Pimeiden maanteiden tunnelmaa – ennakkokuuntelussa The Holyn suuria tunteita vilisevä ep

5.8.2016 09:43

Soliti esittelee jälleen Suomen kansalle laadukasta englanninkielistä indierockia. Helsinkiläisen The Holyn esikois-ep More Escher and Random Notes julkaistaan virallisesti 10. elokuuta, mutta tuotoksen voi kuunnella jo näin hyvissä ajoin etukäteen Soundin sivuilta. Selaa siis alemmas ja pistä soitin päälle.

Yhtyeen mukaan ep:n äänittäminen oli melkoinen Lost Highway -prosessi. Orkesterin laulaja-kitaristi Eetu Henrik Iivari kertoo tiedotteessa albumin saaneen paljon innoitusta pimeistä maanteistä Helsingin ja Hämeenlinnan välillä.

”Ep:n äänittäminen oli kummallinen kokemus. Minun piti muuttaa takaisin kotikaupunkiini Hämeenlinnaan remontin tieltä, ja jouduin ajamaan joka aamu kaksi tuntia studiollemme Helsinkiin. Sitten työskentelimme myöhään yöhön, ajoin takaisin kotiin, nukuin viisi kuusi tuntia ja seuraavana päivänä sama toistui”, Iivari kirjoittaa.

”Suurin osa sanoituksista syntyi noiden pitkien ajomatkojen aikana. Maisemilla, jatkuvalla väsymyksellä ja pimeällä moottoritiellä oli suuri vaikutus koko ep:n tunnelmaan.”

The Holy esittelee tuotostaan keikkaolosuhteissa seuraavan kerran Helsingin Kuudes linja -klubilla 19. elokuuta.

Lisää luettavaa