KUUKAUDEN DEMO: WE ARE WAITING
Jaakko (kitara, laulu),
Jari (basso),
Vesku (rummut)
www.myspace.com/weRwaiting
Perhana että toimii! Tamperelainen We Are Waiting puskee kuulokkeista suoraan ihon alle. Yhtyeen perusasioissa pysyttelevä, mutta sävykäs rockpaahto toimii siitä yksinkertaisesta syystä, että kolmikon yhteinen näkemys tuntuu napsahtaneen täydellisesti paikalleen. Hommassa ei ole pienintäkään arpomisen tai varovaisen soittelun makua, vaan biisit vedetään läpi vakuuttavalla varmuudella, energialla ja tyylitajulla. Poikien soittokokemus kuuluu tiukassa ja kaikesta turhasta karsitussa soitossa ja Jaakko laulaa sielunsa kyllyydestä rohkeasti taitojensa rajoilla. Jaakon persoonallinen laulutyyli onkin bändin tärkein yksittäinen muista saman genren puuhastelijoista erottava tekijä.
Kolmen biisin näytteen aikana kaahataan ensin kiihkeällä emo-vaihteella korvakäytävät puhtaaksi, jonka jälkeen väläytetään melodisempaa ja herkempää puolta, sekä tanssitetaan hieman post punk -hengessä. Saatteessa mainitut mestarit kuten Weakerthans ja Nada Surf eivät tunnu lainkaan suuruudenhulluudelta, vaan todistavat We Are Waitingillä olevan tervettä ja ansaittua itsetuntoa. Voi vain kuvitella, millaista jälkeä syntyy kun nyt vielä demomaisen tuhnuiset soundit saadaan tanakoitettua.
Näiden koltiaisten puolesta ei tarvinne huolta kantaa, sillä kyllä tällä näkemyksellä ja näillä biiseillä irtoaa sopimus jostain Suomen aidon musiikin puolesta liputtavista indielafkoista. Toivoa ainakin sopii, sillä tästä jää vain pirunmoinen nälkä.
WE ARE WAITING – HAASTATTELU:
We Are Waitingin kitaristi-laulaja Jaakko, mitä te tällä hetkellä odotatte?
– Arvasin että tämä kysytään joskus! Jotain mysteerejä pitää jättää paljastamatta. Eli pidetään se siis vielä salaisuutena ja sanotaan vaikka kliseisesti, että sen saa jokainen kuulija päättää itse. Nyt ainakin odotamme, että saisimme parit keikat järkättyä. Keikkakalenteri on suht tyhjillään tällä hetkellä.
We Are Waiting perustettiin vasta viime vuonna. Noin nuoreksi bändiksi kuulostatte kuitenkin yllättävän valmiilta. Palaset taisivat loksahtaa helposti paikalleen?
– Meillä kaikilla kolmella oli paljon kokemusta musiikista ja soittamisesta ennen kuin löimme hynttyyt yhteen reilu vuosi sitten. Alkuperäisesti meitä "wawisteja" oli viisi, mutta trioksi karsiuduimme lopulta. Hyvä niin, sillä alkuvaiheet olivat sen verta hapuilua. Triossa asioiden hoito ja järjestely on vain niin paljon helpompaa. Jokaisella meillä on ihan selvästi oma roolinsa WAW:issa. Minä Jaakko olen sovitteleva säveltäjä/kitaristi/laulaja, Jari on yli-innokas ja aina valmis basisti ja Vesku on rationaalinen järkkääjä sekä bändin kulmakivi rumpujensa takana. Nämä roolit on vain luonnollisesti omaksuttu yhteisten kokemuksien kautta.
Demolla on kolme sopivasti erityylistä esitystä. Onko tässä suurin piirtein koko We Are Waitingin tyylikirjo edustettuna?
– Ei. Tarkoituksenamme ei ole ollut tehdä varta vasten mahdollisimman erityylisiä kappaleita. WAW on vain sen verran sulatusuuni että pakostakin syntyy suhteellisen erityylistä matskua. Meillä kaikilla on vain niin eri esikuvat ja musiikkitaustat. Itsetarkoituksellista tyylikikkailua emme missään nimessä halua. Ei ole mitään hirveämpää, kuin kappale joka kuulostaa rautalangasta väännetyltä ja jossa on tuhansia eri tahtilajeja.
