Kitaristi Joel Melasniemellä on hyvin tarkka syy siihen, miksi hän haluaa olla tuomassa Ultra Brata takaisin esiintymislavoille: hän haluaa kokea vielä Arto Talmeen keikkapaidan märän kosketuksen.
”Minulla on vahvoja muistoja siitä, kun parituntisen keikan päätteeksi olemme koko bändi kuin kuumia hehkulamppuja ja hiestä likimärkiä”, Melasniemi kertoo.
”Sitten kun keikan jälkeen halaamme toisiamme, siitä tulee sellainen läts-efekti. Niinpä omasta puolestani voin sanoa, että meidän täytyy palata, koska haluan tuntea vielä Arto Talmeen hikisen keikkapaidan syleilyn.”
Hyväntuulinen Melasniemi kertoo kuulumisiaan Helsingin Tavastian lavan reunustalla. Käynnissä on Ultra Bran paluuta käsittelevä lehdistötilaisuus, ja kymmenjäsenisen bändin jäsenet ovat kukin eri toimittajan tentattavana. Tv-kamerat pyörivät, kamerat räpsähtelevät, sanelukoneita työnnetään kasvojen eteen.
Melasniemi kertoo olevansa huomiosta hieman kiusaantunut, mutta samalla hän vaikuttaa vilpittömän innostuneelta. 1990-luvun jättiyhtye esiintyy ensi kesänä Ruisrockissa, Provinssissa ja Ilosaarirockissa, ja näyttää siltä, että isot festarikeikat polttelevat kitaristia jo.
Pekka Haavisto -tukikeikasta vuonna 2012 jäi sellainen olo, että homma jäi tavallaan liedelle ja liesi päälle ykköselle.
– Joel Melasniemi
”Edellinen keikkamme Pekka Haaviston tukikonsertissa vuonna 2012 tuntui tosi hyvältä. Siellä huomasi, että vanha automotoriikka on edelleen tallessa – siis että mitä näkee Ultra Bran kanssa lavalla, kun katsoo olan yli. Kaikki käskyt sormille tulivat selkäytimestä”, Melasniemi sanoo.
”Tukikeikasta jäi sellainen olo, että homma jäi tavallaan liedelle ja liesi päälle ykköselle. Nykyään vuodet kuitenkin vierivät tosi nopeasti. Olen nytkin isyyslomalla ja ruuhkavuodet ovat täysillä käynnissä, joten on pitänyt katsoa kalenteria tosi tarkkaan. Nyt koko porukasta tuntui siltä, että on juuri oikea hetki uusille keikoille.”
Ultra Bran paluussa ei Melasniemen mukaan ole kysymys sen kummemmasta kuin siitä, että kaikki bändin jäsenet halusivat tehdä lisää keikkoja ja tänä vuonna aikataulut saatiin sopimaan yhteen. Vuodessa 2017 ei ole sen ihmeellisempää symboliikkaa.
Kroketti-albumi julkaistiin tasan 20 vuotta sitten, mutta juhlavuosi ei liity tuleviin festarikeikkoihin mitenkään. Yhtye ei sen koommin ole suunnittelemassa uutta albumia tai kattavampaa kiertuetta.
Paluusuunnitelmia alettiin viritellä viime vuoden lopussa, ja kuvio paisui nopeasti kolmen festivaalin ja yhtyeen yhteiseksi projektiksi.
”Kannattaisi ehkä kysyä joltain muulta, missä järjestyksessä asiat tarkalleen ottaen etenivät. Sen verran itse muistan, että joulukuussa aloimme viesteillä asiasta keskenämme. Jossain vaiheessa sitten festarijärjestäjät tulivat mukaan”, Melasniemi kertoo.
”Ensin tuli yksi festivaali – en nyt muista mikä oli ensimmäisenä sovittuna – ja heti perään toinen ja kolmas. Siitä kehkeytyi sitten sellainen outo nelikantaneuvottelu, jossa katsottiin, saataisiinko tällainen kuvio toimimaan. Jäsenistömme lakimies Tommi Saarikivi (basso) hoiti siinä meidän puolestamme sopimusteknisiä yksityiskohtia. Samat kolme festivaalia olivat mukana alusta saakka.”
Pitää vain olla ihan vitunmoisessa iskussa. Keikan täytyy olla silkkaa murhaa alusta loppuun. Ei sinne voi mennä papparaisena vähän näyttäytymään.
– Joel Melasniemi
Ultra Bran viimeisestä studioalbumista on kulunut 17 vuotta. Vuonna 2001 toimintansa lopettanut bändi esiintyi Juhani Merimaan syntymäpäiväjuhlissa Tavastialla vuonna 2007, ja viisi vuotta myöhemmin yhtye otti osaa aiemmin mainittuun Pekka Haaviston tukikonserttiin. Muuten orkesteri on ollut 2000-luvulla läsnä lähinnä radioaalloilla.
