Pakoon pahaa maailmaa – Big Wave Riders katkaisee liki neljän vuoden levytyshiljaisuuden

11.3.2016 11:29

Big Wave Riders oli viisi vuotta sitten Soliti-levy-yhtiön ensimmäisiä kiinnityksiä. Orkesteri oli ensimmäisten julkaisujensa aikaan mukavasti esillä julkisuudessa, mutta reippaan alun jälkeen uuden musiikin julkaiseminen tyrehtyi. Orkesterilta ei ole kuulunut uutta tuotantoa lähes neljään vuoteen.

Ei ennen kuin nyt: Soundissa ensi-iltansa saava Escaping the City -single enteilee kesällä julkaistavaa Endless Summer -albumia, ja bändi jatkaa sillä aiemmista töistään tutuissa merkeissä. Isoja kaikuja, tanssittavia rytmejä ja kookasta kertosäettä riittää.

”Kappale kertoo eskapismista”, yhtye kertoo tiedotteessa. ”Se kertoo tunteesta, jonka saa päästessään pois kaikkien henkilökohtaista elämää ja ylipäätään yhteiskuntaa vaivaavien raskaiden asioiden ääreltä – kun löytää hetkellisen turvapaikan auringossa tarpeen uskoa jälleen johonkin.”

Lisää luettavaa