanut vedetyksi mukaan syövereihinsä, se aloittaa kaiken romuttavan mättövaiheen. Sama kahtiajakoisuus kuuluu myös biiseistä. Välillä bändi on kiinnostavan nokkela ja välillä se taas kolkuttelee kasvottomuuden portteja. MT:sta muodostuva käsitys kallistuu kuitenkin myönteisemmälle puolelle. Bändi työskentelee tarkasti ja yhtye on selvästi miettinyt kappaleidensa yksityiskohtia. Ja toki suoralla turpaanlyönnilläkin on paikkansa.

LOST SPECIES

www.lostspecies.net
Viimeksi Lost Species sai kiitosta koskettimien roolin korostamisesta, mutta nyt niiden rooli tuntuu liukuneen hieman taka-alalle. Yhtye ei vieläkään onnistu sävellystyössään nappiin, mutta koskettimien hauras soundimaailma ja melodioiden johdattelu toimivat oivallisina menetelminä sitoa kappaleiden teemat yhteen. Niinpä koskettimiin kannattaisi kiinnittää vieläkin enemmän huomiota. Lisäksi bändi hyödyntää paikka paikoin luontoääniä, jotka loihtivat kokonaisuuteen jännittävän tunnelman. LS:n tyylivalikoima on perin laaja, mutta bändi ei pysty jäsentelemään kappaleitaan täysin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi ja paikoin rönsyt jopa tuntuvat perin irrallisilta. Parhaimmillaan LS pystyy silti tarjoilemaan kiehtovia yksityiskohtia.

 

Lisää luettavaa