– Mielestäni WAW:issa on silti oma soundissa, vaikka monen tyylisiä kappaleita onkin arsenaalissa. Monet uudet kappaleet poikkeavat tämän demon biiseistä. Lokerointi on aina hankalaa mutta kait se nykyään on pakollista. Itse määrittelisin musiikkimme simppelisti "rockiksi" ja jos pitää vielä tarkentaa niin "vaihtoehtorock". Mikä se vaihtoehto sitten on, sitä en tiedä.
Demon biisit on monin paikoin sovitettu kahdelle kitaralle. Kuinka ratkaisette tämän livenä ja onko haussa toinen kitaristi?
– Bändithän ovat omaa elämää eläviä rokkiyksiköitä, joten toisen kitaristi palkkaaminen ei ole ollenkaan mahdoton idea, vaikka trio onkin osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Sopivaa yksilöä ei vaan ole vielä tullut vastaan. Nykyaikainen studiotekniikka mahdollistaa moniraitaäänitykset mutta livetouhut onkin sitten asia erikseen. WAWin biisit on tehty triopohjalta joten ne vääntyy helposti livemuotoon. Kolmistaan kaikilla on myös todella suuri vastuu. Virheet ja kämmyt kuuluvat paremmin. Homma täytyy pitää käynnissä koko ajan. Mutta niin myös komeat sekä tyylikkäät jutut kuuluvat läpi.
Kuinka paljon tämän demon soundi on kiinni äänitysbudjetista, ja kuinka paljon kyseessä on harkittua estetiikkaa?
– Äänitysbudjetti oli tasan nolla euroa. Teimme kaiken kolmestaan alusta loppuun, DIY-hengessä siis. Tämän takia päällekkäisnauhoituksia tuli tehtyä aika paljon. Ei vaan ollut tarpeeksi resursseja, käsiä ja tietotaitoa että olisimme voineet nauhoittaa liveottoja. Mitään erikoista tai tietynlaista soundimaailmaa ei lähdetty hakemaan. Aika kokeilu pohjalta koko touhu lähti, yrityksen ja erehdyksen kautta. Oli kiva kuitenkin oppia uusia asioita nauhoittamisesta.
– Olen hieman yllättynyt demon saamasta palautteesta. Oma arvosanani sille olisi "ihan hyvä". Itselläni on jopa vaikeuksia kuunnella sitä nykyään. Porukka on ottanut levyn kuitenkin hyvin vastaan ja paljon on tullut kyselyitä, että milloin nauhoitatte lisää? Mikä on tietenkin hyvin inspiroivaa!
Itsekin tykkäsin demostanne paljon jo tällaisenaan, mutta kerro sinä joitain asioita, joita aiotte tehdä ensi kerralla paremmin.
– Kiitos! Ensi levylle teemme KAIKEN paremmin. Ainakin soundipolitiikassa on paljon parantamista. Liveottoihin voisi panostaa enemmän. Groove tarttuu mielestäni siten paremmin nauhalle.
Joko olette aloittaneet täyden ryöpytyksen levy-yhtiöiden suuntaan, vai annatteko bändin kypsyä ensin lisää?
– Sanoisin että mitään varsinaista ryöpytystä ei ole aloitettu. Hiljaa hyvä tulee. Luotamme siihen, että kaikki hyvä musiikki kyllä jotenkin aina päätyy kuulijoille.
MUUT KATSASTETUT
KORVE
Jesse (laulu), Pate (rummut), Kipa (kitara), Tero (basso)
www.korve.net
Tuttuakin tutumpi resepti: suomenkielistä rockia raskaalla kädellä. Mutta kiitettävästi Korve onnistuu tuomaan hommaan kiinnostavaa omaa ilmettä. Enimmäkseen kiitos siitä lankeaa laulaja Jesselle, jonka käheässä äänessä on luontevan kuuloisten hevimaneerien lisäksi harvinaista herkkyyttä ja pehmeyttä. Herkkyys ulottuu myös sanoituksiin, jotka onnistuvat välttämään genren tyypillisimmät kliseet.
