Kultakutreja päiväunimaailmassa – Valtter Vin soi Perjantaibiisinä

29.5.2015 15:33

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Toukokuun viimeisenä perjantaina soi debyyttilevynsä taannoin julkaisseen Valtter Vinin tuore single.

Mikä ihmeen Valtter Vin? Mikä ihmeen Päiväuni?

– Päiväuni on pop-anthem, joka kertoo Valtter Vinin lucid-unessa tapaamasta ”kultakutrista”, jota Valtter tapaa vain unimaailmassaan. Kappaleen leikkisä, mutta kaipaava tunnelma esittelee Valtter Vinin debyyttialbumia, kuvaillaan tiedotteessa.

Valtter Vin on yhtä kuin Valtteri Väänänen, French Films-yhtyeen tuottajana tunnettu mies, joka tekee suomenkielistä, elektronista poppia.

– Valtter Vin on lucid-unimaailmaan karannut suomenruotsalainen nuorimies, jonka musiikkia on soitettu Radio Helsingillä ja YleX:llä, kuvailu jatkuu.

Valtter Vinin debyyttilevy (S/T) kertoo Vinin elämästä: aikuisuuteen ja erilaisuuteen kasvamisesta, masennuksen ja ahdistuksen pakenemisesta, heräämisestä ja haaveilusta, unelmista ja painajaisista, rakkaudesta ja kuolemasta.

Valtter Vinin voi nähdä kesällä keikalla Helsingin Henry’s Pubissa 23. heinäkuuta.

Perjantaibiisi: Valtter Vin – Päiväuni

Lisää luettavaa