Hän, jonka luulit tuntevasi – Lauantailekana Nuoret Marttyyrit: Hämärässä

"Yhteisen arjen ja rauhoittavien sanojen turvasta huolimatta yksi ilta voi pyyhkäistä pohjan koko suhteelta."

Nuoret Marttyyrit. Kuva: Ville Pohjonen

Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.

Oululaisen Nuoret Marttyyrit -trion vaikeasti lokeroitavissa olevaa musiikkia on kuultu verrattavan muun muassa Kauko Röyhkän, Riston ja Absoluuttisen Nollapisteen tekemisiin.

Ryhmän kakkospitkäsoitto Quién es? keräsi taannoin kehuja myös päätoimittajamme arviossa.

Kyseiseltä kiekolta on lohkaistu toiseksi singleksi Hämärässä-niminen kappale, joka soi tänään Lauantailekanamme.

Hämärässä käsittelee sitä tilannetta, jossa ihminen tajuaa parisuhteen haavoittuvaisuuden. Sen, kuinka toisen ihmisen kaikkia puolia ei voi koskaan tuntea; yhteisen arjen ja rauhoittavien sanojen turvasta huolimatta yksi ilta voi pyyhkäistä pohjan koko suhteelta. Niklas teki biisin tunnelman mainiosti tiivistävän videon, ”Marttyyrien” laulaja-laulunkirjoittaja Taneli Toppari mietiskelee.

Alta löytyvän musiikkivideon takana on työllään Oulun Musiikkivideofestivaalien kotimaisessa katselmuksessakin mukana ollut Niklas Feinik.

Lauantaileka Nuoret Marttyyrit: Hämärässä (ohj. Niklas Feinik)

Nuoret Marttyyrit on parhaillaan Suomen-kiertueella, jonka seuraavat pysähdyspaikat ovat:

3.9.2016 Hullu Mylly, Vieremä
9.9.2016 Kulttuurikahvila Laituri, Joensuu
10.9.2016 Lucky Monkeys, Lappeenranta
16.9.2016 Brummi, Rauma

Nuoret Marttyyrit on:

Taneli Toppari (laulu ja kitara)
Joonatan Hamari (basso)
Artturi Kivelä (rummut)