Korven raskaus kallistuu enemmän stoner rockin ja grungen kuin hevitradition suuntaan, mikä laulukieleen yhdistettynä lisää musiikin omaleimaisuutta entisestään. Bändistä löytyy osaamista ja soundit on onnistuttu tallentamaan mukavan mureina, mutta hommassa on vielä havaittavissa selvää jäykkyyttä. Yhteissoiton paikoittainen tahmeus syö hieman musiikin iskevyyttä, ja Jessen äänessäkin on aavistus väkinäistä fiilistä, mutta kaiken kaikkiaan nämä kolme erilaista ja tehokasta biisiä jättävät onnistuneen vaikutelman.
CROWLÉE
Pekka Montin (laulu, koskettimet), Marco Schauman (kitara, rummut, basso), Toni Tuomiharju (kitara, basso), Harri Hietanen (sanoitukset)
www.crowlee.tk
Olin jo arvioimassa Crowléen syyskuussa äänitettyä demoa, kun huomasin että bändiltä on saapunut uudempikin äänite. Aiemmin Mr. Crowley -nimellä tunnetut rokkarit osoittautuvat siis kiitettävän ahkeriksi ja kunnianhimoisiksi. Erityisen hienoa on se, että yhtye on jo näiden kahden äänitteen aikana mennyt selvästi eteenpäin ja kerännyt itsevarmuutta. Soittovarmuutta kaivattaisiin kuitenkin vielä roimasti lisää.
Crowléen tyylilaji on kukkoileva hard rock, jossa Pekan taitavasti falsettiin hyppivällä lauluäänellä on tärkeä osa. Isossa osassa on myös tiukasti riffittelevät ja tiluttavat kitarat, sekä etenkin mehevät hammond-urut, jotka tuovat hommaan viehättävää vanhakantaisuutta.
Beautiful Li(f)e on sävellyksenä ja esityksenä kaikin puolin vakuuttava, mutta David Hasselhoff -raidan hassuttelu vie hommalta pohjaa. Crowléen kannattaa varoa, ettei leimaudu vain huumoribändiksi, sillä näin äärimmäisyyksiin viedyllä tyylillä riski on suuri.
CRIM
Crim on 18-vuotiaan nimettömänä pysyttelevän oulunsalolaisen nuoren miehen sooloprojekti, josta kuuluu into ja paneutuminen musiikin tekemiseen. Crim on itse soittanut levyn kaikki instrumentit, mikä osoittaa kunnioitettavaa taitoa ja uskoa omaan näkemykseen, mutta toisaalta hommasta kuuluu tällaisille soolourakoille tyypillinen jäykkyys. Etenkin rokkaava Go For Glory kaipaa kipeästi elävää ja kommunikoivaa bändiä taakseen.
Herkkä ja akustinen Something/Somewhere puolestaan toimii hienosti juuri näin, ja Crimin pehmeä laulutulkintakin sopii rauhalliseen menoon selvästi paremmin. Se on myös sävellyksenä levyn hienoin.
Vaikka Crim ei ole tyyliltään mitenkään erikoinen, on artistissa selkeää potentiaalia ja parhaina hetkinä homma toimii jo nyt komeasti. On todennäköistä, että tästä nuoresta miehestä kuullaan vielä, viimeistään kun jostain löytyy samanhenkiset bändikaverit.
PROJEKTORI
Teemu Hopponen (laulu, kitara), Jussi Murto (rummut), Miika Kyyrö (basso)
www.projektorimusic.com
Nimestään huolimatta englanniksi laulava Projektori tekee sävykästä rockia, jossa melko luontevasti vaihdellaan akustisen tunnelmoinnin, raskaamman paahdon ja kimurantimman ilmaisun välillä jopa monta kertaa biisin sisällä.
