Nuoret ja raikkaat: Myllykoski

Jengin pitäis just enempi kyl tehä rokkii.
16.11.2016 16:10

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia, etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

Myllykoski on kuluvana vuonna 2016 perustettu rockyhtye Helsingistä.

”Tätä jengiä ei saa treeneihin, jos ei oo tarkotus tehdä tulosta. Ja tulostahan tehdään.”

Ensimmäiset treenit on pidetty tänä syksynä, koplan laulava pääjehu Ville Myllykoski aloittaa ja ryhtyy taustoittamaan:

Tän bändin jäsenet on kaikki ammattimuusikoiksi opiskelevia tai jo sellaisina toimivia henkilöitä, eli toimintamme on hyvinkin tavoitteellista. Tätä jengiä ei saa treeneihin, jos ei oo tarkotus tehdä tulosta. Ja tulostahan tehdään.

Vaikka mä oonkin tässä keulahahmona ja biisintekijänä, on kyseessä kuitenkin ehdottomasti ihan bändibändi, ei mikään väsyny sooloprojekti, jossa soittaa taustalla joku random pumppu.

Luontevasti muotonsa saaneen orkesterin johtomies jatkaa:

Kasasin bändin tutuista, hyviksi tyypeiksi ja huippusoittajiksi havaituista hahmoista. Mä tässä ammennan maailmantuskaani, yleistä turhautumistani sekä esiintymisvimmaani kappaleisiin, jotka sitten bändin kanssa sovitetaan. Homman nimi on vetää täysiä, pienellä sarkasmilla, mutta silti ihan tosissaan. Me pyritään häpeilemättömän kovalla bändimeiningillä, suoraviivasella rockilla ja vimmalla tekeen ennemminkin ehkä jonkinlaista aikalaiskritiikkiä kuin mitään oivaltavia parisuhdelauluja.

Samalla pääsen tässä elämään myöhäistä teini-ikääni, riehumaan ja kapinoimaan. Pojat pääsee soittamaan rokkia, 25-vuotias V. Myllykoski tiivistää.

Nuorissa ja raikkaissa Myllykoskea ihastellaan Jengin pitäis enempi -nimisen kappaleen ja Antti Vuoren sille purkittaman musiikkivideon muodossa.

Jengin pitäis enempi on tällainen meidän meiningin esittely- ja ulostulobiisi. Tein tän eräänä päivänä ennen samana iltana olleita treenejä, noin viikkoa ennen studioon menemistä, kun piti saada vielä tiukka menobiisi ja olin siinä just edellisenä iltana saanu idean tekstistä. Mä oon Snapchatissa länkyttäny aika paljon tollasta jengin pitäis enempi -läppää jo varmaan vuoden ja tulin sitten yhtenä yönä kelanneeksi, että no niin no  tässähän on oikeestaan valmis teksti-idea, tartunpa tähän. Aamulla keksin riffin ja äänitin sinne päin -bändidemon. Kokeiltiin biisiä treeneissä ja hommahan nasahti heti kohdilleen. Todettiin, että nythän löyty hyvä meininki!

Nuoret ja raikkaat – Myllykoski: Jengin pitäis enempi (ohj. Antti Vuori)

Miltäpä näyttää räväkän retkueemme lähitulevaisuus?

Saatiin tää eka sinkku pihalle juuri viime perjantaina, joten nyt sit treenataan uusia biisejä seuraavia äänityssessioita silmällä pitäen. Heti keväällä hyökätään keikoille ja jossain vaiheessa jotain matskua sitten taas julkaistaankin.

Myllykoski on:

Ville Myllykoski (laulu)
Petri Kytö (syntetisaattorit)
Miko Tekoniemi (kitara)
Juha Pöysä (basso)
Juhana Kiiski (rummut)

Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa esiteltyihin artisteihin ja yhtyeisiin pääset tutustumaan täällä.

Jos tiedät kuka tai mikä kokoonpano olisi nuori ja sittenpä vielä tavalla tai toisella raikas, ole kiltti ja vihjaa asiasta meille:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Lisää luettavaa