Kun sanat eivät riitä raivon kuvailemiseen, otetaan esityskieleksi ruotsi – ennakkokuuntelussa kitaroitaan armotta kurittava Utö

16.3.2018 10:13

Utö-yhtye ei ole nimestään huolimatta kotoisin Suomen eteläisimmästä saaresta, vaan Helsingistä. Jotain Radiopuhelimet-henkistä kylmien ja tuulisten syrjäseutujen koleutta bändin kirskuvasta rockista voi kuitenkin aistia – bändin omailmeisyyttä leimaa sekin, että jäsentensä suomenkielisyydestä huolimatta orkesteri esiintyy ruotsiksi. Mikä jottei, jos kieli kerran taittuu.

”Raivoa sanojen riittämättömyyden edessä, vääriä johtopäätöksiä, huutoa, jollotusta ja kitaramöykkää. Välillä vähän jotain helinää.” Tähän tapaan kuvaillaan tiedotteessa Utön 23. maaliskuuta julkaistavaa nimikkoalbumia. Soundin lukijat voivat tempautua levyn vietäväksi kuitenkin jo nyt, joten tarkasta alapuolelta, millainen tämä Svart Recordsin suojissa operoiva orkesteri oikein on. Lisätietoja bändistä ja sen keikoista löytyy esimerkiksi Facebookista.

Lisää luettavaa