Honey B & T-Bones piipahti alkuvuodesta Amerikassa bluesin maailmanmestaruuskisoissa Memphisissä. Yhtye ei voinut vastustaa maailman maineikkaimman äänitysstudion vetovoimaa, ja buukkasi itselleen session memphisläisen Sun Studiosin uumeniin. Sinne samaan paikkaan, missä Elviskin ensimmäisen kerran äänilevylle tallentui. Esa Kuloniemi kirjoitti matkan tunnelmat ylös.
Teksti ja studiokuvat: Esa Kuloniemi/Honey B & T-Bones
Roudasimme kamat sisään juuri sen toimiston läpi, jossa Phillipsin sihteeri Marion Keisker otti ensi kertaa Elviksen vastaan
Tennesseen pitäjässä sijaitseva Memphis on paitsi Mississippin deltan pääkaupunki, myös yksi populaarimusiikin evoluution tärkeimmistä sulatusuuneista. Tämä etelän puuvillateollisuuden historiallinen solmukohta sijaitsee Mississippi-joen varressa, Tennesseen, Arkansasin ja Mississippin osavaltioiden liittymäkohdassa ja on vetänyt puoleensa puuvillan perässä raakaa ja teeskentelemätöntä musiikkitalenttia. Amerikkalaisen musiikin eli bluesin, countryn, soulin ja rock’n’rollin historiallisena hermokeskuksena Memphis kilpailee ykkössijasta vain New Orleansin kanssa.
Kaupungin rockillisesti tarunhohtoisin katuosoite lienee 706 Union Avenue, johon toimelias nuorukainen nimeltä Sam Phillips perusti studion ja äänityspalvelun 1940- ja 1950-lukujen taitteessa. Hän tajusi deltalla piilevän musiikkipotentiaalin ja halusi taltioida sitä – aluksi liisattavaksi riippumattomille mustaa musiikkia julkaiseville firmoille (kuten Chicagon Chessille ja Los Angelesin RPM:lle) – mutta pian myös julkaistavaksi omalla Sun Records -levymerkillään.
Herman ”Little Junior” Parkerin vuoden 1953 alkuperäislevytys kappaleesta
Mystery Train on vain yksi sadoista Sun-helmistä ajalta ennen Elvistä.
Ja juuri Sun antoi meille kaiken muun hyvän ohella myös Jerry Lee Lewisin, Carl Perkinsin, Johnny Cashin ja – tietysti – Elvis Presleyn. Ei siis ihme, että vieläkin samassa osoitteessa toimiva Sun-studio on edelleen yksi Memphisin keskeisistä turistinähtävyyksistä Gracelandin, Stax-museon, Lorraine-motellissa sijaitsevan kansalaisoikeuksien museon, puuvillamuseon, Gibsonin kitaratehtaan ja Beale Streetin huvialueen ohella. Kaksikerroksinen Sun-rakennus palvelee päivisin museona, mutta on vuokrattavissa turistikierrosten päätyttyä klo 18:30 eteenpäin äänityskäyttöön.
Kolme kuulua Sun-artistia: vasemmalta Little Junior Parker,
Elvis Presley, Bobby ”Blue” Bland vuonna 1956.
Buukkausaste on kova. Sunin studiopäällikkö Matt Ross-Spang kertoo, että esimerkiksi viime vuodelle kertyi yhteensä 280 sessioiltaa/-yötä. Niinpä kun Honey B & T-Bones valittiin edustamaan Suomea tammikuussa 2015 Memphisin vuotuiseen bluesin soiton maailmanmestaruuskisaan, varasin meille välittömästi Sunista sessioajan.
Se kävikin yllättävän helposti, kun toimin ajoissa.
Tunnelma oli sanoin kuvaamaton kun taksimme lähestyi hämärtyvässä Memphisin tiistai-illassa kuuluisan SUN-neonvalomainoksen merkkaamaa rakennusta. Roudasimme kamat sisään juuri sen toimiston läpi, jossa Phillipsin sihteeri Marion Keisker otti ensi kertaa Elviksen vastaan. Pöydällä lepää täysinpalvellut kirjoituskone ja sen vieressä asiakasrekisteri. Ovenpielessä hyrrää edelleen sama antiikkinen limuautomaatti.
