Fak Ye! Rawk! Helsinkiläinen hardrock-bändi Santa Cruz on parhaillaan kiertämässä Englannin rockklubeja. Pojat raportoivat Soundille alkukiertueen tapahtumat omaan rapsakkaan tyyliinsä. Teksti: Archie, kuvat: Santa Cruz.
Helsinki – Oak Barrellin kautta koneeseen
29. Lokakuuta 2013. No Booze Left Behind -touriksi nimetty brittirundi alkaa, fak ye! Soittokamat on lähtenyt jo 10 päivää aiemmin botskilla britteihin, joten klo 5 aamulla herätys, tukka putkelle ja matkalaukku käteen.
Kello 5:30 Kovanen kaartaa porttikongin eteen ja otetaan suunta kohti Helsinki-Vantaata.
Stoorin henkilöt, eli Crew: Mikko Miksaaja aka referee, teknikko, kuski & kiertuemanageri Beavis ja agentti/merkkamyyjä Jani aka ajattelija. Bändi: basisti Middy aka Mitja. Kitaristi Johnny aka Joonas. Rumpali Taz aka Tapsa. Ja meitsi, eli kitaristi-laulaja Archie, aka Arttu. Kaikki on inessä ja valmiina liikkumaan, jes!
Check-inin jälkeen perinteisesti Oak Barrellin kautta lentokoneeseen ja fiilistely voi alkaa. Tulossa on yhdeksän keikkaa Kobra & The Lotus -nimisen kanadalaisen bändin kanssa ympäri Englantia, tuota uljasta saarivaltiota.
Lontoo – Finskihipit shreddaa
Egoistista, mutta sympaattista hardrockia finskimaasta, perkele!
Ekana tietty vapaa-ilta Lontoossa. Eka keikka on The Borderline -klubilla, Lontoon parhaassa osassa eli Sohossa. Soundcheckien ja muiden velvollisuuksien jälkeen keikkaa venaillessa meidän vasta nimetty paikallinen agentti Dan ilmestyy bäkkärille ja antaa neljä KISS-levyä. Siistiä! Saatiin bisneslahja, bu-ya!
Kerran ollaan käyty täällä aiemmin keikoilla, jotka oli suht menestyksekkäät, mutta silti ei tiennyt mitä odottaa. Ennen keikkaa vilkaistaan yleisöön ja jumalauta, mestahan on täynnä! Puoli tuntia levitetään Suomalaisen rock’n’rollin ilosanomaa, mutta tästä on suot, kuokat ja jussit kaukana. Keksittiin jäbien kanssa uus tyylilaji, hardcore rock. Egoistista, mutta sympaattista hardrockia finskimaasta, perkele!
”Thank you London! See ya next time around!” Sairas meininki, euforia! Täysi Borderline huutaa leipää, kun parikymppiset finskihipit shreddaa, mikäs sen hienompaa.
Mennään yleisön puolelle hengaamaan ja silmiin osuu pieni aasialais-syntyinen herrasmies, jonka hiukset ylettyy takapuoleen asti. Sehän on Dragonforce-yhtyeen tilusankari, kaikkien Guitar Hero -nörttien idoli Herman Li! Heitetään Hermanin kaa läpät ja se kehuu keikkaa. Sanon myös, et treenattiin Joonaksen kanssa Through The Fire And Flames 16-vuotiaina, mut sit Herman alkaa puhua mimmeistä.
Paikalla on myös suomalaisia, huikeeta! Uskollinen neljän hengen ryhmä Tampereelta on eturivissä Lontoossakin, pikkasen surrealistista mutta sitäkin hienompaa. Mestoilla on myös neljä muuta suomalaista sekä allekirjoittaneen mutsi ja faija, kaikki lentäneet tsiigaamaan meitä, huh huh.
Yleisön tytöt tulevat pyytäämään yhteiskuvia, mutta paikalla on myös yli keski-ikäisiä miehiä, jotka tulevat hakemaan nimmareita lukuisiin tarkkalaatuisiin julistekokoon tulostettuihin kuviin bändin jäsenistä. Hassua! Hengataan hetki Borderlinessa ja sit lähdetään viereiseen Crobariin nauttimaan Lontoon yöstä. London, great success!
Bedford – Musen jalanjäljissä
”Kop, kop”, sanoo ovi, kun herään aamulla hakkaukseen. Kello on yksitoista ja on tullut aika lähteä seuraavaan kaupunkiin. Eilisilta soi vieläkin korvissa, mut ei haittaa, ilta oli hieno! Nyt voi hypätä hyvillä mielin Beavis puikoissa pihaan kurvaavaan minibussiin. Suuntana Bedford, rundin pienin ja vähiten teollinen kaupunki.
