KUUKAUDEN DEMO: POHJOISKOREA
Jani Sipari (laulu, kitara),
Jaska Lehtonen (rummut),
Jaakko Koskinen (kitara),
Sampo Koskinen (basso),
Markus Riuttu (koskettimet)
www.pohjoiskorea.net
Eihän siitä taida olla kuin reilu puoli vuotta, kun pohjoiskoreaa kehuttiin tällä palstalla viimeksi, mutta kehuihin on aihetta jälleen. Kolmannella omakustanteellaan yhtyeen suomenkielinen rock soi itsevarmasti ja omaperäisesti. Biiseissä on syvyyttä sekä kiinnostavissa teksteissä, joissa riittää pureskeltavaa, että sopivan pienin tehokeinoin maustetuissa sovituksissa, jotka pitävät mielenkiinnon yllä tuntumatta kikkailulta.
Pohjoiskorean musiikissa yhdistyy jännittävästi pirteä tanssittavuus, sekä tekstien ja karhean soundin kautta välittyvä tumma tunnelma. On piristävää kuunnella suomenkielistä rockbändiä, josta ei tule mieleen mitään suoraa esikuvaa, niin paljon genressä liikkuu kaiken maailman donkkari- ja eppu-kopioita. Ehkä lähin vertailukohta löytyy rikollisen aliarvostetusta Limonadi Elohopeasta, sillä samaan tapaan pohjoiskorea värittää suomirocksoundia piristävällä indie-otteella.
Mielleyhtymät laukkaavatkin helpommin brittivaikutteiden, kuin kotimaan artistien suuntaan. Pohjoiskorean monipuolisuutta kuvaa hyvin se, että mielessä vilahtelee niinkin erilaisia nimiä kuin Pulp (koskettimet) ja Joy Division (Janin lakoninen laulu). Vaikka musiikki on erittäin omaehtoista, kokeellista ja haastavaakin, on se myös välittömästi vangitsevaa.
POHJOISKOREA -HAASTATTELU
Painotatte pohjoiskorean olevan teidän tapauksessanne adjektiivi. Selittäkää!
Kyseessä on yksinkertaisesti sanaleikki (vrt. vieraskorea). Jos heittäydytään syvällisiksi, niin meille pohjoiskorea adjektiivina tarkoittaa karua kauneutta, huumoria, haikeutta ja räyhää.
Yhtyeen nimi antaa olettaa, että teillä olisi poliittista sanomaa. Onko näin?
Lyhyesti ei. Toisaalta elämisen kriittinen havainnointi teksteissä on sinänsä jo poliittista.
Nettisivuilla toteatte, että pohjoiskorea ei ole vielä valmis ja toivottavasti ei koskaan olekaan. Miksi?
Aina voi kirjoittaa edellistä parempia kappaleita. Liikkeessä pitää olla, ettei juutu turvallisiin kaavoihin. Haluamme säilyttää vapauden kirjoittaa minkälaisia lauluja tahansa. Emme halua rakentaa ympärillemme rajoittavia genreaitoja.
Teidän omakustannelevyn nimi on Varovaisen toiveikkaana. Kuinka toiveikkaana olette oman tulevaisuutenne suhteen?
Varovaisen toiveikkaana. Tulevaisuus näyttää pohjoiskorealle valoisalta. Treenikämpällä työstetään uusia tajunnanräjäyttäjiä ja sovitetaan keskeneräisiä. Bändin toinen musiikkivideo on työn alla. Keikkailurintamalla on tällä hetkellä ollut hiljaista basistimme Sampon asuessa Hollannissa vielä tämän kevään. Mutta kesän festareita ollaan tunnusteltu, josko pohjoiskorean musiikkia saisi levitettyä laajemmalle Suomeen.
Jonkinlaista vastakaikua uudelle levylle odotimme musiikkimediankin taholta, mutta esimerkiksi kuukauden demolla palkitseminen yllätti vaatimattomat.
Mikä on mielestänne suurin este tiellänne menestykseen?
