”Pienet rakkauslaulut ovat teeskentelyä” – Perjantaibiisinä Matti Johannes Koivu: Siinä on rakkautesi

"Presidentit vaihtuvat maailmalla, talous nousee ja sukeltaa, mutta jotkut asiat eivät koskaan muutu."
18.11.2016 08:32

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään pureudutaan armoitetun lauluntekijän uutukaiseen.

Heti alkuun on kerrottava, että Ultramariini-yhtyeen keuliltakin tuttu Matti Johannes Koivu julkaisee järjestyksessään seitsemännen sooloalbuminsa alkuvuodesta 2017.

Musiikki- ja muunlaistenkin immeisten sydämiä vuosien varrella tasaiseen tahtiin valloittaneen Koivun tänään Perjantaibiisinä kuunneltava tuore single kantaa nimeä Siinä on rakkautesi. Artisti kertoo:

Olen tehnyt rakkauslaulun. Suuren, koska pienet rakkauslaulut ovat teeskentelyä. Rakkaus pelastaa ihmisiä. Presidentit vaihtuvat maailmalla, talous nousee ja sukeltaa, mutta jotkut asiat eivät koskaan muutu. Kurjinakin aikoina rakkaus syttyy joka ilta jossakin. Eikä siihen tarvita kuin se yksi ilta jossain loukossa tai kadulla, karaokebaarissa tai vaikkapa grillin edessä. Olen optimisti tässä mielessä. Haluan uskoa loppuun asti, että se ilta tulee.

Perjantaibiisi Matti Johannes Koivu: Siinä on rakkautesi

Uuden levynsä myötä Koivun on määrä suunnata yhtyeineen myös kiertueelle. Keikkapaikkakunnat ja -päivämäärät tarkentuvat myöhemmin.

Vastikään julki tulleista lauluista merkittävimmät löydät tuttuun tapaan viikoittain päivittyvältä Parasta juuri nyt -soittolistaltamme:

Lisää luettavaa