Ilouutisia CMX:n ystäville! Talvikuningas tulee taas – ja viimein voitiin korjata yhtyettä kymmenen vuotta harmittanut virhe

Svart Records julkaisee Talvikuningas-albumista komean vinyylipainoksen.
13.6.2017 15:11

Teksti: Timo Isoaho

Uutta studioalbumia työstävä CMX ilahdutti maineikkaan Talvikuningas-konseptialbuminsa ystäviä aikaisemmin tänä vuonna kertomalla Helsingin Huvilateltassa elokuun lopulla tapahtuvasta ”Talkkarin” 10-vuotisjuhlakeikasta.

Nyt Soundilla on kunnia ilmoittaa, ettei siinä ollut suinkaan vielä kaikki. Talvikuningas nimittäin ilmestyy huolellisena vinyylilaitoksena Huvilateltan-konsertin yhteydessä.

”Kehtaan ottaa syyn vinyylijulkaisusta omille niskoilleni. Svart Records teki ansiokasta duunia Kolmikärjen Veljeskunta -boksin yhteydessä ja mietiskelinkin, että ehkä yhtiö saattaisi olla kiinnostunut uudesta yhteistyöstä. Taisi myös olla niin, että Svartin Tomi Pulkki oli jo joskus aiemmin maininnut Talvikuninkaan vinyyli-idean”, sanoo kitaristi Janne Halmkrona.

”Esimerkiksi se ei haittaa yhtään, että tämän vinyylin myötä saamme korjattua alkuperäisen cd-painoksen kirjaseen päätyneet kirjoitusvirheet. Niitä oli varmaan neljäkymmentä. Sehän lievästi harmitti, sillä vihko oli muuten varsin komea. Olikohan silloisen levy-yhtiön oikolukutyöryhmällä jotakin muuta tekemistä?”

Millainen paketti on muuten luvassa?

”Tarkoitus on paketoida remasteroitu Talvikuningas kovakantiseen tuplaboksiin, jossa albumin varsinainen materiaali jakautuu kolmelle puoliskolle. Nelospuolelle tulee Kuolemaantuomitut-single sekä sen bonusraita Mekaanisten lintujen puisto. Kuolemaantuomitut ei varsinaisesti ole Talvikuningas-saagan osa, mutta svartilaiset halusivat sen mukaan.”

Millaisia muistoja nousee mieleen Talvikuninkaan tekemisen ajoilta?

”Äänitimme levyn pohjat Alavetelissä Studio 57:ssa, jossa oli erittäin miellyttävä ja hyväsoundinen soittotila. Kynttilöin valaistussa huoneessa soitimme ja sovitimme materiaalia kasaan. Silloin tällöin kävelimme muutaman kilometrin matkan kylän ainoaan lounaspaikkaan, joten ihan yhteen mökkiin emme sentään höperöityneet. Iltaisin kuuntelimme päivän aikaansaannoksia, toki kevyen viinifiltterin läpi. Jotkut myös lukivat ja toiset tuijottivat scifiä televisiosta. Tai yrittivät estää studion omistajaa pummimasta kallisarvoisia juomiamme.”

Millaisia ajatuksia Talvikuninkaan musiikki ja tarina herättävät nykyään?

”Levy on ehdottomasti yksi CMX-suosikeistani, ellei jopa se ykkönen! Onkin ollut mielenkiintoista huomata, kuinka levyn suosio on kasvanut vuosien mittaan. Kun teimme albumin julkaisukiertueen vuonna 2007, tämä avaruusooppera tuntui pyyhkivän yli suuren yleisönosan hilseestä. No, osittain siksikin, että monilla ei edes ollut levyä, sillä alunperin Talvikuninkaasta julkaistiin vain 8000 kappaleen rajoitettu painos. Sehän myytiin loppuun, ja normaali cd ilmestyi vasta kiertueen jälkeen. Olikohan se kaikista viisain julkaisupoliittinen strategia?”

Lisää luettavaa