SOUNDI_6-7/08

1.7.2008 14:44

 

SWEET MOSES

www.sweetmoses.net

No johan paukahti! Whitestripesmaisella rempseydellä 1960-lukumaista happorockia päivittävät nuorukaiset jyräävät kuin patinoituneimmatkin vuosikertahipit. Lähtökohtaisesti porukka operoi jossakin Creamin ja varhaisen Pink Floydin välimaastossa, mutta se onnistuu sukkuloimaan innoittajiensa hengessä hyvinkin luontevasti tyylistä toiseen ollen paikoitellen hyvinkin melodinen ja pop. Äänitteellä on annettu paljon tilaa erilaisille kehittelyille ja välikkeille, mutta rakenteeltaan tiiviimpi Time Machine soi kuin jokin unohdettu klassikko. Järvenpäästä alun perin ponnistava trio soittaa yhtä aikaa rennosti ja tiukasti, ja aina tilaisuuden tullen jannut karkailevat väkeviin jamituksiin. Itsetuotetun kiekon soundit eivät anna oikeastaan minkäänlaista nurinan aihetta. Kitarat ovat mureita, Hammond-urku jylisee kuin pommikone, ja rytmiryhmän soitossa on mukavaa irtonaisuutta. Vaikka solisti Jetro ei varsinainen kultakurkku olekaan, toimivat vokaalit myös todella hyvin. Laulaja ei yritä liikaa, vaan tuntee vahvuutensa, ja nasaali laulanta on persoonallisuudessaan yhtyeen tunnistettavuuden kannalta vahvuus. Sounds Of Infitite Madness-äänitteen perusteella voi todeta, että yhtye tietää mitä se tekee, eikä siihen kenenkään kannata liiemmin näkemyksiään tarjota tämän sopan maustamiseksi. Kunhan moosekset onnistuvat kirjoittamaan hyviä – ja entistäkin parempia – kappaleita jatkossa, ei sillä ole hätäpäivää. Tämä tullaan huomaamaan.

Sweet Moses-yhtyeen kitaristi-biisintekijä Jetro ja basisti Lauri paljastivat demosedälle kupletin juonen. Kuvailkaa musiikkianne niille, jotka eivät teitä vielä tunne.

– Meidän musassa on romukasan svengi. Se on älytön masuuni, mihin on lapioitu vanhaa ja uutta matskua, jotain pöllittyä ja jonku verran sinisiä säveliä. Kun luukun avaa, tuoksuu pohjalla vahvasti rock n’ roll. Jengi kuitenkin diggaa näppäristä yleistyksistä, joten meidän matsku on kuin happoa napannut Tauno Palo – äärettömän cool, mutta arvaamaton.

Sweet Moses ammentaa ensisijaisesti 1960 – ja 70-luvun vaihteen psykedeelisestä rockista. Mistä uudesta musiikista innoitutte?

– Olen oikeastaan aina diggaillut sellaisista megaretrosoundisista nykyjutuista ja lo-fi-estetiikasta yhdistettynä sielukkaaseen ulosantiin. Jos pitää kuitenkin tarkentaa, niin soittimessa on pyöriny viime aikoina tiuhaan Joose Keskitalon uusin. Autionsaaren levyihin kuuluvat myös Dungenin, Black Keysin ja White Stripesin koko tuotannot. Anssi 8000 on vielä pakko mainita, koska se on yksinkertaisesti niin tinkimätön tyyppi.

Miten suhtaudutte, jos musiikkianne kutsutaan retroksi?

– Me kukitetaan se tyyppi, koska se on ymmärtänyt kupletin juonen! Meidän musahan on häpeilemättömän retroa niin vaikutteiltaan, soundeiltaan kuin toteutukseltaankin; tyypitkin näyttää toisinaan siltä, ku ne ois kaivettu naftaliinista isoisän ullakolta. Jotkut voi kritisoida, että me eletään menneisyydessä ja tää juttu on tehty jo miljoona kertaa, mutta meillä tässä hommassa on kyse luonnollisuudesta ja itsensä ilmaisusta. Tällä hetkellä puritaaninen retroilu tuntuu oikealta ja sen takia me sitä tehdään.

Onko Sweet Moses käynyt vakavia neuvotteluita levytyssopimuksesta? Luuletteko Suomesta löytyvän sopivan tallin musiikkianne kustantamaan?

