Kuoleman laulukunnaat syntyi elämänmurroksen keskellä – Mokoma kertoo rujon ja orgaanisen albumin vaiheista

Marko Annala ja Tuomo Saikkonen muistelevat 10-vuotispäiviään viettävää levyä
Jaa Facebookissa
kunnaat-10-vuotta

Tasan 10 vuotta sitten, 8. helmikuuta 2006, julkaistiin suomenkielisen metallin moderni klassikko. Kuoleman laulukunnailla kuultiin aiempaa rujompaa Mokomaa, jolla palettia laajennettiin Kurimuksen (2003) ja Tämän maailman ruhtinaan hovin (2004) thrash metalista death metaliin, hardcoreen ja jopa grindcoreen.

Albumi oli myös Mokoman ensimmäinen varsinainen teemalevy. Tekstittäjä, laulaja Marko Annala käsitteli sillä parisuhteen päättymistä.

Kuoleman laulukunnaiden työstäminen ajottui omalta osaltani suureen elämänmurrokseen, johon kuului niin vanhan pitkän parisuhteen katkeaminen kuin uuden ja edelleen elinvoimaisen suhteen rakentuminen. Albumin työstön aikana ehdin myös asua kolmella paikkakunnalla viidessä osoitteessa, Annala muistelee.

– Laulukunnaiden aikaan olin siis paljon liikkeessä – enkä vain muuttoautossa tai lentokoneessa vaan juoksin myös todella paljon, ja valtaosa teksteistä on syntynytkin niiden liki 2000 juoksukilometrin aikana.

“Nyt on tilanne päällä. Pakko lähteä Rovaniemelle!”

Markon elämäntilanne toi treeniprosessiin oman jännitteensä, joka heijastui myös muuhun bändiin.

– Kerrankin mies saapui lentokoneella Rovaniemeltä Helsinkiin treeneihin. Ehdimme juuri ja juuri saada kamat pystyyn, kun puhelintaan tuijottava keulamiehemme ilmoitti, että “Nyt on tilanne päällä. Pakko lähteä Rovaniemelle!” Ei auttanut rivimiesten kuin todeta tilanne ja alkaa treenata keskenään biisirunkoja, kitaristi Tuomo Saikkonen muistelee treeniajan käänteitä.

– Valapatto taisi syntyä näissä nimenomaisissa treeneissä, kun keksimme yhdistää Kuisman ja Santun “Meshuggah” –riffit, Saikkonen jatkaa.

Musiikintekemisen hurja kiima

Oman Sakara Records -levy-yhtiön kautta julkaistujen Kurimuksen ja listakakkoseksi nousseen Tämän maailman ruhtinaan hovin menestys ja hurja keikkatahti eivät kuitenkaan rakentaneet ylimääräisiä paineita elämänsä nousukiidossa olevan yhtyeen harteille. Sävellysvaiheessa syntyi laadukkaita biisejä iso liuta, joita jäi yli Viides vuodenaika -ep:n tarpeisiinkin.

– Ideoita pursusi, ja musiikintekemisen kiima oli hurja. Santtu oli uutena jäsenenä ensimmäistä kertaa mukana biisintekoprosessissa, ja häneltäkin tuli heti parin biisin rungot treeneihin. Työstettävää siis riitti, mutta visio albumista oli koko ajan kirkas, muistelee Saikkonen.

Kuoleman laulukunnaat oli bändiin edellisen levyn kiertueella liittyneen Santtu Hämäläisen ensiesiintyminen Mokoman äänitteellä. Vanhana tuttuna ja entisenä Mokoman paitamyyjänä keskinäiset kemiat olivat jo asettuneet, eikä Santtu kainostellut yhtään vaan tuli ryminällä mukaan kirjoitusprosessiin ideoidensa kanssa.

– Olimme thrash-intoilun jälkeen inspiroituneet jälleen vanhoista death metal –suosikeistamme ja Rootsin aikaisesta Sepulturasta. Santtu toi hardcore ja grindcore -viritteistä paahtoa Tulkin ja Ärräpään muodossa, mutta myös omanlaisensa vinksahtaneen harmoniakäsityksen. Ainoana koulutettuna kitaristina Santulla oli myös rakentavia näkemyksiä sointukäännöksistä ja sen sellaisesta, Saikkonen kertaa.

Kuoleman laulukunnaat erosi edeltävistä Sakara-levyistä myös siinä, että tuottaja Janne Saksa oli vaihtunut Miitri Aaltoseen. Syyt tuottajan vaihtamiseen olivat Annalan mukaan käytännölliset: Saksa oli kiireinen, joten oli mietittävä muita vaihtoehtoja.

Aikanaan Mokoman ensimmäisen ja ainoan demojulkaisun äänittänyt Aaltonen päätettiin palauttaa tuottajan pallille.

– Ajatuksemme Kuoleman laulukunnaiden soinnista oli orgaaninen ja rujo, ja tiesimme Jimi Suménin koulun käyneeltä Aaltoselta tällaisen soundin irtoavan. Toki Miitri oli vakuuttanut metallituottajana myös Stam1nan debyytillä, johon olimme hänet aikaisemmin samana vuonna kiinnittäneet, Saikkonen perustelee.

Brutaalia sointia maaseuturetriitissä

Levy äänitettiin Hollolan Petrax studiolla ja Imatran Music Bros studiolla. Nauhoitusten etenemisestä pidettiin myös studiopäiväkirjaa Mokoman keskustelupalstalla.

– Petraxin maaseuturetriitillä haettiin kokonaan uutta kulmaa tekemiseen, ja innostihan kuvio ainakin osaa porukasta. Osaa tehottomuus ja joutilaisuus taas vähän vaivasikin, koska rumpuraitoihinhan siellä keskityttiin, toteaa Saikkonen.

