Artikkelit

Hurjat Hipit lopetti

12 vuotta, 17 soittajaa, 57 keikkaa, 9 mp3-älppäriä ja nyt kaikki on ohi. Hurjat Hipit ilmoitti virallisesti hajoamisestaan 2.6.2007. Pitkäaikaiset mielenterveys- ja eturauhasongelmat ajoivat yhtyeen tähän ratkaisuun.

    Misery Inc Johannalle

    Myrskylästä ponnistava, melodista ja agressiivista metalcorea soittava Misery Inc. on solminut levytyssopimuksen Johanna Kustannuksen kanssa. Vuonna 2001 perustettu yhtye on aiemmin julkaissut kaksi levyä, Yesterday’s Grave (2003) ja Random End (2006). Kolmannen, ..breedgreedbreed.. nimeä kantavan albumin äänitykset käynnistyivät äskettäin ja levy julkaistaan syksyllä 2007.

      Boycott palasi elävien kirjoihin

      Legendaarinen rock-yhtye Boycott julkaisee uutta materiaalia 15 vuoden tauon jälkeen. Tarttuva single "Hey,Lord ( Don`t ask me questions)" jaetaan kesän alussa radioasemille. Biisi on vanha Graham Parker-klassikko,josta bändi on "boikotoinut" oman versionsa.

        Nightwish kiertää maailmaa loppuvuoden

        Nightwish käy loppuvuodesta tositoimiin uuden laulajansa Anette Olzonin johdolla. Yhtye julkaisee uuden albuminsa syyskuun lopulla ja käynnistää lokakuun alussa kiertueen, joka vierailee vuoden kolmen viimeisen kuukauden aikana yhteensä seitsemässä eri maassa, kolmella eri mantereella.

        Korpiklaania tämän kuun lopulla

        Juhannus venyy tänä vuonna vähintään seuraavan viikon keskiviikkoon asti, kun suomalaisen humppahevin viestinviejä Korpiklaani julkaisee neljännen täyspitkänsä 27. kesäkuuta. Levy kantaa nimeä Tervaskanto.