– Jotain ujoja tiedusteluja ja pientä kiinnostusta on jossain vaiheessa tullut muutamalta taholta, mutta ei siitä ole mitään vakavampaa seurannut. Toisaalta me ollaan jämähdetty vähän sellaiseen jeesjees-mieheyteen ja levylafkojen kiusaaminen on jäänyt enemmän suunnitteluasteelle. Jos mä olisin Sweet Moseksen ideaalilevy-yhtiö, niin mä olisin äärimmäisen innostunut bändistä ja sen promoamisesta, tarjoaisin pokomaisesti mahdollisuuden hitaaseeen kehitykseen ja jättäisin bändin huolehtimaan taiteellisen sisällön tuottamisesta. Suomessa kyllä on kourallinen levylafkoja, jotka täyttää vähintään osan näistä kriteereistä, joten kyllä mä luulen sieltä löytyvän jonkun meillekin.

Sweet Moses on trio. Miten saatte äänitemuodossa paikoin vahvastikin urkuvetoisen jytänne toimimaan keikoilla?

– Livenä me ammutaan yleisö sellaiselle kiertoradalle, että ne ei edes tajua kaivata noita levylle kuuluvia ylimääräsiä mausteita. Tehosekotin osotti jo aikanaan, että tarpeeksi raisu lava-akti ja oikein sovitetut biisit eivät kaipaa seurakseen kaikkia levyherkkuja. Toisaalta me kyllä ollaan tsiigailemassa ja mahdollisuuksien mukaan ymppäämässä bändiin omaa Juha Kuoppalaa, koska me halutaan enemmän mahdollisuuksia. Me halutaan tarjota sille kiertoradalla leijuvalle jengille vielä kirsikat kakun päälle.

Mistähän mahtaa johtua, että Mooseksen nimellä varustetut bändit rokkaavatmuita mallikkaammin?

– Täytyy olla lähtökohtasesti älyttömän kreisi, että on varaa yhdistää bändi johonkin noin myyttiseen ja suureen juttuun. Mooseus tuo mukanaan sellaset odotukset, että on pakko yrittää ihan miljoonalla sen tavallisen satasen tai tonnin sijasta. Mä luulen tän hurrikaanin syntyvän luovasta hulluudesta ja tajuttomasta yrittämisestä.

 

M U U T  K A T S A S T E T U T

POLAR ENDS
www.polarends.com

Ensivaikutelma hämää, että muodikkaan kuuloista Amerikan altsua soittava turkulainen Polar Ends haluaa maailmalle Disco Ensemblen jalan jäljissä. Astetta melodisemmalla Polar Endsilla on kuitenkin kivasti touhussaan omaakin ilmettä ja toisella omakustanteellaan yhtye on entistä lähempänä tavoittelemiensa asioiden ydintä. Taidosta ja näkemyksestä porukkaa on kiittäminen. Biiseissä on sopivasti suoraa paahtoa ja haastavuutta, jonka vuoksi ne kestävät ja myös vaativat useita kuuntelukertoja. Tasavahvan ep:n onnistunein kappale on Ghost, jonka rytmitys ja temmon vaihdokset ovat kekseliäitä, eivätkä jää pikkunäppäriksi kuriositeeteiksi. Samaa säntillisyyttä noudatetaan myös muiden kappaleiden sovituksissa. Toteutuksen tasolla yhtyeessä ei ole yhtään heikkoa lenkkiä. Tästä syystä yhtyeen tulevaisuus on täysin kiinni kappalemateriaalista ja markkinavoimien realiteeteista. Paljon huonompiakin yhtyeitä nimittäin löytyy Amerikan indie-listoilta.

GT
www.myspace.com/gtbandi

Mitä tapahtuu kun Kirka ja N.E.R.D. liittoutuvat korsolaisessa kellarissa? Lopputulos on GT, mikäli yhtyeen omiin sanoihin on luottamista. Yhtye takoo häpeilemättömän iskelmällistä ja makeiluja kaihtamatonta suomenkielistä soulia, joka on genressään täysin valmista ja vieläpä tuoreen kuuloista kamaa. Ja makealtahan tämä cocktail maistuu, vaikka sopiva kitkeryys GT:hen yleensä kuuluukin. Tiukkaan motown-grooveen ja jatsahtaviin harmonioihin pohjautuva Kaikki mikä kiiltää nousee lentoon juustoisen synamaton avustuksella, ja on kolmiraitaisen parasta antia. Laulukin toimii kauttaaltaan mainiosti ja taustaköörit on sijoitettu strategisesti oikeisiin kohtiin. Pieni kritiikin sana on kuitenkin paikallaan: vaikka ultimaalista letkeyttä tavoitellaankin, ei sanoituksia kannata rustata vasurilla. Kun yhtye skarppaa hieman lyyrisessä ulosannissaan, luulisi levytyssopimuksen olevan vain ajan kysymys.