Projektorin jäsenten keski-ikä on lähempänä kolmea kuin kahta kymmentä, ja soittokokemusta sen mukaisesti, mikä kuuluu tyylitajuisena ja harkittuna toteutuksena, jossa on nähty paljon vaivaa huolellisten sovitusten rakentamiseen. Vaikka biisejä ei ole rakennettu tarttuvien kertosäkeiden varaan, onnistuvat ne pitämään mielenkiinnon yllä helposti. Tästä jää kaipaamaan ainoastaan vahvempaa heittäytymisen ja intohimon tunnetta, nyt on vaarana että näpertely ja hiominen vievät hommaa aavistuksen liian turvallisille vesille. Projektorilta on varmasti odotettavissa vieläkin vahvempia näyttöjä, etenkin kun valmiita biisejä on kuulemma olemassa jo lähes kolmekymmentä.
OKSENNUS
Herra Pökäle (laulu, kitara), Herra Kuris (kitara, basso)
Pyöriteltyäni tätä Oksennuksen levyä muutaman kuukauden laatikon pohjalla huvituksen ja inhotuksen vallassa, päätin lopulta pistää sen soittimeen. Ja eikä tämä suinkaan huono ole, joskin bändin edustama huumori onkin luokatonta. Mutta vaikka kuinka Oksennuksen alapäähuumori ja bändin itsensä paskacoreksi nimeämä huumoripunk aiheuttaisi vatsan väänteitä, on pakko myöntää että taitavat tyypit tässä ovat asialla.
Lyhyissä biiseissä on nokkelia ideoita ja soittajina Pökäle ja Kuris ovat ilmeisen päteviä. Levy on täynnä tiukkaa riffittelyä, yllättäviä sovitusratkaisuja ja tarkasti soitettuja melodianpätkiä. Huumorimusiikiksi Oksennuksessa on siis poikkeuksellisen paljon musiikillista substanssia ja tekstipuolellakin huumori on vedetty niin pitkälle, että hattua näille herroille on pakko nostaa.
TRY IT AGAIN SAM
Lassi (kitara), Kimmo (laulu), Allu (rummut), Antti (basso), Larba (rummut)
www.mikseri.net/tias
Try It Again Samin neljän biisin näyte esittelee erittäin taitavan ja monipuolisen bändin, jolla on tyylitaju suhteellisen hyvin hanskassa, vaikka totta puhuen vähempikin kikkailu ja osien tunkeminen biiseihin olisi riittänyt. Nyt kuulijalla fiilikset vaihtelevat innostuksen, ihailun ja turhautumisen välillä, sillä juuri kun bändin menosta luulee saavansa kiinni, lähtevät soittajat jonnekin aivan toisille poluille. Eihän musiikin tietenkään tarvitse olla helposti lähestyttävää tai selkeästi lokeroitavaa, mutta touhusta pitäisi kuitenkin välittyä selkeä ydinolemus.
Try It Again Sam kuitenkin selviää reilusti plussalle silkalla osaamisellaan. Kimmon laulu toimii kaikissa eri sävyissään ja Lassin värikästä kitarointia kuuntelee mielellään. Bändi on siis sinällään hyvällä mallilla, mutta sävellyksiin kaipaisin reilua karsimista ja selkeyttämistä.
GRAND MANOEUVRE
Tiina Vaattovaara (laulu), Jari Niemi (basso, laulu), Tapio Virnes (kitara), Olli Estola (rummut), Eero Jauhiainen (koskettimet)
www.grandmanoeuvre.com
Oulu assosioituu väkisinkin raskaaseen vääntöön, mutta Grand Manoeuvre on tuosta pohjoisesta ahdistuksesta mahdollisimman kaukana. Yhtyeen tyylikäs ja kaunis pop soi isosti ja ilmavasti, ja Tiinan lempeä laulu istuu musiikkiin hienosti. Vaikutteet löytyvät brittiläisen 90-luvun indien perimästä, kaikuja kuuluu etenkin yhtyeen itsensäkin mainitsemien Morcheeban ja Portisheadin eteerisestä popista.
