Kaikki loistavat biisit eivät saa ansaitsemaansa asemaa – vuonna 1993 julkaistiin yksi sellainen

Vuoden ensimmäisessä Martti Luther ja muovipussi -artikkelissa paneudutaan Costin pikkuklassikkoon Marraskuun poika.
6.2.2024 07:00

1980-luku oli suomirockissa Poko Rekordsin valtakautta, mutta ysärillä Epe Heleniuksen osumatarkkuus heikkeni, ja firma joutui luottamaan paljolti vanhoihin kärkinimiinsä. Ei se yrityksen puutteesta ollut kiinni, sillä Heleniuksen toimintatapoihin kuului vielä tässä vaiheessa seuraavan ison jutun metsästäminen. Hetken aikaa sellaiseksi oli tarjolla Kirsi Snellman, taiteilijanimeltään Costi.

Vuoden 1993 Kultainen kissa -debyytin aikaan Costista todella yritettiin tehdä tähteä. Soundissakin hänestä julkaistiin useita haastatteluja. Ei siitä oikein mitään tullut, ei listasijoituksia ainakaan. Pokon suomirock-kokoelmilla paria avainkappaletta sittemmin kierrätettiin. Se niistä muistetuin on eittämättä Marraskuun poika, joka voidaan kai luokitella pikkuklassikoksi.

Itselleni se on niitä mainettaan isompia biisejä, joka vain sattui ilmestymään väärään aikaan tai putoamaan kokonaan aikakausien väliin. Ehkä sama pätee Costin koko varhaiseen uraan.

Vuosituhannen vaihteessa hän yritti paluuta new age -elektropop -kulmalla, joka oli Madonnan silloisten tekemisten myötä jotenkin trendikästäkin, mutta aika vähäiseksi jäi kiinnostus silloinkin.

Ensimmäisillä levyillä Costin keskeisiä yhteistyökumppaneita olivat Kauko Röyhkä ja Maritta Kuula, mikä on sikäli huomionarvoista, että he eivät itse koskaan levyttäneet Pokolle tai assosioituneet yhtiöön mitenkään. Marraskuun poika on Costin, Mara Salmisen ja Röyhkän sävellys, jonka Kuula sanoitti. Motown-henkisen sovituksen Costi teki tuolloisen bändinsä kanssa. Sävellyksen vaivattomuus ja sovituksen kepeys ovat biisin vetovoiman tärkeitä tekijöitä ja lisäksi kiehtovalla tavalla hieman, muttei liikaa eriparisia suhteessa Kuulan arvoitukselliseen tekstiin.

Kuula taas on tämäntyyppisissä skenaarioissa niin tarkkaan samalla aaltopituudella kuin Röyhkä varsinkin Nartun loppuaikojen tuotannossa, että sokkotestissä olisi vaikea arvata, kumpi tekstin on tehnyt. Costin oman taiteilijapersoonan rooli tässä kokonaisuudessa jää vähän epäselväksi, ja on totta, että Marraskuun poika tuntuu toiselle laulajalle annetulta Röyhkä / Kuula -kappaleelta.

Pintatasolla Marraskuun poika sijoittuu epämääräisen anakronistiseen porvarilliseen maaseutuidylliin, joka ehkä elää jo rappionsa aikoja. Ollaan jollakin huvilalla, jolla ennen on vietetty sitä kultaista elämää. Nyt ollaan vain sulkeuduttu sinne oman ajan vauhdista pudonneen perhepiirin kesken. Tarinan ulkopuolinen kertoja on talon nuori tytär, joka haaveilee rivien välissä pääsystä vankilastaan pois.

Talon vierestä virtailee joki, joka edustaa jännittävää ja pelottavaa muutosta. Vaikka marraskuuta kappaleen tapahtuma-aikana ei oikeastaan muuten alleviivata, niin on selvää, ettei silloin soudella idyllisen päämäärättömästi. Silloin joella ollaan liikkeellä tositarkoituksella. Ja niinpä kertojan ja hänen perheensä elämään saapuu tämä ”poika”, ”joelta tullut”, josta ensiarvio kuuluu: ”Tyyppi on kai hullu” ja seuraava pohdinta: ”Mietin, mitä se etsii.”

Mutta poika ei taloon jää. ”Äiti tarjos kahvit / Isä tilas sille taksin.” Tai sitten poika jatkaa omia reittejään jokea pitkin pois. Tai häntä ei ollut olemassakaan. Tyttö jää kuitenkin odottamaan hänen paluutaan. Se edustaisi pysähtyneisyyden murtavaa voimaa, ulospääsyä talosta, jonka ”luoliin” äiti katoaa kuin goottilaiseen kartanoon.

”Älä toivo liikaa, se on harhaa”, neuvoo äiti tytärtään, ja tämä jää biisin lopussa toistumaan totuutena. ”Joki nielee toiveet jotka ensin antoi.” Ne ovat toiveita aikuistumisesta, joka avaa ovet kotipiiristä pois. Liian kaukana se vielä on.

Marraskuun poika on kuin Maija Vilkkumaan Ein metaforisempi etiäinen.

Vielä vähemmän sattumalta marraskuun nimeäminen tekstin tapahtuma-ajaksi tuntuu, kun ajattelee (etelä)suomalaista ilmastoa. Eihän mitään hyvää, elämää muuttavaa voi tapahtua kuin kesällä! Ja kuinka pitkä aika marraskuusta sinne teini-ikäisen mielessä onkaan. On aivan turha lohduttaa kertojaa kesän ja ehkä pojankin saapumisella aikanaan.

Harhaa! Kun jokainen päiväkin tuntuu raastavalta raahautumiselta kohti vapautta.

Teksti: Niko Peltonen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 1/24.

Lisää luettavaa