“Olin aika hermona noihin aikoihin ja hän osui ajovaloihin.”

– Tästä lonnimisesta viisastuneina trimmasimme Petrax-työskentelyä 180 astetta –albumille niin, että perustimme studion yläkertaan kakkosstudion kitaraäänityksiä varten.

Vaiherikkaan treeniperiodin jälkeen itse studiosta ei ole jäänyt miesten mieleen mitään erikoista. Täysin ruusuilla tanssimista ei studiotyöskentelykään kuitenkaan ollut. Annala muistelee äänitysten olleen viimeisin kerta, kun hän on riidellyt kitaristi Kuisma Aallon kanssa.

– Menetin hermoni tuohon aikaan häneen useasti. En tiedä, miksi sitten yhtäkkiä myöhemmin opin ottamaan iisisti Kuisman kanssa. Kuisman vika se ei varmaankaan ollut, olin vaan aika hermona noihin aikoihin ja hän osui ajovaloihin, kertoo Annala.

Puutteet ja virheet viehättävät

Kuoleman laulukunnaat nousi listaykköseksi ja myi kahdessa vuodessa kultalevyyn oikeuttavan määrän. Kriitikot kautta linjan antoivat levylle ylistäviä arvosteluja. Soundin Antti Mattila kommentoi levyä muun muassa näin: “On se hyvä, että Mokoma on kotimaisella laulava suomalainen bändi. Tällaisella suorituksella saattaisi muualla maailmassa rikastua” ja lätkäisi albumille neljä tähteä.

Kuoleman laulukunnaat myös esitettiin kokonaisuudessaan Tuskassa 2012 yleisöäänestyksen perusteella, ja kappaleet kuten Valapatto ja Kuu saa valtansa auringolta ovat kuuluneet levyn ilmestymisestä saakka keikkasetin vakiokappaleisiin. Levyllä on siis erityinen paikka fanien sydämessä.

Mokomalaiset katsovat taaksepäin silti jalat tukevasti maassa.

– Ei suosiossa valtaisaa harppausta enää listakakkoseksi nousseen Ruhtinaan jälkeen tapahtunut. Se jäi mieleen, että Helsingin Free Record Shopin nimmaritilaisuudessa oli helkkaristi jengiä. Jonkin verran kuitenkin jännitti, että olimme muuttuneet liikaa ja tehneet kenties liiaan raa’alta kuulostavan levyn, pohtii Saikkonen.

– Löysimme Laulukunnailla itsemme uudelleen jo ehkä kolmannen kerran. Sen brutaali ilme oli jotain odottamatonta, vaikka eivät edeltäjänsäkään lepsuja olleet. Tekijänä fokus keskittyy usein tuotannollisiin asioihin, ja tämän levyn autotallimaisen rujo sointi on kyllä meikäläisen mieleen edelleen.

“Parasta tässä levyssä on nimenomaan se, että siinä ei ole mitään turhaa.”

Myös Annala suhtautuu Laulukunnaiden suosioon maltillisesti. Miehellä ei ole tapana katsella taaksepäin, ja hän muistaa vain kaksi ensimmäistä harjoitelmalevyä (EMIn julkaisemat Valu (1999) ja Mokoman 120 päivää (2001)), joiden jälkeen yhtye on tehnyt hyviä taidekokonaisuuksia. Omat taidot tekijänä mitataan vain nykytilanteen valossa.

– Joskus keikkasettiä laatiessani pysähdyn miettimään, että onhan setissä kaikki levyt edustettuna ja silloin välillä hämmästyy Laulukunnaiden kappalemäärästä, joka todistaa kyseisen levyn olevan onnistunut kun haluamme sen kappaleita keikoilla soittaa ja yleisö niitä kuulla, sanoo Annala.

– Parasta tässä levyssä on nimenomaan se, että siinä ei ole mitään turhaa. Teknisesti ottaen tuotannossa ja suorituksissa on paljon parannettavaa, mutta mielestäni puutteet ja suoranaiset virheet tekevät levystä juuri niin viehättävän, Saikkonen sanoo.

Albumi saamaa suosiota ei siis ajateltu levyä tehdessä, eikä edes sen ilmestyttyäkään. Kaikki tapahtui luontevasti albumin seuratessa edellistä.

– Ensimmäistä kertaa tunsin paineita levynteossa vasta Kuoleman laulukunnaiden jatkajaa Luihin ja ytimiin -levyä tehdessä. Mutta se on eri muistelu se, Annala toteaa.

Juhlakeikka työn alla

Mokoma pyörähtää kevään aikana kolmella Sakara Tour -keikalla Stam1nan ja Diablon kanssa Lappeenrannassa, Espoossa ja Oulussa. Tourilla ei Kuoleman laulukunnaita kuitenkaan erityisesti juhlisteta. Saikkonen kuitenkin lupailee levyä vielä jollain tavalla muistettavan.

– Sakara Tourin setit rakennetaan ihan puhtaasti areenakeikan konsepti mielessä. Juhlakeikka on keikkamyyjällämme vielä työn alla, mutta eiköhän se jossain muodossa ole tulossa.

Kuoleman laulukunnaiden alkuperäinen painos pääsi myös viime vuoden alkupuolella loppumaan, joten kenties sillä saralla myös tapahtuu jotain spesiaalimpaa.

– Uuden musiikin tekeminen meinaa varastaa taas huomion, mutta yritetään saada jonkinmoinen juhlapainos ulos vielä juhlavuoden aikana!

Teksti: Vesa Siltanen
Kuvat Tuomo Saikkosen arkistosta