Yhtyeen osaaminen ja vahva näkemys on ilmeistä, ja kaiken kaikkiaan kyseessä on erittäin valmis paketti. Erityisen onnistunutta on elektronisten ja akustisten äänien yhdistäminen saumattomaksi äänikuvaksi. Vaikka bändi on paikoin turhankin nätin ja siistin äänikuvan takia vaarassa lipsua tylsän puolelle, on demo tasokkaan kierroksen aivan kärkeä.
POUTATORVI
Tapio Keihäs (koskettimet, haitari), Timi-Artturi Mäkelä (basso), Leo Poranen (kitara), Markus Pajakkala (fonit, huilu), Jussi Prusti (rummut, viulu)
www.myspace.com/poutatorvi
Kangasalalaisen Poutatorven omakustanne pursuaa osaamista, ideoita ja hyvää fiilistä. Mielikuvituksellisesti sovitetut ja erikoisempiakin instrumentteja maukkaasti hyödyntävät instrumentaalibiisit soljuvat vankan osaamisen voimalla eteenpäin todella rennosti.
Parasta äänitteessä on se, että kertaakaan homma ei lipsu vain taitavaksi äänitapetiksi, vaan musiikillisissa ratkaisuissa on otettu sopivasti riskejä ja luotettu luovaan hulluuteen. Aika ajoin mieleen tulee Astro Can Caravan, vaikkakin Poutatorvi on äänikuvaltaan huomattavasti vähemmän aggressiivinen ja helpommin lähestyttävä.
Tunnelmat vaihtelevat itämaisista viboista lattariin, iskelmään ja tietenkin kunnon hippiprogeiluun. Pääosan aikaa on kova vauhti päällä, mutta kiitos hyvien soundien ei instrumenttien paljous ja touhun hektisyys missään vaiheessa puuroudu.
VAUDEVILLE
Timo Skog (laulu), Tuukka (triangeli), Kimi Vilén (synat ja koneet)
www.vaudeville.co.nr
Vaudeville vaikuttaa ensi kuulemalta erittäin keskeneräiseltä, mutta tarkemmin tutustuen bändin kiehtovuus perustuu juuri tuohon epämääräisyyteen ja haurauteen. Yhtyeen tyylilaji on halpasoundinen synapop suomenkielisillä ja erittäin naiiveilla sanoituksilla, mikä jo kertonee että ihan tavanomaisesta tapauksesta tässä ei ole kyse.
Timon kuiskiva laulu menee paikoin liiankin huuruiseksi, mutta toisaalta hänen äärimmäisen herkkä ja epävarma lauluääni luo tehokkaan kontrastin kylmille konesoundeille. Kaiken kruunaa Tuukan tarkasti ajoittamat triangelin kilaukset.
Vaudeville olisi helppo haukkua maan rakoon, mutta yhtyeessä on jotain aivan vastustamattoman omaperäistä viehätystä. Toivottavasti yhtye onnistuu säilyttämään hauraan olemuksensa. Toivoisin myös, että Vaudeville hieman miettisi sanoituspolitiikkaansa sillä nyt äärimmäisen naiivit tekstit uhkaavat kääntää touhun silkaksi vitsiksi, mistä toivottavasti ei ole kyse.
NERVESEED
Tony Wirtanen (laulu), Esko Saurio (basso), Sam Rawola (kitara), Kari Kesäläinen (rummut)
www.nerveseed.com
Nerveseed tekee selväksi ainakin sen, että herrat ovat tosissaan liikkeellä. Saatekirje on huolella laadittu, ja siinä on päämäärätietoisesti listattu kohderyhmät ja vahvuudet. Onneksi itsevarmuudelle on myös katetta, sillä Nerveseedin omakustannesingle on vakuuttavan vahva näyttö bändiltä, joka vaikuttaa olevan kaikin puolin valmis suurempaankin suosioon.
