”Ei tule heti mieleen yhtään samantasoista rocklaulajaa, joka olisi enää jäljellä” – suomalaiset muusikot muistelevat Chris Cornellia

Soundgarden Helsingin Hartwall-areenalla vuonna 2013. Kuva: Kristiina Lehto

Tieto Chris Cornellin kuolemasta on otettu järkyttyneenä vastaan kautta maailman. Suomessakin sekä yleisö että muusikot ovat purkaneet sosiaalisessa mediassa tuntojaan vaikutusvaltaisen artistin äkillisestä poismenosta.

Kysyimme suomalaiselta musiikkiväeltä, millaisia ajatuksia suru-uutinen heissä herätti. Kyselyyn vastasivat ensi hätään Anssi Kela, Jukka Puurula, Janne Halmkrona, Tapio Wilska, Pekka Olkkonen, Maritta Kettunen, Niina Klemetti ja Miitri Aaltonen. Päivitämme listaa, jahka lisää kommentteja ilmaantuu.

Miitri Aaltonen, Kotiteollisuus

”Kuulin uutisen äsken. Vituttaa. Cornell oli minulle kovin esikuva laulajana, on toki vieläkin. On mahdotonta nimetä mieheltä yhtä huippuhetkeä, niitä oli paljon. Badmotorfinger oli ensikosketus, ja siitä kiintymys jatkui ja syveni näihin päiviin asti. Menetimme taas yhden suuren.”

Anssi Kela

”Jos grungen pyhä kolminaisuus on Nirvana, Pearl Jam ja Soundgarden, niin itselleni Soundgarden on näistä ehdottomasti läheisin.

Kun nyt yritän miettiä, keitä Chris Cornellin tasoisia rocklaulajia on enää jäljellä, niin mieleen ei heti tule ketään.
– Anssi Kela

Minulle Chris Cornell on ollut ennen kaikkea oman sukupolveni ylivoimaisesti paras laulaja, jonka ääntä kuunnellessa olen usein toivonut, että voisin kuulostaa edes vähän samalta. En tietenkään voi. Ei kukaan voi. Täysin ainutlaatuinen huuto on vaiennut.

Uutisen kuultuani laitoin Fell on the Black Daysin soimaan. Se on hyvä esimerkki Chris Cornellin nerokkuudesta: hän laulaa näennäisellä tyyneydellä, päästäen kuitenkin välillä pinnan alta ryöpsähtämään esiin jotain demonista. Kun nyt yritän miettiä, keitä Chris Cornellin tasoisia rocklaulajia on enää jäljellä, niin mieleen ei heti tule ketään.”

Jukka Puurula, Don Huonot

”Surullista! Aika nuorena lähti. Tosin niin on lähtenyt moni muukin aikalaisista. Toisaalta Cornell kerkesi jättämään pysyvän jäljen rockmusiikin historiaan.

Cornellin merkitys rockille oli monimuotoisten biisien lisäksi törkeän hienossa laulusoundissa. Se oli samaan aikaan röykeä, mutta myös teknisesti hallittu.
– Jukka Puurula

Eka kosketus Soundgardeniin tuli lukiossa. Badmotorfinger kolahti todella lujaa. Siinä yhdistyi minulle kaikki hyvä, mitä rockissa oli siihen mennessä tapahtunut.

Itselleni tärkein levy oli kuitenkin musiikillisella monimuotoisuudellaan huumannut Superunknown. Sen vaikutuksia on mun mielestä kuultavissa omissakin bändeissä. Donkkareidenkin levyille tuli lisää säroä ja d-vireisiä kitarariffejä juuri tuota kautta.

Cornellin merkitys rockille oli monimuotoisten biisien lisäksi törkeän hienossa laulusoundissa. Se oli samaan aikaan röykeä, mutta myös teknisesti hallittu. Soundissa yhdistyi rockin maanisuus ja bluesin rouheus. Ehkä juuri tuon monisävyisyyden takia sitä on ollut vaikea myös kopioida. Aikanaan tuli vastaan paljon rääkyviä Cobain- ja honottavia Vedder-klooneja, mutta Cornellin tyyli on aina ollut omaa luokkaansa.”