Kun yhtye nousee kesällä suuren yleisön eteen, se palaa hyvin erilaiseen maailmaan kuin mistä aikanaan poistui. Esimerkiksi Ruisrock on tehnyt kovasti töitä freesatakseen artistiprofiiliaan nuoremmalle yleisölle sopivaksi. Turkuun voi ensi kesänäkin odottaa katsojia, jotka eivät olleet syntyneetkään Ultra Bran lopettamisilmoituksen aikaan.
Jännittääkö Melasniemeä, miten 2010-luvun nuoret ottavat vastaan 1990-luvun jättiläisen, kun Ultra Bra esiintyy Sannin tai jonkun muun nykysuosikin jälkeen?
”Eipä oikeastaan. Onhan nyt vähän erilainen tekemisen kulttuuri, mutta toisaalta aika paljon samoista asioista nykyäänkin lauletaan. En minä siihen hirttäydy, jos jonkun teini-ikäisen mielestä Sanni on validimpi ja kurantimpi kuin me – kuten hän onkin”, Melasniemi sanoo.
”On oikeastaan hauska kuvitella festarikenttää, kun siellä on monenikäisiä ihmisiä ja monille se voi olla ensikosketus meihin. Pitää vain olla ihan vitunmoisessa iskussa. Keikan täytyy olla silkkaa murhaa alusta loppuun. Ei sinne voi mennä papparaisena vähän näyttäytymään.”
Mitä festarikeikoilta voi sitten odottaa? Aikooko bändi tehdä keikkakolmikosta jonkinlaisen festaritrilogian, jossa kukin esitys on oma kokonaisuutensa, vai kuullaanko jokaisella keikalla sama setti?
Melasniemi lupailee viimeksi mainittua. Kussakin puolentoista tunnin pituisessa konsertissa esitetään yhtyeen suurimpia hittejä ja muutamia fanisuosikkeja, ja repertuaari pysyy suunnilleen samana joka keikalla.
”Iso runko on aika itsestäänselvä, kun tietää, mitkä kappaleet toimivat livenä. Muutaman biisin eroja saattaa tulla, kun en ole varma, tuleeko ihan joka keikalle jousisektiota mukaan. Voi olla, ettei joku kappale ei oikein toimi ilman jousia”, Melasniemi sanoo.
”Kerkko pisti bändille biisilistan, joista kukin sai valita, mitä haluaisi mukaan. Minä olin aika samoilla linjoilla Kerkon poimintojen kanssa. Tässä vaiheessa vielä kukin voi yrittää tiputtaa jotain inhokkiaan pois ja tyrkyttää omaa suosikkia tilalle.”
Entä haluaako bändi ottaa paluullaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin? Ultra Bra tunnetaan yhtyeenä, joka ei arkaile tarttua sanoituksissaan poliittisiin aiheisiin – usein vasemmistolaisia äänenpainoja viljellen. Onhan yhtyeen soundin perusta Agit Propin kaltaisissa vasemman laidan lauluyhtyeissä.
Äärioikeiston nousun, Donald Trumpin, pakolaiskriisin ja Suomen nykyhallituksen politiikan luulisi tarjoavan runsaasti syitä sille, että Ultra Bra haluaa palata kommentoimaan maailmanmenoa. Melasniemi nyökyttelee ajatukselle, mutta hänen mukaansa tällainen aktivismi on vain sivujuonne paluusuunnitelmissa.
”Ei se ollut ajatuksissa ainakaan mitenkään ohjelmallisesti. Kantaaottavuus on tietenkin oleellinen osa yhtyeen DNA:ta, ja olemme aina halunneet esittää asioita laajemmalla paletilla kuin pelkästään romeoiden ja julioiden kohtaamisista”, Melasniemi sanoo.
”Mehän sanoimme ennen tiukasti, ettemme ole mitenkään puoluepoliittinen bändi ja niin edelleen, mutta nyt kuunneltuina kappaleet vaikuttavat todella poliittisilta. Missä on nyt sellainen bändi, joka laulaa, ettei jumalauta tehdä mitään mitä Keskustapuolue haluaa?”
Melasniemi pohtii, että jotkut vanhoista julistuksista saattavat tuntua nykyään jopa hieman oudoilta. Esimerkiksi Kalifornia-levyn (1999) Jos haluatte -kappale kalskahtaa EU- ja globalisaatiokritiikkinsä vuoksi ”joltain Timo Soinin kirjoittamalta runolta”.
”Sekin oli ennen vasemmistoälymystön aluetta, mutta sen lajin änkyröinti on siirtynyt aika paljon muihin leireihin, kun vasemmiston hampaat tylsyivät. Toisaalta esimerkiksi Lähetystyö, jossa lauletaan ironisesti Amerikan ihanuudesta, on säilyttänyt teränsä”, Melasniemi pohtii.
”Kaiken kaikkiaan tekstit ovat minusta kestäneet aikaa melko hyvin. Kenties juuri siksi, etteivät ne lopulta olleet kovin propagandistisia vaan ennemmin ihmetteleviä.”