Nuoret ja raikkaat: Escalane

Terhakkaa riffittelyä ja pikaliimamaisia kertosäkeitä.
6.9.2017 18:59

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia, etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

Jyväskylästä tykömme nelistää virtaviivaista pop metal -musiikkia esittävä Escalane.

”Monipuolinen ja vapauttava itseilmaisu antaa ajankäytölle paljon vastinetta.”

Jo yhden omakustannealbuminkin (The Days Of Decay, 2015) julkaisemaan ennättäneen nelikon kitaristi-biisintekijä Juha Takanen selventää ajantasaisia kuvioita seuraavasti:

Perustettiin tämä bändi vuonna 2013. Keikkarintamalla on juuri nyt vähän hiljaisempaa, kun keskitytään uuden materiaalin kirjoittamiseen ja nauhoittamiseen.

Ennen tämänhetkisestä lavabreikkiään Escalane ehti kiertää menneen kevään ja kesän aikana Slovakiassa, Alankomaissa, Tsekeissä ja Venäjällä. Suomessakin on viime vuosina suhattu ahkerasti.

Escalanen vokalisti Hanna Uimonen vaikuttaa myös tässä samaisessa juttusarjassa niin ikään esitellyn Sielujen Palasia -orkesterin keulilla. Miten nuoren naisen aika kahden orkesterin kesken jakautuu?

Escalane ja Sielujen Palasia on sopivalla tavalla erilaisia bändejä, joten molempien kanssa työskentely on mulle antoisaa. Sielujen Palasissa voin toteuttaa dramaattisempaa säveltäjän identiteettiä, kun taas Escalanessa saan toimia Juhan näkemysten mahdollistajana omia fiiliksiäni sopivasti mukaan lisäten. Bändit vaativat toki paljon aikaa, mutta monipuolinen ja vapauttava itseilmaisu antaa ajankäytölle myös paljon vastinetta. Escalane on otollista musaa vähän ggressiivisempienkin fiilisten purkamiseen, joten tämä toimii myös hyvänä terapiana!

Nuorissa ja raikkaissa Takaselta, Uimoselta ja kumppaneilta fiilistellään takiaisen tavoin tarttuvaa rykäisyä nimeltään Lost Forevermore. Ryhmän rumpali Iiro Vuori sanailee siitä näin:

Kun Juha toi tämän ensimmäisen version treenikämpälle, tiesin välittömästi biisin olevan erinomaisen hyvä. Kun kertosäe ei jättänyt rauhaan nukkumaan mennessäkään, oivalsin, että tässä on seuraava sinkkumme. Onneksi muu bändi oli samaa mieltä. Kappale esittelee Escalanen hivenen kypsempänä ja rauhallisempana kuin osalla debyytin materiaalista, mutta se sama soundi on yhäkin selvästi kuultavissa. Hannan laulusuoritus on totutusti rautaa, kertosäe kuin pikaliimaa, eikä metalliriffittelyäkään ole unohdettu. Paras biisimme ikinä.

Nuoret ja raikkaat – Escalane: Lost Forevermore (ohj. Jaakko Manninen)

Mitä tämän jälkeen?

Pyrkimys on saada tuleville julkaisuille isompaa markkinakoneistoa taustalle, joten promopakettien lähettely eri tahoille tulee käymään kuumana. Tavoitteenamme on suunnata selkeästi kansainvälisille markkinoille, Juha Takanen summaa.

Toivotamme onnea matkaan!

Escalane on:

Hanna Uimonen (laulu)
Juha Takanen (kitara)
Joonatan Jaakonaho (basso)
Iiro Vuori (rummut)

Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa esiteltyihin artisteihin ja yhtyeisiin pääset tutustumaan täällä.

Jos tiedät, kuka tekijä tai mikä kokoonpano olisi sekä nuori että asialliselta tuntuvalla tavalla raikas, vinkkaa asiasta meille:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Muista kuunnella ja asettaa seurantaan myös viikkojen vieriessä täydentyvä Nuoret ja raikkaat: 2017 -soittarimme:

Lisää luettavaa