Ei enää mitään menetettävää – Lauantailekana Henri: Hold Me

"Odotin aamulla Alkon ovien takana ns. ammattilaisten kanssa."
21.11.2015 20:09

Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.

Tamperelainen Henri on 25-vuotias popparismies, joka kuten monet muutkin tämän päivän aloittelevat artistit on lähtenyt liikkeelle YouTube-videopalvelu apunaan. Opiskelujensa päätyttyä tuleva artisti päätti keskittyä täysillä pitkään taka-alalla lymyilleeseen  musiikin tekemiseen. Kihniön metsissä viime kesänä demotetuista biiseistä ensimmäiseksi singleksi jalostui tänään Lauantailekanamme kansainvälisen ensisoittonsa saava Hold Me. Laulu on Henrin ja miehen nimettömänä pysyttelevän tuottajan yhdessä kirjoittama. Artisti itse kommentoi kappaletta ja siihen kuvattua, Miika Hakalan ohjaamaa musiikkivideota näin:

Yksinkertaistettuna biisi kertoo ihmisestä, jolla ei ole enää mitään menetettävää. Videon kuvausten aikaan omat aikatauluni olivat todella tiukat. Tämä johti siihen, että tuossa nähtävän punaviinin saamiseksi odotin aamulla Alkon ovien takana niiden avautumista ns. ammattilaisten kanssa. Ei hävettänyt. Olisiko pitänyt?

Parhaillaan Henri on työstämässä lisää materiaalia, jota voidaan odottaa kuultaville ensi vuoden puolella.

Nyt lasit täyteen ja volumet kaakkoon. Hold Me:n herkullisen kliimaksin sisältävällä videolla nähdään myös Uusi päivä -tv-sarjasta tuttu Anette Aghazarian.

Lauantaileka Henri: Hold Me

Ohesta voit tarkastaa myös Henrin vaikuttavan John Legend -coveroinnin All Of Me (alkup. vuodelta 2013):

Lisää luettavaa