Nerveseedin jenkkityylinen raskas, melodinen radiorock soi tanakasti ja biiseissä on niin tarttuvuutta kuin koukkuja. Soittajat ovat todella pätevä ja äänitteen soundit on viimeisen päälle. Laulaja Wirtasen ulosanti on melko vakuuttavaa, joskin sitä vaivaa vielä sama pieni jäykkyys kuin koko yhtyettä. Nerveseedillä tuntuu olevan pikkuisen liian kova yritys tehdessään rockistaan mahdollisimman täsmätuotettua, mikä saa musiikin tuntumaan turhan vakavasti rypistetyltä. Omaperäisyydestä tässä yhteydessä on turha puhua, sillä eihän Nerveseed juurikaan erotu lajitovereistaan tai esikuvistaan, mutta kieltämättä yhtye tuntuu tietävän minne haluaa ja tekee hommansa vakuuttavasti.
KLS
Perttu (laulu), Kimmo (kitara), Olli (kitara), Tatu (basso), Eska (rummut)
www.kls.fi
Kls kertoo missiokseen tarjota vaihtoehtoa radioaaltojen rockbiisien tyhjäpäisille sanahelinöille. Kls:n vaihtoehtoinen tie on gospelrock, ja yhtyeen raskas rock täyttyykin avoimen kristillisistä teksteistä. Toisaalta lienee oikeutettua kyseenalaistaa, tekeekö hengellinen sanoma teksteistä sinällään yhtään merkityksellisempiä, etenkin jos tekstit ovat luokkaa "rakastan sinua, rakastan sun ajatuksia", kirjoitetaan persoonapronomini sitten isolla tai pienellä.
Musiikillisesti yhtyeen rock kulkee lähes yhtä mallikkaasti kuin useimmilla radiossa soivilla suomirock-bändeillä, ja nykytrendien mukaisesti rockia sävytetään tasapuolisesti niin hevi- kuin iskelmävaikutteilla. Bändin soitto on mallikelpoisen jytäkkää ja sovituksissa ilahduttaa etenkin koskettimien tyylikäs käyttö. Pertun laulussa on sopivasta karheaa äijä-otetta, mutta hänen ääntä vaivaa vielä pienoinen jäykkyys ja yliyritys.
MOVEMENTS
Kaitzu (rummut), Eko (basso), Jarey (kitara, laulu)
Jyväskyläläiset lähestyvät Soundia kolmen biisin demolla, josta kaikuu selkeästi läpi poikien rakkaus 90-luvun ruotsalaiseen powerpoppiin. Meno on siis pirteää, säröistä ja melodista.
Movementsin biiseissä on ideaa, ja vaikka ne selkeästi nojaavatkin perinteiseen kitarapopmuottiin, on sävellyksiin ja sovituksiin keksitty riittävästi mielenkiintoa. Etenkin pitkiin ääniin pohjautuvat laulumelodiat kulkevat sopivan persoonallisia polkuja.
Jareyn laulussa on hieno, surullinen sävy, ja bändin soitossa on innostunut ote, vaikkakaan järin tiukaksi Movementsin soittoa ei vielä tällä toisella äänitteellä voi kutsua. Poppiklubien vakiovieraaksi Movementsilla on hyvät saumat, ja sen enempää he tuskin itsekään havittelevat. Miksipä pitäisikään.
HERR MÜLLER
Joonas Laitinen (kitara, laulu), Antti Nurminen (basso, laulu), Juha Kataja (rummut)
www.mikseri.net/herrmuller
Porvoolaisten bassokitara pumppaa sen verran nytkyttävästi, että post-punkiksihan tämän heti mieltää. Lokero vahvistuu, kun sopivan röyhkeä laulu käynnistyy, kitarat sahaavat terävästi ja rumpali paukuttaa nopeaa haitsukomppia.
Soitto on jo melko tiukkaa ja irtonaista, mutta yhtyeen ongelmana on hieman vaisut sävellykset, joissa on lisäksi sen verran liikaa keskinäistä vaihtelua, että Herr Müllerin perusolemus jää epäselväksi. Erikoinen ratkaisu on myös kahden laulajan käyttö. Koska laulajilla ei ole kovin paljon toisistaan erottuva lauluääni, lisää ratkaisu sotkuista vaikutelmaa. Molemmat laulajista kaipaisivat myös lisää itsevarmuutta ja rohkeutta suoritukseensa. Lisätarkkuus nuottiin osumiseenkin olisi suotavaa, joskaan ei yhtä tärkeää.