Mitään varsinaista estettä emme näe sille, etteikö musiikkimme koskettaisi laajempaakin yleisöä. Musiikin julkaisijoiden ennakkoluulot saattavat tosin olla suurempia kuin musiikin kuuntelijoiden.
Nämä kolme biisiä jättävät nälän. Jos jostain syystä ette löydä julkaisijaa, niin lupaatteko julkaista täyspitkän albumin vaikka omakustanteena?
Ehdottomasti. Pohjoiskorea julkaisee musiikkia riippumatta siitä onko julkaisija levy-yhtiö vai bändi itse. Todennäköisesti seuraavasta levystä tulee kuitenkin vielä lyhytsoitto.
Olette edenneet Emergenza-bändikisassa jo semifinaaliin saakka. Onko muista kilpailijoista teille vastusta?
Vastusta ei tietenkään ole mikäli kaikki pohjoiskorean musiikin ystävät pääsevät paikalle Gloriaan 22.3. nostamaan kätensä ilmaan.
Kuinka paljon pohjoiskorean tämän hetkinen tyyli ja soundi on kiinni käytettävissä olevista resursseista? Siis kuulostaisitteko erilaiselta jos teillä olisi enemmän rahaa äänityksiin?
Lisäaika studiossa mahdollistaisi toki pidemmälle viedyt ja nyanssirikkaammat sovitukset. Ja timanttisemmat live-otot. Soittamisen fiiliksen ja meiningin välittyminen kuulijalle on meille tärkeää. Aikaa ja resursseja ei levyn tekoon koskaan ole liikaa. Viihdymme studiossa vaikkemme mitään Pro Tools hinkkausta harrasta. Emmekä osaisikaan. Tyyli ja soundi eivät ratkaisevasti muuttuisi vaikka saisimmekin puoli vuotta studioaikaa Hollolan Petraxissa.
MUUT KATSASTETUT:
CONSPIRACY
Emppu (basso), Juha (kitara), Pete (rummut), Juho (laulu, kitara)
Laitilalaisen Conspiracyn ensimmäisen demon paras hetki on keskimmäin biisi For Us, jossa yhtye väläyttelee omaperäistä ilmettä, mutta valitettavasti muut näytteet ovat kasvotonta hard rockia. Yritys on kiitettävän kova ja liikkeellä ollaan ilmiselvästi tosissaan, mikä kantaa jo pitkälle, mutta Conspiracyn on tehtävä vielä paljon töitä lisätäkseen varmuutta ja vakuuttavuutta. Tämän tasoisia tusinarockbändejä ovat Suomen lähiöpubit pullollaan, joten eikun vaan määrätietoisesti kohti seuraavaa tasoa. Kannattaa ahkeran soittamisen lisäksi myös miettiä tarkasti, että mitä ollaan tekemässä ja mistä löytyisi yhtyeelle se oma juttu.
DANNY LIPS
Vesa Himanen (laulu, kitara), Otto Tolvanen (kitara), Ari Suhonen (basso), Jouni Ripatti (rummut)
www.dannylips.com
Helsinkiläinen Danny Lips soittaa rouheaa englanninkielistä rockia, sitä klassista tyyliä missä tuoksuu pubit ja kitarasooloillekin jätetään tilaa. Selvästi pojat ovat altistaneet itsensä myös grungen vaikutukselle, ja paikoin möyrytään stoner-taajuuksilla. Vaikka yhtye on perustettu vasta viime vuonna, kuuluu soittajien aiempi kokemus selvästi. Soitto nimittäin kulkee erittäin vakuuttavasti. Myös Vesan laulu on todella vakuuttavaa, joten asiat ovat hyvällä mallilla. Sävellyksellisesti suurimman vaikutuksen tekee Dance The Disco, jonka popmaisuus tekee siitä muita biisejä tarttuvamman.
