Kyytiä demoneille – Lauantailekana Daggerplay: Ghosts

"Iso osa biiseistämme käsittelee mielenterveys-, päihde- ja yksinäisyysongelmia tai niitä sivuavia asiota."
20.5.2017 14:35

Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.

Daggerplay on muun muassa The Beatlesin, Ramonesin, The Clashin, Rancidin ja Green Dayn esikuvikseen mainitseva nelihenkinen, vuonna 2011 perustettu rockpumppu Helsingistä. Ryhmän esikoispitkäsoitto Urban Campfire Songs näki päivänvalon vuonna 2013, minkä jälkeen on tipauteltu digisinkkuja ja heitelty keikkoja. Vuonna 2017 ollaan jälleen uusien äänitallenteiden äärellä.

Daggerplayn laulaja-kitaristi ja pääasiallinen biisinkirjoittaja Pekko Mantzin kertoo päivän Lauantailekana mouruavasta Ghosts-kappaleesta seuraavaa:

Ghosts on toinen lohkaisu meidän tulevalta albumilta, jota varten äänitimme viime kesänä viisitoista uutta viisua. Mietittiin jo alun perinkin, että tämä biisi olisi kiva julkaista keväällä, koska kevät siellä lyriikoissakin mainitaan. Iso osa biiseistämme käsittelee mielenterveys-, päihde- ja yksinäisyysongelmia tai niitä sivuavia asiota ja samoilla teemoilla mennään nytkin. Pääpointti tässä kappaleessa on kuitenkin uskon ja toivon ylläpitäminen ja niiden päänsisäisten demonien voittaminen. Lannistumattomuus.

Yllä esillä oleva musiikkivideo on ehtaa diy-meininkiä:

Videon teki alusta loppuun kitaristimme Tommi (Luostarinen) ja kuvauksissakin paikalla oli vaan tämä meidän kopla.

Lauantaileka Daggerplay: Ghosts (Tommi Luostarisen ohjaama musiikkivideo katsottavissa jutun alussa)

Mitä kaikkea saamme siis odottaa Daggerplay-leiristä seuraavaksi?

Kokopitkän kanssa ei pidetä kiirettä, vaikka kaikki kipaleet jo masteroituja ovatkin. Olisi mukava löytää lisää kuulijakuntaa musiikillemme, joten ollaankin mietitty, että julkaistaan näitä sinkkuvideoita nyt enemmänkin, kun niillä tuntuisi tavoittavan ihmisiä. Samalla yritetään etsiä levylle julkaisijaa. Keikkoja ollaan soitettu ja soitetaan vastedeskin ihan missä vaan; olohuoneista pubinurkkien kautta klubeihin. Seuraavan kerran soitetaan Helsingin Sture 21:ssä meidän järkkäämissä Kevätryminöissä 27.5.

Daggerplay on:

Pekko Mantzin (laulu ja kitara)
Tommi Luostarinen (kitara ja laulu)
Ville Ahonen (basso)
Sirpa Immonen (rummut)

Biisiuutuuksista rouheimmat ja ravisuttavimmat löydät viikoittain päivittyvältä Parasta juuri nyt -soittariltamme:

Parasta juuri nyt myös YouTubessa ja Deezerissä.

Lisää luettavaa