Keikalla, osa 2 – Onko rideri starailua vai jotain ihan muuta?

14.1.2015 08:00

Keikalla-juttusarjassa Kimmo Aroluoma kirjoittaa kiertue-elämään ja keikkailuun liittyeen neljästä eri näkökulmasta. Juttusarjan osat julkaistaan Soundi.fi:ssä tammikuun aikana keskiviikkoisin.

Toisessa osassa opetellaan riderin kirjoittamista.


Osa 2 – Onko rideri starailua vai jotain ihan muuta?

Yleisimmät meille luodut mielikuvat riderista lienevät ruskeat M&M-karkit ja Jallu-pullo. Listat ja poiminnat bändin hulppeista toiveista ovatkin sensaatiohakuisen journalismin vakiokauraa. Tarinat samppanjoista, tanssivista kääpiöistä, limusiineista ja muista hedonisista tarpeista hivelevät lukijoiden tirkistelynhalua.

Tätä kirjoitusta varten työpöydälläni on referenssinä kahdenkymmen sivun rideripumaska. Se kuuluu eräälle maamme vientiartisteista, eikä se sisällä yhtäkään turhaa sanaa. Sen sijaan rideri määrittelee kaiken mitä bändi olettaa järjestäjän hoitavan, että illan konsertti saataisiin vietyä kunnialla maaliin saakka. Rideri on osa sopimusta, ja allekirjoittaessaan sen promoottori (keikan järjestäjä) lupautuu täyttämään kaikki bändin siinä listaamat toiveet.

Rideri ajaa saman asian kuin bio levy-yhtiön suhtaan. Se kertoo, että te olette tosissanne.

Pohjimmiltaan rideri on laadun tae yleisöä ja paikallista organisaatiota kohtaan. Sillä varmistetaan, että bändi ja crew pystyvät tasalaatuiseen suoritukseen, olivat he sitten missä päin maailmaa tahansa. Samalla pyritään pitämään koko illan kulku aikataulussa. Aikataulujen pettäminen johtuu valitettavan usein paikallisten kyvyttömyydestä hoitaa säntillisesti riderissa luvattuja asioita.

Rideri ei ole vain isojen artistien etuoikeus. Jokaisen bändin tulisi liittää rideri cd-levynsä liitteeksi kalasteltaessa keikkoja klubeilta tai agentuureilta. Rideri ajaa saman asian kuin bio levy-yhtiön suhtaan. Se kertoo, että te olette tosissanne.

Riderin sisältö voidaan jakaa karkeasti kahtia. Yleisemmässä osiossa käsitellään turvallisuus, takahuonetilat, parkkeeraustarpeet, pyyhkeet, juomat ja paljon muuta. Näistä aloittelevien bändien ei tarvitse välittää. Toinen, tärkeämpi osio käsittää bändin tekniset tarpeet. Tästä jokaisen bändin tulisi aloittaa. Se pitäisi olla olemassa ensimmäisestä keikasta lähtien.
Mitä soittimia teillä on? Miten aiotte kytkeä ne talon äänijärjestelmään? Missä päin lavaa kukin on? Montako erillistä monitorimiksausta tarvitsette? Montako kanavaa teillä on yhteensä? Onko teillä omia mikkejä mukananne? Minne tarvitsette sähköä? Onko teillä oma miksaaja mukana? Entä valomies?

Tässä on vain pintaraapaisu niistä kysymyksistä, joita teille esitetään saapuessanne keikkapaikalle. Jos ette halua vaikuttaa täydellisen amatööreiltä, teillä tulisi olla vastaukset näihin kysymyksiin, mieluiten kirjallisena. Vastauksista muodostuu tekninen riderinne, joka sisältää yksinkertaisimmillaan kaksi osaa: kanavalistan ja lavakartan. Ensimmäisen voi tehdä Excelillä, toisen voi tarvittaessa vaikka piirtää käsin. Pääasia on, että molemmat ovat olemassa.

Jos laiminlyötte riderin tekemisen, mahdollisuutenne saada keikkoja vaikeutuu huomattavasti. Riderin tekeminen ei ole kuitenkaan salatiedettä. Googlaamalla löytyy erilaisia malleja, joiden pohjalta voitte rakentaa oman näköisenne riderin. Teknisen riderin päätarkoitus on auttaa henkilökuntaa varautumaan tuloonne. Ennakkoon nähty vaiva nopeuttaa illan kulkua ja tekee elämästä kaikille mukavampaa.

Minulta kysyttiin hiljan, mitä opin omilta soittovuosiltani? En ainakaan tekemään rideria. Pääsimme nuorempana Englannin-kiertueelle lämmittelemään isompaa nimeä. Meillä ei ollut tekniikasta tai riderista hajuakaan. Bändin liideri vaihtoi vapaalle jo Suomessa, ja aloitti keikkamatkan vetämällä salmiakkikossupullon heti lentokoneessa. Kyselyihin teknisistä yksityiskohdista viittasimme kintaalla. Teimme varmasti lähtemättömän vaikutuksen ensimmäisellä keikallamme. Tuo kiertue jäikin bändin viimeiseksi.

1 Small bag of high quality herb

Älkää sortuko samoihin virheisiin kuin muut teitä ennen. Tehkää rideri! Jos ette tiedä miten, kysykää! Jos muut eivät auta, minä autan teitä sen tekemisessä.

Ettei tämä kirjoitus mene täydeksi paapomiseksi, kevennän kertomaa parilla anekdootilla maamme vientitoivojen ridereista.

Yksi bändi muotoili toiveensa kiltisti vihjaillen:
– Party material (use your imagination ☺)

Toinen puolestaan muotoili saman asian huomattavan selkeämmin:
– 1 Small bag of high quality herb containing TetraHydroCannabinol

Tarina ei kerro, vastattiinko kummankaan toiveisiin. Kysyvähän ei tieltä eksy.

14.1.2015 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja pyörittää Custom Sounds -soitinkauppaa ja julkaisee sen yhteydessä suosittua Backstage-blogiaan. Hän julkaisi viime vuonna Keikkapäivä – 24 h kiertue-elämää -kirjan.


MITEN SOITTAJA VOI VARAUTUA RIDERIN AVULLA LENTOKEIKAN HAASTEISIIN? LUE KIRJOITUKSEN TOINEN OSA BACKSTAGE-BLOGISTA!

Juttusarjan seuraava osa julkaistaan Soundi.fi:ssä keskiviikkona 21.1.

Lisää luettavaa