Moukan Tuuria, Iisak Kirkkonen – Osa 2: Jarkko Martikainen

Soundin netissä julkaistaan kesän aikana eri artistien vuoroviikoin kirjoittama jatkokertomus. Yksityisetsivä Iisak Kirkkosesta kertovan dekkarin toisen osan kirjoitti Jarkko Martikainen.
4.7.2015 09:17

Soundin kesädekkari on edennyt toiseen osaansa. Lue Jouni Hynysen kirjoittama ensimmäinen osa täältä


MOUKAN TUURIA, IISAK KIRKKONEN – OSA 2

Kirjoittaja: Jarkko Martikainen

Etsivätoimisto Kirkkonen sijaitsi Kirkkosen vuokrakämpässä, siinä ainoassa huoneessa, josta asunto koostui. Ammatillisia asioita koskevan alueen Kirkkonen oli rajannut kahdella sermillä. Niiden suojiin hän ohjasi asiakkaansa, osoittaen tälle toista tuolia. Hän itse yritti istahtaa omaansa rennosti, mutta tilanahtaus ja humala rajoittivat suoritusta.

Että Suomessa olisi jokin kaistale, jossa kesällä olisi kaksi helleviikkoa?

– Nämä avokonttorit on aika trendikkäitä nykyään. Varmaan pian yleistyvät, nyökytteli Kirkkonen kun nainen vilkuili rispaantuneita sermejä.

– Ehkä. On vaikea ennustaa. Jätän sen meedioille, vastasi nainen. – Puhutaan siitä mistä jotain tiedetään. Töistä Tuurissa. Vaikka ehdin kyllä miettiä, että mistä syystä teidät palkkaa… Säälistä?

Kirkkonen ei ymmärtänyt, mitä nainen puhui, ja katsoi tätä sinisankaisten lasiensa yli.

– Tarkoitan sitä, että alkoholismi on tainnut kiusata todella pitkään. Tätä konttoritilaa ei ole siivottu ainakaan vuoteen, muusta huoneesta en sano mitään. Onkohan teistä yhtään mihinkään, Kirkkonen?

– Vapaa-aikana rentoudun, mutta työt hoidan millintarkasti, Kirkkonen puolustautui.

– No, annan pari sataa euroa alkuun pääsyyn. Menette Onnibussilla rikosseudulle ja yövytte teltassa, niin ei tule isoja kuluja. Ainakaan ensimmäisten viikkojen aikana. Jos juttu edistyy, saatte lisää rahaa. Jos selvitätte jutun, maksan kymppitonnin. Kai teillä teltta ja makuupussi on?

– Teltta, makuupussi? Ei. Ei ole.

– Hoidatte sellaiset jostain. Hotellikuluja en maksa. En ainakaan alussa.

Kirkkonen yritti selvitä. Tahdonvoimalla se onnistui huonosti. Hänen luontainen charminsa ei tehonnut naiseen. Oli pakko näytellä ammattilaista ja ottaa kynä ja muistivihko käyttöön. Hän päätti puhua tavallista hitaammin, jotta sanat eivät takertuisi toisiinsa.

Joku Vesa oli luvannut rakennuttaa hänelle oman kodin jonnekin satumetsän siimekseen.

– Millaisesta tehtävästä on kyse?

– Heinäkuun viidestoista, tiistai, oli harmaa, kylmä ja sateinen. Niin kuin kesäpäivät nyt ovat. Isosiskoni, joka ei yleensä soita töihin, otti yhteyttä jo ennen lounasaikaa ja sanoi, että on Tuurissa. Tai ainakin sen käsityksen sain. Joku Vesa oli luvannut rakennuttaa hänelle oman kodin jonnekin satumetsän siimekseen. Ja Consuela, siskoni siis, väitti myös että siellä oli aurinko paistanut kaksi viikkoa yhteen soittoon, että minunkin pitäisi mennä sinne. Että Vesa ja aurinko pitäisivät huolta meistä molemmista.

– Mitä hämärää tuossa nyt on, ihmetteli Kirkkonen.

– Sitä, että aloin puhelun jälkeen epäillä sitä aurinkoisuutta. Että Suomessa olisi jokin kaistale, jossa kesällä olisi kaksi helleviikkoa? Aloin muistella uutisten säätiedotuksia, ja varmistin jutun netissä. Samaa tihku- ja rankkasadetta se oli ollut, myös Tuurissa, ihan koko kesän.

– Sisko halusi tehdä teidät kateelliseksi ja valehteli sitten vähän, ei siinä sen kummempaa, sanoi Kirkkonen hieman ylpeänä oivalluksestaan.

– Ehkä. Sitä on vaikea varmistaa nyt. Se kun oli viimeinen kerta, kun kukaan on kuullut Consuelasta.

– Ahaa. Ja puhelu tuli siis…

– Heinäkuun viidentenätoista, tiistaina. Kaksi kuukautta sitten.

– Ja te epäilette Vesan henkilöllisyydeksi…

– Keskistä. Tietysti. Mutten minä voi mennä soittamaan ovikelloa ja kysyä, onko Consuela kellarissa. Ymmärrättekö? Sen tähden sinne lähtee etsivä Kirkkonen.

… JATKUU ENSI VIIKOLLA! 

Teksti: Jarkko Martikainen 


 

Edelliset osat löydät täältä.

Lisää luettavaa