DOKUMENTIA
Juha Luhtala (rummut), Tommi Ilkka (laulu, basso), Jussi Luomala (kitara)
www.dokumentia.net
Dokumentia on koonnut komean promopaketin ja jopa painattanut omat kirjekuoret, mutta kunpa yhtye olisi ulottanut saman huolellisuuden studioonkin. Toki on kunnioitettavaa pyrkiä säilyttämään live-energia myös levyllä, mutta valitettavasti livetilanteessa merkityksettömät epävireisyydet ja pikkuvirheet korostuvat levyllä huomattavasti. Dokumentian rähisevään suomenkieliseen rokkaukseen ei toki millintarkka soitto ja tekninen täydellisyys edes kuulu, mutta kyllä pahimmat laulun hapuilut ja muut kömpelyydet olisi kannattanut korjata. Virheet korostuvat rauhallisissa ja melodisemmissa osissa, joihin Dokumentian rahkeet eivät tunnu riittävän, mutta vastapainona olevat vanhan koulukunnan malliin rähisevät punk-osat toimivat huomattavasti paremmin.
EASY SILENCE
Joonas Savolainen (laulu, akustinen kitara), Jyri Salmi (rummut), Pasi Nopanen (basso)
www.easysilence.com
Easy Silence soittaa rentoa, akustista, jenkkityylistä poppia vakuuttavalla otteella. Trion soundi on miellyttävä, mutta ei kuitenkaan harmittomaksi sliipattu. Sävellykset on rakennettu huolella ja soitosta kuulee helposti miesten osaamisen. Riisutulla triolla näihin paljaisiin lauluihin on onnistuttu luomaan svengiä ja jännitettä. Joonas laulaa itse tekemänsä rakkauslaulut taitavasti ja rehellisen konstailemattomasti, eikä edes englannin ääntämyksestä ole tarvetta huomauttaa.
Easy Silence on siis hyvä siinä mitä tekee. Oikeastaan ainoa varottava asia on homman pitäminen riittävän särmikkäänä. Nyt lipsutaan paikoin turhan lähellä pikkunättiä äänitapettia, mutta onneksi innostunut soitto pitää homman virkeänä.
THE EVERGLADES
Anthony Tomson (laulu), Alex Tomson (kitara, laulu), Larry Fore (kitara), Elijah Fore (basso), Miquel Camino (rummut)
www.theevergladesband.com
Tällaista klassiseen brittipopperinteeseen nojaavaa melodista poppia on maailmassa tehty jo tuhansien bändien voimin, mutta mitäpä sitä hyväksi todettua reseptiä kyseenalaistamaan, etenkin jos homman osaa tehdä näin mallikelpoisesti. Turkulainen The Everglades hallitsee melodiat, harmoniat ja sopivan pidättelevän särösoundin erittäin hyvin. Biisit kulkevat tarttuvasti ja herkästi, eikä nössöilyssäkään mennä liian pitkälle.
The Everglades ei varmasti massoja tule liikuttamaan, mutta indiekansan tällä hurmaa helposti. Ja mikä oleellisinta, tämän levyn myötä maailmassa on taas kolme hienoa popbiisiä lisää.
INDIUM
Jani Rintala (basso), Jere Rintala (kitara), Juho Matilainen (laulu), Tero Heinonen (rummut)
www.indiumband.com
Nuori harjavaltalainen Indium todistaa omalta osaltaan sen, että Suomesta ei hyviä hc-bändejä puutu. Soittotaito ja Juhon mureasti, mutta riittävän selvästi ärisemä laulu toimivat upeasti, ja oma ilmekin on jo alkanut hahmottua. Indiumin resepti on liittää vimmaiseen punkkiin runsaasti vaikutteita metallista, esimerkiksi Lucifer-raidalla Minor Threatin ehdottomuus kohtaa System of a Downin kokeellisuuden. Sopii vain toivoa, että Indiumista tulee ahkeran keikkailun ja äänittelyn myötä maamme hardcore-skenen vakionaama.