CAPTAIN COUGAR
Eeva Louhivuori (laulu), Turo Myllykangas (basso), Antti Perälä (kitara, koskettimet), Jussi Petäjä (kitara, koskettimet ym), Janne Torvikoski (rummut)
www.myspace.com/captaincougar
Aiemmatkin kuulohavainnot jyväskyläläisestä Captain Cougarista ovat ihastuttaneet, mutta nyt bändi alkaa olla todella vakuuttavassa kuosissa. Näillä kolmella biisillä soi taitavasti ja rikkaasti sovitettu folkpop, jossa soivat tasapainossa niin banjo, sähkökitara kuin konetaustatkin. Uuden laulajan Eevan kauniissa ja tarkassa äänessä on juuri sopivan herkkä folk-sävy, mutta hän laulaa paikoin myös tarvittavan voimakkaasti.
Seasons kasvaa sympaattisesta, junnaavasta poppiksesta hienosti lopun säröpaisutukseen. Poikien stemmalaulujen täyttämä Nature tavoittaa jotain Sufjan Stevensin maailmasta, ja My Cage puolestaan groovaa yhtä häröisesti kuin Beck parhaimmillaan. Mielikuvituksellisesta ja monipuolisesta lähestymistavastaan huolimatta Captain Cougar onnistuu jättämään linjakkaan vaikutelman, mikä tekee yhtyeestä entistä valmiimman oloisen.
SWEET MOSES
Timo (kitara, laulu), Lauri (basso), Sameli (rummut)
www.sweetmoses.net
Tasan vuosi on kulunut Sweet Moseksen edellisestä demoarviosta, ja jos silloinen demosetä kaipasi yhtyeeltä vahvempaa 60-lukuista psykedeliaa, on sitä nyt mukana vähintään riittävästi. Tuohon hippifiilistelyyn ja bluesvaikutteiseen riffittelyyn järvenpääläiset jannut sitten sotkevat mureita särökitaroita stoner-syvyyksistä ja onnistuvat kuulostamaan lähes yhtä vaikuttavalta kuin hyvin samanlaista keitosta hämmentävä Kings Of Leon.
Todella tiukkaa ja antaumuksellista soittoa kuuntelee mielellään ja Timon laulu on ikäisekseen yllättävän äijämäistä. Soitto, näkemys ja asenne tuntuvat olevan hyvällä mallilla, joten seuraavaksi Sweet Moses voisi keskittyä hiomaan sävellyksiä, sillä nyt ne tahtovat jäädä myllerryksessä toisarvoisiksi. Lähimmäs päämäärää pääsee 60-luvulta psykedelian lisäksi myös maukkaat melodiat imenyt Love Stares Blind.
COLDSPOON
Jan Vairio (laulu, kitara), Jaani Neuvonen (kitara), Jocke Keranen (rummut), Jack Salkosalmi (basso)
www.coldspoon.net
Vaikka saatteessa Jone Nikulan sanoin hehkutettu Coldspoonin "tajuton lavakarisma" ei levyllä kovin voimakkaasti välity, on kyseessä selvästi pätevä ja keskivertoa värikkäämpi rockyhtye. Coldspoonin vahvuus on yhtyeen letkeydessä, sillä näistä biiseistä puuttuu täysin se demotason rockbändeille todella yleinen yliyrittäminen ja väkinäisyys. Janin laulu on miellyttävän pehmeää ja luontevaa, kuulostaen etenkin Can’t Live Without -biisillä hieman Monster Magnetin Dave Wyndorfin selväpäiseltä ja mukavammalta veljeltä.
Ilahduttavasti biiseissä ja sovituksissa on jätetty tilaa tunnelmoinnille, mutta sävellykset kaipaisivat vielä kirkkaampia ideoita kantaakseen. Nyt bändi vaipuu paikoin (etenkin NPZ-raidalla) mielikuvituksettomaan rokkivedätykseen. Livemaine on epäilemättä ansaittua, mutta levylle pitäisi saada vielä roimasti lisää heittäytymistä, vaaran tunnetta sekä lisää nyansseja.