GRAY MAY
www.graymay.com
Jostain syystä Tampereella tuntuu olevan tätä nykyä koko joukko mollivoittoisesta brittiläisestä neo-psykedeliasta ammentavia yhtyeitä. Ja siinähän ei ole mitään vikaa, päinvastoin, on hyvä aika jalostaa tuoreemmaksi sitä reseptiä, jonka monet yhtyeet jättivät aikoinaan puolitiehen. Gray May pistää ilmoille mukavasti potkivaa ja haikeaa kenkiintuijottelua. Soitannallisesti yhtye on valmis, ja tuotanto puoli sillä on myös hyvin hanskassa. Tyylille olennaisen kaiun määrä on optimaalinen. Hieman yksiulotteisen kuvan orkesteri itsestään kuitenkin antaa, eikä saatekirjeessä mainitun Pixiesin vaikutusta äänitteeltä löydy. Erilaiset tyylivariaatiot ja sovituskokeilut ovat sallittuja ja myös toivottuja missä tahansa genressä. Tasapäisyyttä ep:lle luo myös se, että kaikki kappaleet menevät samassa sävellajissa. Dead Birds on kuitenkin lajissaan ihan loistobiisi. Alan harrastajille yhtyettä voi lämpimästi suositella, sillä eipä Suomesta taida löytyä yhtyeelle montaa yhtä hyvin tyylinsä tuntevaa haastajaa.

MENTAL ROBBERY
www.myspace.com/mentalrobbery
Eipä uskoisi, että Mental Robberyn jäsenten keski-ikä on vasta 18 vuotta. Viisikko nimittäin rokkaa kuin vanhemmatkin tekijät, ja kyseessä on yksi soitannallisesti ja tuotannollisesti ammattitaitoisimpia demoja, mitä posteljooni on tässä kuussa demosedälle toimittanut. Yhtyeen edustaman tunteellisen ja modernisti kalskahtelevan amerikkalaistyyppisen vaihtoehtorockin omintakeisuus on kuitenkin eräänlainen paradoksi: vetoaako emo(tionaalinen) rock tunteisiin, jos kaikki yhtyeet heittävät kuuntelijan niskaan samankaltaisia vetoomuksia? Solisti Laura Hovila laulaa nätisti ja puhtaasti, mutta iän tuoma itsevarmuus tehnee tulkinnoista entistä puhuttelevampia. Vankalla taidolla ja pieteetillä sovitetut kappaleet ovat tasavahvoja, mutta niistä on vaikeaa nostaa yhtä yli muiden. Potentiaalia yhtyeellä on vaikka muille jakaa, ja jos ja kun se todellinen oma visio löytyy, on sillä edellytyksiä vaikka mihin.

KALASHNIKOV
www.kalashnikov-music.com

Joensuulaisen Kalashnikovin Askeesi-ep:n nimeä kantava avausraita on progressiivisuudessaan kunnianhimoinen pelinavaus. Folkmaisesti käynnistyvässä, loppua kohden jämäköityvässä biisissä on polveilevuudestaan huolimatta luonteva rakenne ja sellaista tarttumapintaa, joka kannustaa tarkkaavaiseen kuunteluun. Yhtyeellä on paketti mukavasti kasassa, ja moniaineksista poprockista ei ole helppo vetää ilmiselviä vertailukohteita. Paikoin pikkunäppäryyteen sortuvat kappaleet tuovat mieleen Absoluuttisen Nollapisteen, toisinaan tekstien kirkasotsaisesta ihmettelystä ja musiikin raja-aitoja hylkivästä asenteesta on kuulevinaan Pekka Strengin vaikutuksen. Soitto rullaa ja sovituksissa on hienoja ideoita, jotka tosin välillä jäävät irrallisiksi ja teennäisiksi kuriositeeteiksi. Yhtyeen kompastuskivi on yleisintä laatua: laulusuoritukset eivät yllä biisien ja muutoin toimivan toteutuksen tasolle. Yhtyeen ei kannata luopua seikkailumielestään, mutta pientä ilmaisun tiivistämistä sille voi suositella.