KALASHNIKOV
Jussi Tuohino (laulu, kitara, koskettimet), Ville Kyrönlahti (basso), Janne Elo (kitara)
www.kalashnikov-music.com
Aika mielenkiintoista, että Kalashinkov aloitti taipaaleensa soittamalla muun muassa My Bloody Valentine ja Buzzcocks covereita ja on siitä edennyt näin persoonallisen suomenkielisen popin pariin. Yhtye onnistuu monilla osa-alueilla: tekstit ovat todella hienoja, laulajalla on persoonallinen, hieman Kari Peitsamon mieleen tuova ääni, ja musiikki risteilee herkullisesti eri tyylien välillä. Pohjana on kitara-rummut-basso -metodilla soitettu tarttuva poprock, mutta kesken biisin voi tulla esimerkiksi pumppaava disko-osa, joka päättyy vihellysmelodiaan (kuten kappaleessa Saman ikuinen paluu). Tätä voisi kuvata vaikkapa SIGin ja Talking Headsin risteytymäksi, joka yllättävää kyllä toimii hienosti.
Kalashnikov on löytänyt todella hienon ja oman näköisen äänen, jolle soisi reippaasti lisää kuulijoita. Etenkin Pahaa syntymäpäivää on niin tarttuva ja onnistunut biisi, että siinä olisi ehdottomasti pikkuhitin aineksia.
KEA
Hanne-Mari Virta (laulu), JM Helenius (kitara), Anssi Kalliokoski (basso), Teemu Kankainen (rummut)
www.keaband.com
Tarttuvaa suomenkielistä rockia soittava Kea perustettiin, koska haaveena oli päästä soittamaan Provinssirockin päälavalle. Tavoitteet on hyvä pitää korkealla, eikä se edes tunnu mahdottomalta, sillä kyllä radioaalloilla Keaa huonompiakin suomirockbändejä on soinut.
Biiseissä on hyviä ideoita ja tarttuvia melodioita, eivätkä sanoituksetkaan särähdä korvaan. Avausraita Turvallinen hiljaisuus on jo melko valmis, ja akustinen finaali lumoaa myös, mutta muissa biiseissä on kaikissa sama ongelma: raskaat hevikitarat tuntuvat päälle liimatuilta ja tarpeettomilta. Herkissä ja melodisissa osissa Hanne-Marin laulu ja bändin soitto natsaavat hyvin, mutta särökitaroiden hyökätessä mukaan tunnelma rikkoutuu. Kehoittaisin etsimään sitä särmää ja rankkuutta jostain muualta kuin säröpedaalista, esimerkiksi rohkeammista sovituksista ja pysäyttävämmistä sanoituksista.
PHARAOH X
Tuomas Annala (kitara, laulu), Janne Huhtamäki (kitara), Janne Kamppila (rummut), Mikko Rintala (basso)
Aika suuri osa demokasasta on kasarivaikutteista hard rockia, jonka soittajia tuntuu löytyvän ajasta ja paikasta riippumatta. Pharaoh X on malliesimerkki genrestä, sikäli että soitto kulkee mainiosti ja riffit ovat ihan kohtalaisen tehokkaita. Demon soundit ovat kohdallaan ja kaikesta kuulee, että genren lainalaisuudet on opiskeltu huolella. Mutta juuri siinä on yleisin hard rock -bändien kompastuskivi: kasvottomuus ja mielikuvituksettomuus. Pharaoh X on omaksunut tyylilajin myös tekstejä myöten, jotka ovat tyhjänpäiväistä sanahelinää hirviömiehistä ja rockin orjista.
Toivottavasti Pharaoh X ei tällaisenaan ryntää pitkäsoiton tekoon, vaan miettii miten yhtyeen ilmiselvän osaamisen voisi hyödyntää persoonallisemmin.