Matkalla starbucksit ja lasagnet naamaan, kaikki hyvin. Perillä klo 16. Kobra & The Lotus hinkkaa soundcheckiä. Vihdoin tulee meidän vuoro ja aloitetaan se tuttu rutiini: rummut yksitellen läpi, basso, kitarat ja laulut. Bedford Esquires, hieman vanhemman liiton tyylinen mesta on illan venue ja seiniltä näkyy, että Muse on vetänyt täällä vuonna 1999. Ehkä meidänkin kehityskaari vie meidät seuraavaks Wembleylle. Hell yes!
Illan keikka menee taas loistavasti ja Bedfordissakin on paikalla Santa Cruz -paita päällä heiluvia faneja. Heitetään jengin kanssa läpät, otetaan iisiä ja tsiigataan kun pääbändi vetää, jonka jälkeen puretaan kamat taas autoihin.
Kobra & the Lotus nukkuu koko rundin bussissa, joten otetaan kundit ja laulajakimma hotelliin suihkulle. Ei ole kuulemma saanut suihkua päiviin, joten ele on much appreciated.
Birmingham – DIY-passeilla sisään
Seuraavana päivänä vuorossa on hieman isompi Birmingham! Lähdetään taas aamupäivällä ajamaan, tällä kertaa hieman paremmin nukutun yön jälkeen. Syödään matkalla ja saavutaan Birminghamiin, tuohon heavy metal -musiikin syntysijaan. All hail Black Sabbath!
Illan venue on O2 Academy ja isommalla puolella skulaa samana iltana skitsoon suosioon noussut loistava Bring Me The Horizon ja Pierce The Veil. Mestoille saavuttaessa jono jatkuu jo korttelin päähän.
BMTH fanit tsiigaa, kun tummennetuilla ikkunoilla varustettu sprintteri kurvaa venuen eteen. Heidän harmiksi sisältä ei astu kaulasta alaspäin tatuoituja Sheffieldiläisiä, vaan kiharatukkaisia Suomi-hippejä. Jotkut tosin alkaa silti kirkumaan. Eräs skidi tulee kehumaan meidän levyä ja sanoo, että olis tullut meidän keikalle jos tää ei olis samaan aikaan. Loadataan kamat, tehdään säälittävän lyhyt soundcheck ja aletaan odottelemaan illan vetoa. Paikalla ei ole niin paljon Cruz-faneja, kuin Lontoossa tai Bedfordissa, mutta saadaan silti hyvät bileet aikaseksi. Eturivi moshaa ja Johnny hyppää baaritiskille soittamaan sooloa. Puoli tuntia rock’n’roll transsia on taas ohi ja we are feeling good!
Hyvästellään Tamperelainen fanijoukkomme, joka on tullut tsiigamaan myös Bedfordissa ja Birminghamissa, mutta lähtee nyt yöbussilla lentokentälle, respect! Wilund myy rundipaitoja ja levyjä merkkatiskin takaa ja kaikilla on hauskaa.
Nyt aletaan pohtia toiselle puolelle siirtymistä, koska emmehän ole missaamassa Bring Me The Horizonia. Mennään isomman puolen ovelle, ja näytämme illan rannekkeita. Tyyppi kysyy myös passeja, jolloin näytämme Beaviksen laminoimia No Booze Left Behind Tour All Access -passeja ja pääsemme sisään. Missä ikinä olettekaan keikalla, niin muistakaa tehdä omat passit, tulee hyödyksi!
Basarin jytke kuuluu käytävään, kun saavumme täpötäyteen halliin. Nää on vienyt varmaan 50 prosenttia Birminghamin rocknuorisosta tänä iltana, joten emme ihmettele ettei tänä iltana ollut tupa täynnä omalla keikalla. Suosion huipulla oleva BMTH vetää hullun hyvän keikan ja yleisö laulaa uuden levyn biisejä korvia huumaavasti messissä, tätä lisää!
Keikan jälkeen viemme tavarat hotelliin ja otamme taksin Middyn, Johnnyn ja Wilundin kanssa takaisin O2 Academyyn, jossa on tänään keikkojen jälkeen myös UK:n suurin klubilauantai, not bad. Nyökkäillään epäcoolisti musiikin tahdissa ja siemailemme Red Stripeä, hyvä meno!