MIR 
www.myspace.com/bandmir
Kannessa oleva kirjainyhdistelmä tuo erehdyttävästi mieleen HIM:in. Kovin paljon yhteistä yhtyeillä ei muutoin olekaan, vaikka molemmilla lähtökohtana onkin metalli. Tyylinsä puolesta kiekko olisikin kannattanut lähettää arvioitavaksi metalli-katsaukseen. MIR:in musiikin poljennossa ja soundeissa kuuluu erityisesti amerikkalaisen vaihtoehtometallin vaikutus, mutta mikään yhden tyylin orja yhtye ei ole, ja voisi se vieläkin vapaammin genre-surffailua harrastaa. Soittajat hoitavat tonttinsa varsin vakuuttavasti. Rumpalilla on tiukka tatsi, ja monille heavykannuttajille poikkeuksellisella tavalla soitto myös groovaa. Erityismaininta on annettava myös avausraita Land Full Of Silencen hienolle, semi-tiluttavalle loppusoololle, jossa on näkemystä. Myös tuotanto ja soundit ovat varsin asialliset. Kunhan laulutulkinnoista saadaan kitkettyä pois paikoin esille pomppaavat tankeroääntämiset, on yhtyeellä paketti hyvin balanssissa. 

MISLEDS
www.misleds.com
Jyväskyläläinen viisikko veivaa letkeää funkrockia, jossa voi kuulla Red Hot Chili Peppersin ja No Doubtin paiskaavan kättä. Kovin omintakeiseksi synteesiä ei voi kutsua, mutta koska rytmimusiikista on kyse, on pääpaino ennen kaikkea yleismeiningissä, joka toimii vallan mainiosti. Basisti Jimmy Reyn säveltämissä, tiukaksi sovitetuissa kappaleissa painottuu fynkystä ilmeestä huolimatta popmaisuus ja kertsit nousevat demon molemmissa vedoissa pääosiin. Mies hallitsee suvereenisti soittimensa, eikä muunkaan yhtyeen ulosannissa ole valittamista. Tärkein, eli laulukin toimii, mutta hieman ärhäkämpää ilmaisua ja muutoinkin persoonallisempaa otetta Ms. Ledin tulkintoihin toivoisi lisää. Yhtye on erityisesti ammattimaisen soittonsa ansiosta erittäin potentiaalinen, ja kunhan se todellinen oma ilme löytyy, voivat pyörät pyörähtää mainittavasti eteenpäin.

FREDDIE MICHAELS
www.freddiemichaels.com
Freddie Michaels ja hänen yhtyeensä ovat erittäin ammattimaisia muusikoita, ja tätä äänitettä arvioidaan demopalstoilla ainoastaan siksi, että kyseessä olevalla tyylilajilla, englanniksi lauletulla soul-vaikutteisella amerikanrockilla ei ole Suomessa mainittavaa kysyntää äänitemarkkinoilla. Tai voisihan tälle ulkopuolinen kustantaja löytyäkin, jos musiikki olisi edes jollakin tavalla tuoreen kuuloista. Juurevammat kappaleet tuovat mieleen Joe Cockerin, rocknumeroissa ei olla kaukana Bon Jovista. Promolevyn kappaleet etenevät vaivattomasti ja solisti laulaa ihailtavalla röyhkeydellä, mutta yhtään virkistävää ahaa-elämystä äänite ei tarjoa. Keikkoja herralle luulisi löytyvän, esimerkiksi ruotsinlaivoilta.