PLAYMATES
Byron Black (laulu), Brightside (kitara), Bohemian (rummut), Urban Cowboy (basso)
Viime vuonna perustetun Playmatesin lyhyt historia kuuluu vielä kovin selvästi. Demosta tulee vaikutelma, että nauhalle on innostuksissaan laitettu bändin alkutaipaleella muotoutunut tyyli sen kummemmin asiaa miettimättä tai tekemisiä kyseenalaistamatta. Ei niinkään haittaa, että Playmatesin soitto on vielä kömpelöä, vaan se yhtye ei kuulosta rehellisesti itseltään. Selvimmin sen kuulee teennäisestä ja yli-innokkaasta laulajasta, mutta ei kukaan muukaan soittaja tunnu olevan vielä sinut tyylinsä kanssa. Funkkaamaan pyrkivä rock ei Playmatesin käsissä toimi, paukut loppuvat auttamatta kesken. Kannattaisi ehkä karsia biiseistä turhat kimuranttiudet ja sen sijaan keskittyä hurmaamaan tiukalla, määrätietoisella soitolla
RELENTION
Tuukka Mauranen (basso), Antti-Pekka Meronen (kitara), Mikko Meronen (kitara), Ari Pulakka (rummut), Sanna Urtti (laulu)
www.relention.info
Heavy-vaikutteista hard rockia soittava viisikko on tällä toisella demollaan etsimässä ääntään, ja vielä onkin matkaa helposti tunnistettavaan omaan ilmeeseen. Bändin soitossa ei ole erityisempää moittimista, mutta jotenkin turhan helpolla yhtye tuntuu itsensä päästävän. Kaikki sovitusratkaisut ja soiton yksityiskohdat (kuten kitarasoundit) kannattaisi kyseenalaistaa ja sitä kautta selkeyttää Relentionin ilmettä. Sama koskee myös sävellyksiä, jotka nyt tallaavat turhan ennalta arvattavia latuja.
Sannan laulu toimii teknisesti riittävän hyvin jo nyt, mutta se kaipaisi vielä kuitenkin kunnon lisärutistusta. Laulutaito on todistettu, nyt pitää saada Sannan persoona kunnolla esiin.
Totta on myös sekin, että tämän tyylinen musiikki vaatisi kunnolla toimiakseen hyvät ja iskevät soundit.
RÖTÖSHERRAT
Juho Jakka (laulu), Olli Viitaniemi (kitara), Johannes Pykäläinen (koskettimet), Ale Toijonen (basso), Antti Pekkanen (rummut)
Rötösherrojen leipälaji on rehellinen ja älykkäällä huumorilla höystetty suomirock, joka paikoin vilauttelee iskelmällisiäkin sävyjä. Avausraita Diktaattorin kuolema on turhan huolimattomasti läpikaahattu ralli, mutta Kaikki tiet vievät Roomasta pois onnistuu luomaan mainion, leppoisan tunnelman. Ulan Bator saa hienon lisän saksofonista, joka koristaa myös levyn parasta biisiä Vladivostok. Kaihoisassa balladissa on jotain todella koskettavaa, etenkin kertosäkeen "olisitko minulle koti Vladivostok" -rivissä.
Vaikka äänitteen toteutus on karhea, niin kyllä rockin soittaminen näiltä herroilta selvästi onnistuu. Mielenkiintoiset tekstit ja rento fiilis niin soitossa kuin Juhon komeassa laulussa nostavat Rötösherrojen pisteet korkealle. Jatkossa toivoisin vain huolellisempaa toteutusta ja enemmän nyansseja sävellyksiin ja sovituksiin.
SICKBOY METHOD
Johannes Kosonen (laulu, kitara), Jori Tuominen (kitara, laulu), Jonatan Virtanen (basso), Joona Ukkonen (rummut)
Turkulainen popbändi Sickboy Method kertoo aloittaneensa coveroimalla Radioheadia, Placeboa ja Nirvanaa. Nykyisestä tyylistä ei onneksi pysty vetämään suoria lankoja esikuviin, sillä yhtyeen kotikutoinen (joka johtunee pääasiassa äänitysresurssien puutteesta) indiepop soi piristävän raikkaasti. Poikien innostus pelastaa paljon ja mielenkiintoisten sävellysten sovittamiseenkin on selvästi uhrattu ajatusta. Seuraavaksi kannattaisi varmasti keskittyä ennen kaikkea keikkailuun, sillä soittopuoli kulkee vielä tahmeasti.Turha varovaisuus pitäisi karistaa pois myös laulusta, joka kaipaisi myös englannin ääntämisen preppausta.