Bring Me The Horizonin rumpali ja hämäävän paljon Dave Grohlin näköinen Pierce The Veilin laulaja ovat myös mestoilla, kädet bändäreiden takapuolella totta kai. Jossain vaiheessa päätämme lähteä katsastamaan BMTH:n bäkkärin, jonne pääsemme taas kotitekoisilla Santa Cruz -passeilla sisään, naurattaa. Otetaan iisiä ja sulaudutaan Birminghamin yöhön, this is great!
York – Kiihkouskovaisen saarna
Aamulla taas herään koputukseen ja säpsähdän, aika lähteä kohti Yorkia. Rundilla ei nukuta pommiin (yeah, right). York näyttää siistiltä, on muureja, linnoja ja isoja kirkkoja! Ajettiin Sherwoodin metsänkin ohi, Robin Hood ja sukkahousut on siis hengessä mukana. Perus rutiini: venailua, soundcheck, syödään, venailua. Venue on erittäin magee. Seinillä on tyylikkäitä spraymaali-piecejä ja tunnelma on kotoisa. 8:30 pm (Suomi huom! Näin aikaiset soittoajat toimii huomattavasti paremmin, kuin esim. 2:30 yöllä) alkaa veto ja styrkkarit huutaa ja letti heiluu! Tätä joka päivä, voiko olla parempaa?
Sainaillaan levyjä merchandise-tiskillä ja kuunnellaan, kun pääbändi soittaa. Tänään emme yövy Yorkissa, vaan 60 mailin päässä Doncasterissa, linnamaisessa hotellikompleksissa. Matkalla pysähdymme huoltoasemalla ja sorrun McDonaldsiin. Tsiigamme töllöstä Terminaattoria jonka jälkeen vaivumme syvään uneen.
Tässä Agatha Christie -henkisessä linnahotellissa on myös spa, joten aamulla laitamme speedot päälle ja hyppäämme poreammeeseen, ah. Sauna ja uima-altaassa fiilistely tekee myös erittäin gutaa, onks tää totta? Porealtaassa tapaamme pari paikallista mimmiä, jotka neuvoo meille hyvän ruokapaikan läheltä.
Perinteinen englantilainen takkatupamainen pub-ravintola tarjoilee meille suussa sulavat paistit. Viereisestä pöydästä vanha kiihko-uskovainen iso krusifiksi kaulassaan alkaa haastamaan: ”Tiedättekö mitä Santa Cruz tarkoittaa? Sen nimen kanssa täytyy olla varovainen. Miksi olette omaksuneet huonoimman osan brittikulttuurista eli heavy rockin? Teillä ei ole moraalia!”
”Miksi olette omaksuneet huonoimman osan brittikulttuurista eli heavy rockin? Teillä ei ole moraalia!”
Pappa selittää kuuntelevansa vain klassista ja sanon, että eikös Mozart tai Vivaldi olleet vähintäänkin yhtä löyhämoraalisia kuin Mick Jagger tai Jimmy Page? Kysyn myös onko hän nähnyt Milos Formanin Amadeusta? Pappa vastaa sylkäisy-eleellä ja kertoo tuon olevan muiden uskontokuntien propagandaa. Sen jälkeen hän siirtyy haukkumaan Michael Jacksonia. Lopulta hän kuitenkin myöntää fanittavansa Jarvis Cockeria ja Pulpia. Nauramme yhdessä Jarviksen 1996-vuoden Brit Awards sekoilulle. Hullu uskovainen rauhoittuu.
Sheffield – Vapaailta on the way
Hyppäämme autoon ja jatkamme matkaa kohti Sheffieldiä, teräskaupunkia. Homeinen, mutta uskottava venue Corporation vaikuttaa siistiltä. Amaranthenkin laulajana tunnettu Kobra & The Lotuksen kiertuemanageri Jake kiroaa homeista paikkaa ja tämän vaikutusta hänen astmaansa. Sheffield rokkaa, niin kuin kaikki muutkin kaupungit tähän mennessä ja ollaan taas jätkien kanssa fiiliksissä.
Meininki alkaa olla aika kohdillaan! Kirjoitan tätä juttua hotellin sängyn pohjalta Sheffieldissä. Muutaman tunnin kuluttua lähdemme kohti Manchesteria, tuota Gallagherin veljesten ja Manchester Unitedin kotikaupunkia. Vapaailta on the way ja huomenna keikka!
Sit jatketaan Bristoliin, Southamptoniin ja Nottinghamiin. Surrealistinen olo edelleen, mutta olkoon!
Living the life, Santa Cruz 2013! Big up Suomi! Nähdään Tavastialla 18.12. Rawk!
Teksti: Archie
Kuvat: Santa Cruz