Ahtaasta toimistosta siirrytään lukemattomista valokuvista, dokumenttielokuvista ja filmipätkistä tuttuun äänitystilaan ja sen takana sijaitsevaan ahtaaseen tarkkaamoon, joissa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin vuoden 1965 tienoille.
Sunin soittotila ei ole suuren suuri. Vain noin 50 neliön huone on kylläkin aika korkea, arviolta neljä metriä. Seinillä ja katossa on alkuperäiset akustoinnit. Sam Phillips siirsi vuonna 1959 koko talon silloisen teknologian uuteen Sam Phillips Recording Service -studioonsa. Siksi Sunissa ei ole muuta alkuperäistä kalustoa kuin yksi Phillipsin myöhemmin lahjoittama Shure 55s -mikrofoni, johon Elviksen tiedetään laulaneen ja joka onkin studiossa ikonisessa asemassa. Limppujalalla varustetussa telineessä keskellä studiota seisovan reliikin ääressä keekoilee päivittäin parisataa turistia.
Yläkerran aiemmin täysihoitolana toimineeseen tilaan on rakennettu yksi hieno osa museota, johon on siirretty muun muassa WHBQ-aseman tarkkaamo alkuperäisine lasiovineen, kunniapaikalla maanisen tiskijukkalegendan ja Elvistä ensimmäisenä maailmassa radiossa soittaneen Dewey ”Daddy-O” Phillipsin käyttämät levysoittimet, äänipöytä, mikrofoni.
Katutasossa toimii kahvila/baari, jonka yhteydessä on myös studion respa ja matkamuistomyymälä. Tarjolla on kaikkea äänilevyistä t-paitoihin ja rumpupalikoista tarroihin.
Sunin studiotoiminnasta vastaavan Matt Ross-Spangin valtakaudella myös äänityskalusto on palautettu mahdollisimman alkuperäiseen tilaan. Lisäksi tarjolla on muutakin vintage-kalustoa, sekä tietysti myös nykyajan sovelluksia. Voi valita esimerkiksi nauha- tai digitaaliäänityksen välillä.
Matt Ross-Spangin nimi on selkeässä nousussa. Hän on päässyt työskentelemään isojen nimien kanssa: Jerry Lee Lewis, Jakob Dylan, Jim Dickinson, Justin Townes Earle ja T-Bone Burnett ovat vain joitakin merkittäviä sulkia hatussa. Viime heinäkuussa Matt äänitti Elviksen levytysuran käynnistymisen 60-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi That’s All Right Maman versioinnin (kääntöpuolella Blue Moon of Kentucky) yhdessä Scotty Mooren ja Chris Isaakin kanssa. Vinyyliä painettiin vain 400 kappaletta ja se julkaistiin originaalilla Sun-logolla.
Matt Ross-Spang on nykyisin myös yksi yrityksen osakkaista. 16-vuotiaana Sunille hommiin tullut, talossa 11 vuotta vaikuttanut äänittäjä-tuottaja-muusikko elää unelmaansa pääkallon paikalla.
Kuinka tällä hetkellä pyyhkii?
”Koko ajan vaan paremmin”, toteaa tyytyväisen oloinen Matt.
”Viime vuonna pääsin työskentelemään Mark Ronsonin ja Jeff Bhaskerin kanssa. Palasin juuri Muscle Shoalsin kuulusta Fame-studiosta, jossa äänitin Anderson Eastin, uuden loistavan artistin session. Tuottajana on Dave Cobb. Parhaillaan minulla on loppusuoralla Margo Pricen levy. Hän on uskomattoman kova vanhan liiton country-artisti Nashvillesta. Haluan kuitenkin sanoa että olen kaikesta velkaa Willie Mitchellin, Sam Phillipsin ja Chips Momanin kaltaisille alueellisille tuottajalegendoille. Varastan heiltä koko ajan. Ja odotan kovasti että pääsen myös miksaamaan nämä äänittämäni Honey B & T-Bones -biisit!”