VASKIKÄÄRME
www.vaskikaarme.com
Vaskikäärme on Kotiteollisuutensa ja Trio Niskalaukauksensa kuunnellut. Edellisiä yhtyeitä astetta punkahtavammalla meiningillä paahtava riihimäkeläisnelikko paiskoo rockiaan tiukasti ja moitteettomasti. Muista viisuista melodisuutensa ansiosta erottuva Kuka Minä Olen toimii demon neljästä kappaleesta parhaiten. Kertosäkeessä on jopa hittiainesta. Hieman ulkoa opetellulta tuntuu myöskin se mystissävytteinen pateettisuus, joka sanoituksia leimaa. Jos yhtye onnistuu kehittämään tyyliänsä omaperäisempää suuntaan, saattaa jostain hyvinkin avautua sellainen markkinarako, joka nostaisi porukan raskaan suomankielisen rockin liigatasolle. Yhtyeen kannatta jatkossa panostaa melodisuuteen, joka tuntuu olevan sen selkeä vahvuus. Sovituksiin tarvittaisiin myös muuttama koukku lisää.

AURINKOKENNO
www.myspace.com/aurinkokennoAvausraidan perusteella Aurinkokennon voisi tuomita hätäisesti Zen Cafen halvaksi kopioksi. Tarkempi kuuntelu vakuutta kuitenkin, että Jani Koskisen tekemissä lauluissa kuuluu tekijän oma vilpitön ääni. Väliin tämä ääni on hento ja hieman ponnetonkin, mutta intohimoinen ote korvaa pitkälti näitä puutteita. Melkoisen kuivasti soiva, soundeiltaan kellarimainen äänite paljastaa tekijöidensä potentiaalin, mutta ei vielä täysin lunasta niitä. Vaikka soitto toimii kohtuullisen hyvin, ovat tekstit ainakin toistaiseksi yhtyeen vahvuus. Ne vain kaipaisivat tuekseen vahvempia sävellyksiä. Enemmällä (taiteellisella) tuottamisella, esimerkiksi rikkaammalla ja harkitummalla instrumentaatiolla, näistäkin kappaleista olisi saanut enemmän irti. Virkistävä tapaus ja menee seurantaan.

KATIE
www.myspace.com/katinkoti
Tunteellisuutta tavoittelevilla artisteilla on lähtökohtaisesti edessään melkoisia haasteita. Tunteethan syntyvät – olivatpa ne minkälaisia tahansa – silloin kun ne ovat syntyäkseen. Erilaisiin tyylillisiin stereotypioihin liitetty tunteellisuus toimii usein sen sijaan vain musiikkia tasapäistävänä systeeminä. Varsin positiiviasia tuntemuksia kouvolalaisen Katien demo kuitenkin aiheuttaa. Kauniisti mutta kovin varovasti laulavan neidon kappaleiden sovituksissa on mukavan paljon erilaisia ideoita, ja esimerkiksi Yhdeksän Elämää -kappaleen pianobasso on onnistunut ratkaisu. Kappaleet ovat kauniita ja viattomia, mutta voimakkaampaa kontrastia niiden sisältö tuekseen vaatisi. Jatkossa laulajan kannattaa hakea ilmaisuunsa rohkeasti moniulotteisempia sävyjä.

DEAD BLACK ASTEROID
www.myspace.com/deadblackasteroidTässä kuussa joukkoon mahtui yllättävän monta 1970-luvun hardrockin hengessä tarpovaa retroyhtyettä. Helsinkiläinen Dead Black Asteroid rokkaa varsin mallikkaasti Led Zeppelinin ja Black Sabbathin hengessä. Soitto rullaa ja soundit potkivat mukavasti. Muita kappaleita kepeämmin käynnistyvä Colours saa voimaa dynaamisesta vaihtelusta. Kiekon päättävässä, tanakasti riffittelevässä Joyssa on myös imua, ja kappaleen sovitusta on selkeästi mietitty. Promootiomielessä se olisi kuitenkin kannattanut sijoittaa heti kärkeen. Muissa kappaleissa riffit viittaavat turhan usein johonkin tuttuun, ja lisää hyviä kappaleita, sekä enemmän omaa ilmettä porukkaa ennen muuta nyt tarvitsee. Joka tapauksessa vahva pelin avaus tuoreelta yhtyeeltä.

TEO
www.teoband.com
Menevää rockia soittava oululainen Teo kuulostaa toisella demollaan teknisesti valmiilta yhtyeeltä. Kvartetin amerikkalaishenkinen voimapop/rock soi suoraviivaisesti ja pienet sovitusjipot ovat kuin rockin sääntöjen käsikirjasta. Koskettimet tuovat kitaravetoisiin ja muodollisesti moitteettomiin kappaleisiin mukavaa raikkautta, jota kokonaisuus kipeästi tarvitseekin. Jos yhtye saa luotua ilmaisuunsa enemmän vapautuneisuutta, voisi se sitä myötä saada lisää persoonallisuutta. Pätevän yhtyeen tulevaisuus on pitkälti kiinni siitä, miten se onnistuu kehittämään kokonaisuudesta entistä kiinnostavamman. Ainesta kyllä on.