THE SONNETH
Viktor van Emden (laulu), Joni Bitter (kitara), Teemu Rantanen (kitara), Jussi Hyrkäs (basso), Ville Pakkanen (rummut), Susanna Nietola (viulu)
www.thesonneth.com
Rauhallista ja vahvatunnelmallista poprockia soittava The Sonneth on parin vuoden olemassaolonsa aikana onnistunut kehittymään vaikuttavaksi ryhmäksi. Viktorin sävykäs laulu kannattelee lauluja, mutta maukkaasti ja laajalla dynamiikalla häntä tukeva yhtye on vähintään yhtä tärkeä osa onnistumista. Pikantti mauste on myös Susannan viulu siellä täällä.
Muutaman päivän studiovierailulla The Sonneth on tehnyt vakuuttavan äänitteen, joka varmasti helpottaa sopimusten ja keikkojen metsästystä. Kaikesta aistii, että liikkeellä ollaan tosissaan ja näkemyksellä, joten jatkoa jäädään odottamaan mielenkiinnolla.
VASKIKÄÄRME
Manu Lehtinen (basso, laulu), Mikko Korpiaho (kitara), Daniel Lehtinen (kitara), Juhani Kalanen (rummut)
www.myspace.com/vaskikaarme
Jo yhtyeen nimestä voi veikata, että CMX-vaikutteista rockiahan tässä ollaan tekemässä. Ja totta toinen puoli, sillä matala mieslaulu ja kansallismystiset sanoitukset viittaavat väistämättä tuohon suuntaan. Lakonisessa junttauksessa on myös selvää Niskalaukaus-perintöä. Mutta Vaskikäärme onnistuu kuitenkin luomaan erittäin persoonallisen nahkan vetämällä musiikkiaan toisaalta varsin tarttuvaan pop-suuntaan, ja toisaalta tuomalla mukaan yllättäviä ja yllättävän raskaita osia.
Vuosien kehitystyö ja treenaus kuuluu värikkäänä ja jyräävänä soittona, sekä hyvissä sävellyksissä. Jokaiseen näistä kolmesta raidasta on nimittäin onnistuttu ujuttamaan sopivan omaperäisiä sävelkulkuja. Myös laulajan hieman julistava, mutta kuitenkin vähäeleinen ääni tehoaa hyvin. Vaikka persoonallisuutta voisi olla enemmänkin, on Vaskikäärme selvästi oikealla tiellä ja toivottavasti matkalla vielä vakuuttavampiin näyttöihin.
THE VERONA
Aleksi Suoranta (laulu, kitara), Kimmo Jokela (kitara), Joni Välimaa (basso), Tuomas Suoranta (rummut)
www.theverona.com
Vilppulalainen The Verona on toisella omakustanteellaan melkoisen vakuuttavassa iskussa. Yhtyeen edustama melodinen englanninkielinen rock on nykyään kovaa valuuttaa, ja mielenkiintoisesti The Verona sekoittaa kevyttä radiopoppia raskaaseen mättöön jopa saman biisin sisällä. Parhaiten näistä näytteistä kasassa pysyy rauhallisempi Shoot Me Down, jossa tunnelma kasvaa vahvaksi. Aloitusbiisissä tempoilu eri tunnetilojen välillä on hieman väkinäistä, ja finaalin kiivaampi rokkaus ei ainakaan tämän näytteen kohdalla taivu aivan luontevasti. Aleksin rohkea laulu toimii hyvin, eikä muutakaan bändiä voi onneksi hissuttelusta syyttää.
WIND-SWEPT IDEA
Heikki (laulu, kitara), Olli (basso), Jyri (kitara), Juha (rummut)
Nuorella emorock-yhtyeellä on jo tällä ensimmäisellä demollaan palaset hyvin kohdallaan. Kuten genreen kuuluu, ovat soittajat hommassa mukana tunteella ja intohimoisesti. Soitto ja laulu roiskii ja räimii mahtavan rohkeasti, vaikka teknisessä toteutuksessa on toki vielä hiomista ja opettelua. Mutta osaaminen onneksi tulee ajan myötä, tärkeintä on peloton asenne ja innostus. Toisaalta tässä vaiheessa kannattaa tiedostaa heikkoutensa ja jättää esimerkiksi kitarasoolot levyltä pois, ne kun kulkevat melko kömpelösti, eivätkä ole muutenkaan tarpeellisia.