Sunissa äänitetään kaikki vanhaan malliin; livenä ja suurimmaksi osaksi vieläpä ilman korvakuulokkeita. Kaikki soittavat samassa tilassa eikä vuodosta tehdä ongelmaa. Minun kahden kitarakomboni eristämiseen käytettiin pientä liikuteltavaa seinää ja homma pelitti upeasti.
Kaikki soittavat samassa tilassa eikä vuodosta tehdä ongelmaa.
Talon kitaravahvistinvalikoimassa on laaja kattaus pieniä putkikomboja, muun muassa vuoden -58 mallinen Fender Tweed DeLuxe, mutta päädyin soittamaan Gibson Discoverer Tremolon ja Fender Princeton Reverbin yhdistelmällä.
Talon rumpusettinä on palvellut U2:n vuoden 1987 Rattle & Hum -sessiosta saakka vuoden 1967 Ludwig Blue Sparkle.
Rumpalimme Jaska Lukkarinen tervehti settiä mielihyvällä:
”Erittäin hyvä, lämpimän kuuloinen Ludari, joka on selkeän keräilyarvonsa ohella luotettava ’työhevonen’. Osana sointia on toki äänitystila sekä sen ja setin tunteva, asiansa osaava äänittäjä. Aika päräyttäväähän se on vetää tollasella setillä, jossa lisänä on aika paljon historian havinaa. Ja kun havinaan liitetään vielä tilanteeseen sopivat mikit niin lopputuloksena on yksi parhaista ja persoonallisimmista omalle kohdalleni sattuneista rumpusoundeista.”
Bassokombona oli Ampegin klassinen PortaFlex.
Sunin äänipöytä on vuoden 1969 Studer 900 Series, jota Matt Ross-Spang ylisti paitsi hyvin rakennetuksi, myös soundiltaan ja eq-ominaisuuksiltaan erinomaiseksi. Matt käytti äänityksessämme etupäässä Studerin omia etuasteita paitsi ambienssimikin osalta, jossa oli käytössä Ampex 351.
”En juurikaan sekoittele ja sovittele etusia keskenään, eikä mielestäni joka mikille tarvitse olla sellaista erikseen”, kommentoi Matt, joka kertoi käyttäneensä sessiossamme eq:ta vain bassokanavaan leikkaamaan kaikki alle 60Hz ja kaikki yli 5k pois.
”Tykkään tosi paljon Spectra Sonicsin kompressorilimittereistä ja käytin sellaista virveliin ja yhtä bassariin. Limitteri ottaa vain pahimmat piikit pois, muuta muuten päästään signaalin liikkumaan vapaasti ilman kompressointia.”
Sunille ominaisen lyhyen kaiun, eli slapdelayn aikaansaamiseksi Mattin ykköstyökaluna on Ampex 350 -mallinen nauhuri, josta mies vääntää 7,5 tai 15 tuumaa per sekunnissa kulkevan nauhan tuottaman kaiun.
”On hämmästyttävää, kuinka rajojarikkovasti tämä kone sopii melkein mihin tahansa lauluun ja tempoon”, summaa Matt.
Yksi Matt-Ross Spangin kikoista oli käyttää etuasteena kannettavaa 1950-luvun Bell-nauhuria yhdessä Ampex 1101 -huuliharppumikrofonin kanssa eri soittimien, meidän tapauksessamme rumpujen, säröttämiseen ja äänittämiseen.
”Sijoitan mikin lähelle kohdetta jota haluan säröttää, yliohjaan mankan etuastetta ja ajan sen sitten yhdelle raidalle. Kuulostaa yksin todella kammottavalta, mutta lisää rumpuihin yhdessä muun mikityksen kanssa sävyä ja presenceä uniikilla tavalla. Minulla on toinenkin Bell-kone miksauspöydän alla, niin että ajan siihen kanavan auxia ja syötän sitten takaisin kanavaan. Käytän Belliä basson, bassarin, virvelin, laulun tai melkein minkä vain säröttämiseen ja erilliselle raidalle äänittämiseen. Todella maaginen laite. Maksoin myllystä 40 taalaa enkä luopuisi siitä edes 3000 taalasta.”
Toinen Ross-Spangin kikka oli luoda sub-kick mikitetyllä vesipullolla. Rumpusetin eteen asetetaan iso 15 gallonan vesipullo, ja pannaan mikrofoni roikkumaan pullon sisään.