POHJOISKOREA
www.pohjoiskorea.netNimensä hämäävästi ilman yhdysviivaa kirjoittava Pohjoiskorea on luonut äänitteen avaavalle Tiedetään-kappaleelle komeat raamit. Tanakasti jytisevän rytmiryhmän ja kuulaiden kitara-arpeggioiden kuljettama kappale yltyy lopussa villiin maisemointiin. Muissakin kappaleissa tavoitellaan uudenaallon yhtyeille ominaista suoraviivaista ja dramaattisesta suureellisuutta. Stadilaiskvintetti vaikuttaa olevansa tyylillisesti kotonaan, mutta ideoiden esillepanossa sillä on kuitenkin riesanaan häiritsevää epätarkkuutta ja ylimalkaisuutta. Myös sanoitukset tuppaavat jäämään henkäilevien ja melodiat nieleksivien laulutulkintojen vaikutuksesta etäisiksi merkkijonoiksi. Kappaleissa on hyviä ideoita, mutta se varsinainen iskusävelmä puuttuu tältä äänitteeltä. Tärkein, eli oma visio yhtyeellä on kuitenkin olemassa, ja tästä on hyvä jatkaa.

SOUND ALIVE
www.soundalivemusic.com
Hieman epämääräisen nimen ovat oululaisopiskelijat yhtyeelleen keksineet. Kvintetin vaivattomasti soljuva moderni rock sijoittuu tyylillisesti jonnekin post-grungen ja stadionrockin välimaastoon. Delay-kitaroilla kuorrutetut kappaleet ovat mollivoittoista eivätkä kaihda tunteellisuutta ja suureellisuutta. Sävellyksellisesti ne ovat asiallisia, eivätkä varsinaisesti onnu missään kohtaa, mutta kovin omalaatuiseksi laulujen sävelkieltä ei voi sanoa. Porukan soitto ja Timo Huotarin laulu ovat teknisesti moitteettomia, ja sovitukset ja tulkinnan nyanssit nousevatkin musiikin toimivuuden kannalta avaintekijöiksi. Rahtusen kekseliäämpiä ratkaisuja yhtyeeltä jatkossa toivoisi. Osin kotistudiossa nauhoitetun äänitteet sounditkin toimivat mukavasti, tosin äärimmäisen kireäksi säädetty virvelirumpu kuulostaa avausraidalla kuin kavioiden kopinalta.

AURINGON TEMPPELI
www.myspace.com/auringontemppeli
Auringon Temppelin hengentuotteesta tulee hieman kiusallisellakin tavalla mieleen tunteelliset nuotiohetket. Kahden akustisen kitaran ja solisti Elina Kerttusen tulkintojen varaan rakentuva materiaali on turhankin vakavaa ja tunteilevaa. Laulajattarella on varsin vahva ja viehättävä ääni, mutta trio ei toistaiseksi tunnu tietävän, millä kielellä sen tulisi laulaa. Vaikka mainittavia sanallisia urotekoja ei tältä äänitteeltä vielä löydy, suosittelisin sen panostavan jatkossa suomenkieliseen materiaaliin, kunhan se onnistuu välttämään kaiken iskelmällisen höpönlöpön. Tämä silläkin uhalla, että Natural born ringleader onkin yksittäisenä kappaleena tämän demon vahvin näyte. Jonkinlaista ryhdikkyyttä yhtye myös tarvitsisi, joskaan tämän ei välttämättä tarvitse merkitä kokoonpanon laajentamista. Enemmän painokkuutta ja uskallusta!

