Kun äkillinen inspiraatio iskee – Ennakkokuuntelussa Tiisu-Henrikin ilman rajoitteita syntynyt sooloalbumi

Henrik Illikainen teki kotikonstein albumillisen "runkkumateriaalia itselle".
18.1.2018 08:42

Tiisu-keulahahmona tutuksi tulleella Henrik Illikaisella on monia luovia ihmisiä askarruttava ongelma: pää on niin täynnä musiikkia, ettei sitä kaikkea mitenkään ehdi tai pysty studiossa tallentamaan ja albumina julkaisemaan. Etenkään isojen levy-yhtiöiden kankeiden julkaisukanavien kautta.

Mutta konstit on Monet, sanoi taideväärentäjä. Ja nyt Soundilla on ilo ja hämmennys esitellä ennakkoon pahaa-aavistamattomalle Suomen kansalle Henrik Illikaisen joulunpyhinä spontaanisti läppärin ääressä alusta loppuun syntynyt Säätöjä-sooloalbumi. Ja kiehtova albumi se onkin! Raakaa ja hiomatonta mutta harkittua lofi-rokkia, josta löytyy samaa melodisuutta ja yllättävyyttä kuin Tiisunkin materiaalista, mutta on selvästi myös jotain aivan muuta.

– Oon pitkään yrittänyt miettiä, että miten saisi luotua sellaisen julkaisukanavan, missä voisi vaan julkaista musaa heti, kun sitä syntyy. Innostun ja kyllästyn niin äärimmäisen nopeasti, että kaikki studiohommelit ja miksaus-hinkkaamiset on todella rasittavaa hommaa, Illikainen kertoo.

Hän kertoo kokevansa rajoitteeksi myös sen, että eri projekteissa joutuu menemään kulloisenkin projektin ehdoilla ja sovittamaan materiaalin projektin vaatimiin raameihin.

Omakuva. Henrik Illikainen, 2018.

”Joululomalla huomasin, että macin mikki on hitsin hyvä.”

– Joululomalla huomasin, että macin mikki on hitsin hyvä. Sillä saa todella nopeasti luotua sellaista jälkeä, josta tykkään. Tän oivalluksen myötä pystyin äänittämään levyn Garagebandilla parissa päivässä.

– Nyt on hinku tehdä ties minkälaisia levyjä tusinoittain lisää, kun tää on näin nopeeta ja helppoa. Uutta matskua onkin jo, mutta saattaa olla, että kyllästyn myös tähän konseptiin. No ainakin sain edes tällaisen aikaseksi.

Illikainen mainitsee albuminsa verrokeiksi sellaiset artistit kuin Mac Demarco, Weezer, Lokit, Kynnet ja R. Stevie Moore. Siis kaikki sellainen ”siisti kitaranrämpyttelymusiikki”.

– Joitain noista vaikutteista nää biisit matkii ihan tosi suoraan. Levyn alkuun onkin asetettu sellainen kynsikäs ansa, että jos joku siinä kohtaa kääntyy ”hitto tää on tällanen paska Kynnet-kopio”, nii sit tää levy ei oo tarkotettu hänelle, Illikainen toteaa.

– Toivon, et oma tatsi ja omat maneerit pistää tohon kuiteski sellasen filtterin päälle, et kehtais jotenkin nähdä tän tietyllä tapaa ihan omana juttuna. Sitä tämä ainakin mulle on. Runkkumateriaalia itelleni. Sanoissa vuodetaan perinteisesti kaikkea näistä säädöistä suhde- ja ystävä-rintamalla.

Henrik Illikainen juhlii levynjulkkareita tänään torstaina 18.1. ilmaiskeikalla Helsingin Tenhossa. Ennen Henkan trioa lavalle nousee Itä-Hollola Installaatio -mies Robert Ensiö Niemistö.

Omakuva. Henrik Illikainen, 2018.

Lisää luettavaa