Toinen Ross-Spangin kikka oli luoda sub-kick mikitetyllä vesipullolla.
”Mikä tahansa vanha mikki käy. Olen itse suosinut Shuren KSM141- ja KM184 -malleja. Sitten vain leikataan kaikki pois 100hz:n yläpuolelta. Siitä saa mahtavan sub-kickin. Muista tsekata vaihe!”
Sunissa ei vallitse pilkkomisen ja editoimisen ja copypastaamisen henki, vaan vankka käsityöläisyyden hegemonia.
Esa Kuloniemi tekemässä päälleäänityksiä tarkkaamon puolella.
Video: Jaska Lukkarinen
Äänitimme talossa tiistai-iltana livenä neljä kappaletta. Tunnelma oli niin miellyttävä ja aikaansatu soundi niin orgaaninen, että päädyimme ruinaamaan vielä pari ylimääräistä tuntia torstai-illalle 22. tammikuuta. Onneksi välissä ei ollut muita sessioita ja setupit paikallaan. Niinpä saimme helposti taltioiduksi vielä yhden biisin ja minä yhden päällesoiton ennen Mattin seuraavien potilaiden paikalle saapumista samana iltana kello yhdeksän.
Annetaan basistimme Jaakko Kämäräisen summata Sun-kokemuksemme:
Sunin soittotilan soundissa on jotain erityisen hienoa. Siellä livenä soitettu musiikki yksinkertaisesti kuulostaa hyvältä
”Asiat ovat parhaimmillaan yksinkertaisia. Kulunein esimerkki tästä lienee kaikkien tuntema junanvessa-esimerkki: paska tippuu raiteille, ja sillä selvä! Hieman henkisemmin on joku viisas todennut, että ihminen on valaistunut kun syö ja nukkuu hyvin. Memphisin Sun-studiolla olimme saman pyhän yksinkertaisuuden äärellä. Perusasiat ratkaisevat.”
”Studio on ulkoasultaan melko karu. Se on haluttu pitää mahdollisimman alkuperäisessä kunnossa. Hyvä niin, sillä tilassa on säilynyt tietty maagisuus. Toki huoneessa suhtautumiseen vaikuttaa tietoisuus siinä levyttäneistä lukemattomista suuruuksista, mutta miksi juuri Sun-studiossa on taltioitu niin monta legendaarista raitaa?”
”Klassikkoraidoille on onnistuttu tavoittamaan jotain ainutlaatuista, tietyssä hetkessä tapahtuvaa. Se vaatii olosuhteet, jossa tällaisia hetkiä syntyy. Sunin soittotilan soundissa on jotain erityisen hienoa. Siellä livenä soitettu musiikki yksinkertaisesti kuulostaa hyvältä. Ei tarvita erillisiä soittokoppeja eikä vaikeita luurikuuntelujärjestelmiä. Sun-studiolla kaikki ovat samassa tilassa laulajaa myöten.”
”Sun-levytyksissä voi kuulla tilan oman soinnin. Se ei ole iso, mutta siinä on juuri oikeanlainen ’pöhinä’ – musiikilliset elementit erottuvat toisistaan luonnollisella tavalla. Kaikki on kohdallaan. Toki tarvitaan hyvä äänittäjä asettamaan mikrofonit hyvien soittimien ja vahvistimien eteen, muutaman sermin sinne tänne ja vääntämään potikat oikeisiin asentoihin. Mutta itse tila asettaa soittamiselle optimaalisen hyvät puitteet.”
”Musiikintekijät tuntevat ’eka demo oli paras’ -ilmiön. Kun joku treenikämpällä tallennettu fiilis yritetään toistaa studio-olosuhteissa, se ei enää onnistukaan. Jotain jää puuttumaan. Sun-studion äänitysmetodi, jossa soittajat ovat samassa tilassa, synnyttää ottoihin luonnollisuutta, joka usein studiossa katoaa syystä tai toisesta. Sun-studiolla oli nautinnollista soittaa ja päästä kokemaan legendaarisen tilan soundi.”
Sun Studios
706 Union Ave,
Memphis, TN
Hinta: 150$/h