LAAVA
www.laava.info
Pääkaupunkiseudulla vaikuttavan Laavan kolme kappaletta sisältävä demo jättää yhtyeestä sellaisen vaikutelman, että sillä olisi eväitä parempaankin suoritukseen. Suhteellisen suoraviivaista suomirockia soittava yhtye runttaa kappaleet läpi jämäkästi, ja laulaja Michka Hoffrénin ääni on miellyttävä. Kertosäkeiden ehdoilla etenevät biisit sortuvat kuitenkin kriittisellä hetkellä latteuteen, jota ei vähennä sanoitusten väkisinväännetyltä kuulostava riimittely. Tämä pistää korvaan erityisesti Jääkausi-kappaleen kertosäkeessä. Akustinen, slaavilais-sävyinen Merihaka eroaa herkkyydessään muista kappaleista, mutta tavujen venytykset tekevät siitä laahaavan. Kyseessä on kuitenkin musiikillisesti osaava yhtye, ja kunhan edellä mainitut viat saadaan korjattua, voi yhtye vielä yllättää epäilijät.

BULLDOZERS
www.myspace.com/bulldozersband
Bulldozer nimisiä – s-kirjaimella tai ilman – yhtyeitä on maailmalla useampia. Siksipä odotinkin täältä äänitteeltä jotain täysin muuta kuin klassista bluesvaikutteista hardrockia. Yhtyeen Laulaja Rodrigo Coloma vetää alituiseen korkealta ja kovaa, ja soolot tarjoillaan kappaleiden kultaisessa leikkauksessa. Ihan mukiinmenevästi muukin väki rockiaan takoo, joka on kuin kotoisin 1980-luvun amerikkalaiselokuvien savuisista saluunoista. Levytyssopimuksen saamisen kanssa yhtyeellä voi kuitenkin olla vaikeuksia, sillä melkoisen aikansa elänyttä tällainen vääntö on. Demon neljä kappaletta ovat sinänsä päteviä, mutta kovin geneerisiä. Hieman pitkäveteisiksi ne käyvät, kun sovitukset luottavat systemaattisesti turhan kuluneisiin ratkaisuihin. Mutta eipä hätiä mitiä, kyllä tästä aivan varmasti tykätään pikkukaupunkien juottoloissa.

KUUDES KUU
www.kuudeskuu.com
Jos mukana ei olisi ollut saatekirjettä, olisi Kudes Kuu-yhtyeen voinut silti arvata tulevan Pohjanmaalta. Niin tunnistettavaa katkeruuden kirvoittamaa häjyilyä demo sisältää. Ihan hyvällä mallilla karjujen Popedasta ja Klamydiasta ammentava suomirokki on, mutta lisää omaperäisyyttä ja parempia biisejä yhtyeen pitäisi saada, jos se mielii maakuntatasolta kansallisen tason suosikiksi. Nelikko soittaa yhteen tiukasti ja vokalisti Sami Leppälä laulaa rempseällä asenteella, mutta hieman hänen kannattaisi karsia ilmeisimpiä maneereitaan. Demon kappaleista Kylmä Sydän erottuu muista edukseen sävykkään sovituksensa ansiosta. Onkohan päätösraidan päätteeksi ulvova otus koira vai krapulassa riutuva ihminen?

THE KANEEL 
www.myspace.com/thekaneel
Turkulaisen muusikko-äänittäjä Jaakko Rajamäen sooloprojekti läväyttää monenlaiseenkin kohinaan tottuneelta kuuntelijalta suun auki. Avausraita Born Againia voisi luonnehtia jonkinlaiseksi goottilaishenkiseksi darkfolkiksi. Sitä seuraava The Circle on taas jotain ihan muuta: Pixiesin mieleen tuovaa, avaruusefekteillä varusteltua avantgarderockia. The Kaneelin musiikista on vaikea saada minkäänlaista otetta, mutta se lienee myös tarkoitus. Musiikki elää sovituksellisista ja tuotannollisista neronleimauksista sävellysten jäädessä palapeleiksi, jossa kaikki palaset eivät loksahda täysin paikoilleen. Monia kiehtovia ratkaisuja äänitteeltä kyllä löytyy, mutta itsetarkoituksellinen poikkitaiteellisuus jättää päällimmäisenä vaikutelman tyylillisestä päättämättömyydestä.

