”Ajattelin, että pitää varmaan pölliä jostain biisin nimi” – Perjantaibiisinä Tarmio: Pampalla tuulee

Lauluntekijä vaikuttui kirjastoreissulla.
14.7.2017 13:35

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale.

Ilosaari-viikonvaihteena korokkeellemme kapuaa – kenties vielä joskus kyseisen festarin lavallakin nähtävä – nuori Helsingin herra Eero Tarmio, joka yhtyeineen toimittaa meille musiikkia silkkana Tarmiona. Pääjehu kertoo Pampalla tuulee -nimisen kipaleen vaiheista seuraavasti:

– Biisin syntytarina on sellainen, että joskus vuosi sitten olin aika lukossa, kirjoittaminen ei lähtenyt yhtään. Ajattelin, että pitää varmaan pölliä jostain biisin nimi, niin ehkä se lähtis siitä. Kävelin Kirjasto 10:iin ja heti ekana osui silmään Arja Saijonmaan Koko yön minun poikani valvoi -vinyyli ja siitä biisi nimeltä Pampalla tuulee. Olin tosi vaikuttunut ja päätin, että se on siinä.

– Kappaleen nimi painautui mieleeni ja täydensi itsensä loppuvuodesta, kun melkein viisi vuotta kestänyt parisuhde päättyi. Että erobiisihän tää on.

Perjantaibiisi Tarmio: Pampalla tuulee (ohj. Aino Vähäpesola ja Eero Tarmio)

Mitenkä on, saammeko lähiaikoina kenties lisääkin Tarmio-musaa?

– Kolme biisiä on äänitettynä. Ne tulevat varmaan nettiin lähiaikoina.

Tarmio-yhtyeeseen kuuluvat:

Eero Tarmio (laulu ja kitara)
Arttu Kuoppa (basso)
Henri Jokinen (rummut)

Seuraavan kerran voit bongata Eeron bändeineen livenä Helsingin Alakulttuuritalolla 20.7. Esiintymishommissa tällöin myös Itä-Hollola Installaatiostakin tuttu Robert Ensio Niemistö.

Viikonlopun ja koko kesän koleimmat kappalekarkit poimintaan herkeämättä päivittyvältä Parasta juuri nyt -soittariltamme:

Lisää luettavaa