Nuoret ja raikkaat: Maria Mono

Totta toinenkin puoli.
29.6.2016 15:17

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia. Etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

Maria Mono on Helsingissä asusteleva, pohjoisia ja itäsuomalaisia juuria omaava laulaja-lauluntekijä, jonka musiikillinen tausta juontuu stadin ruohonjuurirockbändeihin.

”On kiehtovaa, miten eri tavoin ihmiset saattavat kokea ja muistaa yhteiset kesäreissut tai -romanssit.”

– Varsinaiselta ammatiltani olen elokuvantekijä. Tätä musiikillista soolomateriaaliani teemme yhdessä äänisuunnittelija ja säveltäjä Toni Teivaalan kanssa. Tyylimme on kait melko simppeli ja konstailematon, ainakaan mitään ylituottamisen vaaraa ei ole ihan äkkiä näköpiirissä. Korpolompolosta raahasin entiset bändikaverini Atte Tolosen ja Santeri Kalevan studioon soittamaan.

Ehtivä nainen luonnehtii musiikkiaan ja Nuoret ja raikkaat -käyntikorttinaan toimivaa Superkuu (Paratiisi 2.0) -kappaletta seuraavasti:

– Musiikkini on suomenkielistä folk-iskelmä-laulelmaa. Parhaillaan kirjoitan Lemminkäinen-nimistä tarinalevyä, jolta tämä kiekon yleislinjasta poikkeava biisi on lohkaistu. Levyllä säestän itseäni pääasiassa akustisesti Landolalla, mutta Superkuu oli alusta asti suunniteltu rautalankavedoksi. Se on soitettu oikeilla soittimilla eikä mitään oo autotunetettu. Sitten se vielä miksattiin monona, ehe ehe. Rautalankailmaisua olen jatkamassa erään toisen projektin puitteissa.

– Laulun tarinan ajattelen toistaalta osana Lemminkäisen tarinaa, toisaalta Baddingin Paratiisin toisen osapuolen kokemuksena yhdestä ja samasta irtiotosta. Siitä kappaleen suluissa oleva lisänimi. On kiehtovaa, miten eri tavoin ihmiset saattavat kokea ja muistaa yhteiset kesäreissut tai -romanssit. Tarinan tyttö ui paljon synkemmissä vesissä kuin heilansa, ja peilailee myös tämän tunnetiloja huoletonta pintaa syvemmälle. Hän aavistelee ja suree jo suhteen loppua siinä missä kundi vielä pakenee hetkeen.

– Suomen kesä koetaan yhtä aikaa sekä melankolisena että jopa epätodellisen romanttisena ja aistillisena. Tai ainakin noin minä näen asian olevan, ja samoin sen tuntuu näkevän kotimainen populaarimusiikkikin. Biisini kuvaa näitä mainittuja puolia, ja niihin halusin pureutua myös kappaleen videolla, jolla pitäydyin rouheassa, kotikutoisessa ja rähjäisessä ilmaisussa. Pätkä on kunnianosoitus perinteiselle karaokevideoilmaisulle sekä Agentsin ”rautalanka on isänmaallista” -asenteelle.

Nuoret ja raikkaat – Maria Mono: Superkuu (Paratiisi 2.0) (ohj. Maria Mono ja Iris Nylund)

Ja kyllä, Maria musisoi myös keikkalavoilta käsin:

– Sooloprojektini on nyt reilun vuoden vanha ja aloin keikkailla sen kanssa tämän vuoden alussa. Näillä näkymin kalenterin seuraava merkintä on 10. elokuuta, jolloin soitan Helsingin Semifinalissa Suomen Zorroa lämpäten. Tuolloin kuullaan akustisen keikan lopuksi Superkuu (Paratiisi 2.0) sekä uutta materiaalia rautalankaversioina. Soolonahan on helppo pistäytyä soittamaan pienemmälläkin varoitusajalla, joten lukijat tai ketkä vaan: saa toki kysyä keikalle!

Demo- ja studiolivevetoja Maria Monon Lemminkäinen-albumin muista kappaleista voi käydä katsastamassa Facebookista.

Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa esiteltyihin artisteihin ja yhtyeisiin pääsee puolestaan tutustumaan täällä.

Jos tiedät kuka, tai kenen yhtye olisi nuori ja vieläpä raikas, vinkkaa asiasta meille:

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää luettavaa