Janne Halmkrona, CMX

”En tiennyt Soundgardenista mitään, kun näin ne syksyllä 1991 Day on the Green -tapahtumassa Oaklandissa, Kaliforniassa. Niillä oli aivan kammottavat soundit, joten en oikein syttynyt bändille. Faith No Moren Billy Gould kertoi myöhemmin, että pääbändinä esiintynyt Metallica ei kohdellut muita akteja kovin ystävällisesti – ei Faith No Morenkaan soundit olleet häävit.

Superunknownin ilmestyttyä bändi sitten kolahti. Black Hole Sun ja sen vino video. Mutta erityisesti Fell on Black Daysin ja The Day I Tried to Liven riffittely miellytti korvaa ja sormia.

Mutta onhan tämä järkyttävä uutinen. Yks kovimmista rokkilaulajista meni.”

Tapio Wilska, Survivors Zero, Sörnäinen, Ex-Finntroll

”Uutinen jätti kyllä surullisen sanattomaksi. Soundgarden iski aikoinaan lujaa, ehkä kovimmin siitä ’grungen’ hevimmästä laidasta.

Cornellin laulussa aina jyllännyt tunnelataus on aika ylittämätön, ja livenä Soundgarden oli vähintäänkin murskaava. Vaikka kuuntelijana Audioslave ja Cornellin soolotuotanto jäivät hiukan vieraammiksi, on tämä kyllä iso menetys.

Soimaan lähtee ensimmäisenä Temple of the Dogin uskomattoman kaunis Hunger Strike, Cornellin kunnianosoitus kuolleelle toverille, entistäkin merkityksellisempänä.”

Niina Klemetti, Barbe-Q-Barbies

”Chris Cornell ja ennen kaikkea Soundgarden on ollut vahvasti läsnä Barbe-Q-Barbiesin jäsenten musiikkihistoriassa. Minulle bändi edusti omanlaistaan vallankumousta musiikkimieltymyksessäni.

Siinä missä vanhemmat suosikit Led Zeppelinistä The Doorsiin siirtyivät hiukan sivummalle, Soundgarden toi päivitetyn ja kiinnostavan vaihtoehdon jo puhki kulutettuihin klassikoihin. Nirvana, Pearl Jam, Jane’s Addiction, Alice in Chains, Stone Temple Pilots ja ennen kaikkea Soundgarden olivat tiuhaan levylautasella, ja bändien levyt ovat kestäneet kulutusta tähän hetkeen saakka.

Soundgardenin Badmotorfingeriä taisin jonottaa Kuusamon levykirjastosta vuoden päivät. Tuohon aikaan levytarjonta oli heikohkoa tuppukylässä. Vasta 1994 julkaistu Superunknown oli mahdollista lunastaa keskustan Sokokselta. Se jättikin lähtemättömän vaikutuksen.

Myös Barbe-Q-Barbiesin nimi johtaa vahvasti Soundgardeniin. Kipinä tähän tuli aikoinaan Black Hole Sunin musiikkivideosta, jossa barbeja pyöritellään grillillä.

Chris Cornell oli upea tulkitsija. Hänessä oli karismaa mitä niin harvasta löytyy. Tätä raspikurkkua tuskin unohdetaan, ja musiikki jää meille perinnöksi. Kiitos siitä, Chris.

Hyvää matkaa tuonpuoleiseen. Blow up the outside world.”

Maritta Kettunen, Live Nation, ex-Bitch Alert

”Olen kyllä aika järkyttynyt, tämä tuli jotenkin niin yllättäen. Iso menetys kaiken kaikkiaan kyllä. Soundgardenin festarikeikka muutama vuosi sitten Lontoon Hyde Parkissa on jäänyt omaksi parhaaksi muistoksi, kun siellä tuli kaikki omat suosikkibiisit, oli aurinkoinen rento festaripäivä keskelllä Lontoota ja niin edelleen.”

Olavi Uusivirta

”Soundgardenin keikka Helsingin Jäähallissa elokuussa 1995 oli ensimmäisiä näkemiäni areenakeikkoja. Olin 12-vuotias ja keskellä henkilökohtaista heräämistäni populaarimusiikin ihmeelliseen maailmaan. Muistoksi keikalta jäi tummanvihreä dinosaurusaiheinen kiertuepaita, joka sittemmin päätyi äitini yöpaidaksi.