LIZARD DANCE
www.myspace.com/lizarddance
Äijärock, siinäpä sana, jolla voi parhaiten kuvata turkulaisten ärjyjen musiikkia. Vanhan liiton heavyyn ja boogieen luottava kvartetti on lymynnyt kellareissa jo kiitettävän pitkään, ja niinpä porukan peruspaahdossa ovatkin kaikki osapuolet hyvässä kuosissa. Lauluun tosin kaipaisi entistäkin ronskimpaa otetta, tai radikaalimpaa jälkikäsittelyä, jotta homma potkisi maksimaalisesti. Parhaimmillaan ja matalammassa rekisterissä Juha Kiskon laulusta nimittäin tulee mieleen itse Glenn Danzig. Äijät eivät epäröi pistää melodisiakaan kertsejä ilmoille, mikä on kokonaisuuden kannalta ainoastaan hyvä asia. Kovin geneeristähän tämä on, mutta hempeilevän artsuilun kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Vaikea tälle on ennustaa sen suurempaa kaupallista menestystä etenkään Suomessa, mutta optimaalisissa olosuhteissa yhtye niittänee kaltaistaan jengiä puolelleen.

MOONFREAK
www.myspace.com/moonfreakband
Saatekirjeen mukaan Pietarsaaren porukka on saanut jos jonkinmoista kulttisuosiota ja kieltäytynyt jopa yhdestä levytyssopimuksestakin. Kyseessä on ollut ilmeisen huono diili, kun näin ovat menneet tekemään. Suburban Singles-nimeä kantava promolevy ei nimittäin koukuta kerrasta, tai vielä toisestakaan, vaikka se teknisesti pätevänä soikin. Syynä on tyylillinen hajanaisuus. Kiekon avaava The Lobster Song on ihan vetävä riffittely, jossa yhtyeen hardrock taipuu jopa reggae-rytmiin. Vanhan liiton heavystä muistuttava The Dreamer on puolestaan kitaristin nopeustaitojen näyte, mutta jostain syystä tiluttelu on miksattu hädin tuskin kuultavaksi. Taitavuudestaan huolimatta yhtye ei onnistu oikein aiheuttamaan minkäänlaista tunne-elämystä, sillä se ei tunnu löytävän luontevaa tasapainoa tyylillisten ääripäiden välille.

MUNAVUOREN MUNKIT
www.myspace.com/munavuori

Harkanvarpailla koristelu cd-tasku oli jäädä kokonaan paitsioon hienojen digipakien joukossa. Kansi hämäsi, sillä Munavuorten munkkiveljesten on täytynyt työstää kipaleitansa ihan ajan kanssa, sillä teknisessä mielessä koplan progepaahto jytisee varsin professionaalisesti. Kikkailun ja mauttomien kaskujen pyhä liitto soi tuoden yhtä aikaa mieleen YUP:n ja Jope Ruonansuun – vain imitaatiot puuttuvat. Turhapa veijareita on kehottaa petraamaan mihinkään suuntaan, sillä mistään vakavasti otettavasta touhusta ei ole kyse. Musiikillisesti he eivät opastusta kaipaa, ja herrat tekevät sisäpiirilleen kuitenkin sellaista säveltaidetta, mitä lystäävät. Tai voisi kai yhtyeen kappaleista saada ahkeralla markkinoinnilla jatkajan Il Vaselinosille tai muille vastaaville huumoriyhtyeille. Onko huumorirockin soittaminen välttämätöntä jatkumoa siitä, että se oma vakavasti otettava yhtye ei koskaan breikannut?

LEIPOMO 3
www.leipomo3.com

Leipomo 3 veivaa heavy-riffeillä ryyditettyä vanhanliiton punkrockia, jossa kaahataan paikoin hc:n nopeudella. Ihan mukavasti herrojen räyhärock jytisee, eivätkä sounditkaan ole liian hapokkaat. Kekseliäästi nimetyssä Turpa kii ja nussi-kipaleessa on tarttuva riffi, ja väliosan tremolo-kitarat ovat onnistunut sovitusratkaisu. Kappaleiden kantaa ottavat, yhtyeen itsensä paskakriittisiksi kutsumat sanoitukset ovat kliseisessä ankeilevuudessaan väsyttävää kuultavaa. Kun tähän yhdistetään vielä alapäähuumoria, on liitto melkoisen älyvapaa ja vastenmielisen. Kireät laulutulkinnat kuulostavat jokseenkin pakotetuilta ja siltä, että solistia vituttaisi laulaa. Oikealla asiallahan herrat ovat, mutta ulosannissa on vaan rutkasti kehittämisen varaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

Lisää luettavaa