Cornellissa menetimme ennen kaikkea ylivoimaisen rocklaulajan ja vaihtoehtoisen rockin muotokieltä osaltaan uudistaneen musiikintekijän.”

Pekka Olkkonen, Stam1na

”Uutinen oli tragedia ilman muuta. Cornellin ääni oli mielestäni planeetan parhaita: koskettava, kaunis ja raaka. Ehkä suurimman vaikutuksen on tehnyt miehen soololevy Euphoria Morning.”

Jules Näveri, Profane Omen

”Olihan tuo järkytys, kun radiosta kuulin uutisen. Chris Cornellin ääni oli uniikkia luokkaa, ja säveltäjänäkin hän tuotti hyvän läjän hienoa musiikkia. Tuntui, että mies oli vasta matkalla jonnekin ja ääni vain parani ikääntyessä. Monta hienoa biisiä jää nyt kuulematta.

Hienoimpana saavutuksena hänen ulraltaan lasken sen harvinaisen taidon nousta pinnalle aina uudestaan sen jälkeen, kun ura osoitti mukamas hiipumisen merkkejä. Jokainen hänen orkesterinsa päätyi huipulle, ja tekipä mies myös kaikkien aikojen parhaan Bond-biisinkin siinä sivussa. Olisi lempo soikoon pitänyt ostaa ne liput sinne Finlandia-talon keikalle…”

Alla lisäksi vielä Mokoman Marko Annalan Facebook-sivuillaan julkaisema teksti:

Yksi nuoruuteni tärkeimmistä äänistä on poissa. Kuoli ennen kuin ehti harmaantua. Se on väärin.

Harjoittelin Soundgardenin Badmotorfingerin ja Superunknown seurassa laulamaan. Muistan kuinka ennen Valun nauhoituksia kyseiset albumit soivat kotonani repeatilla ja koetin omaksua Chrisin äänialaa. Etenkin Singles -elokuvan soundtrackilta löytyneen Birth Ritualin korkeimmat nuotit saivat ihoni kananlihalle. En koskaan tietenkään kyennyt naulaamaan niitä sen enempää kuin edes Chrisin matalimpia nuotteja. Eikä se ole ollut tarpeenkaan, mutta paljon hyötyä harjoittelusta oli.

Näin Soundgardenin livenä kahdesti. Esiintyjänä Chris oli noilla keikoilla vähäeleinen ja luotti äänensä voimaan enemmän kuin rehvakkaaseen riehumiseen.

Suru-uutinen saa minut myös miettimään kuinka populaarimusiikki on tullut siihen ikään, jossa kokonaisia sukupolvia yhdistäneet idolit alkavat menehtyä. Ronnie James Dio, Lemmy Kilmister, David Bowie, Prince jne. Mietin tämän päivän lapsia ja heidän idoleitaan. Nykylapset elävät ajassa, jossa kaikkea on tarjolla yllin kyllin eivätkä kaikki pidä enää samoista asioista.

Minun nuoruudestani voi kärjistetysti sanoa, että kaikki pojat pitivät W.A.S.P.:sta ja kaikki tytöt Modern Talkingista. Nyt joku lapsi ihailee videobloggaajaa, joku toinen basejumppaajaa ja kolmas dj:tä. Koskettaako kenenkään kuolema 40 vuoden päästä ketään kollektiivisesti niin kovin kuin vaikka edellämainittujen tähtien sammuminen minun sukupolveani? Kuka on 2050-luvun Chris Cornell? Onko sellaista?

Vielä edellistäkin enemmän pohdin sitä, että Chris Cornell oli kuollessaan vasta 52-vuotias. Itse olen 44 vuotta vanha. Ihailin nuoremapana siis itseäni vain kahdeksan vuotta vanhempaa muusikkoa. Silloin Chris tuntui kuuluvan edeltävään sukupolveen. Nyt koen hänen kuuluvan samaan. Ihailuni ei onneksi katoa mihinkään vaikka laulajan maallinen tomumaja lakkaakin olemasta.

Kiitos Chris Cornell musiikkisi vaikutuksesta minuun. Laitan Temple Of The Dogin soimaan ja muistelen sinua lämmöllä.