Radiopuhelimet juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Mikäpä sen parempi tapa juhlistaa kuin uusi levy: Saastan kaipuu on yhtyeen 14. albumi ja se näkee päivänvalon 17. kesäkuuta. Soundilla on kunnia esitellä ensisoittoon saamansa Kaikki nopeaa -maistiaisen.
Saastan kaipuu palaa akustissävytteisen Ei kenenkään maa -levyn (2013) jälkeen sähköisempään tulkintaan. Laulaja J. A. Mäki kuvailee levyn olevan samaa huutolaulua ja metelöintiä kuin ennenkin.
– Levy-yhtiömme mielestä musiikissa on hyvällä tavalla kuultavissa jonkinlaista paluuta alkuaikojen roisiin ulosantiin. Kenties, mutta omasta mielestäni ainakin parilla rallilla heittäydymme ennen käymättömille musaraiteille. Akustisessa äänimaailmassa samoilu kuitenkin toi ainakin omaan ulosantiin uutta sävyä ja potkua, vaikka tuskin sitä kuulija huomaa, Mäki analysoi.
”Jotain tiettyä tunnelman intensiteettiä tai iloista räjähtämistä sitä kai tavoittelee” -Jarno Mällinen
Kitaristi Jarno Mällinen lisää, ettei kyseessä ole missään nimessä paluusta vanhaan. Biisien pitää aina tuntua jollain tapaa uudenlaisilta ja tuoreilta. Kuulijasta riippuu, miten hän asian kokee.
– Jotain tiettyä tunnelman intensiteettiä tai iloista räjähtämistä sitä kai tavoittelee. Ja aina kun sen luulee saavuttaneensa uusissa riffeissä ja rytmeissä, tulee jonkin ajan päästä mieleen parempi vaihtoehto: että nythän sitä vasta onkin oppinut jotain, Mällinen pohtii.
– Joillain yksittäisillä jutuilla, kuten biisin osilla tai sovituksen pätkällä on toisinaan jokin suora esikuva, tosin ehkä hieman, öh, vääristyneenä. Levyllä vilahtaa pari meille uutta esikuvaa: Lydia Lunch ja Ray Charles. Siitä vaan bongailemaan.
Sanoituksia pidetään tärkeänä osana erityisesti Radiopuhelimien musiikkia. Mällisen sanoitukset pyörivät tällä levyllä tyhjyyden ympärillä muodossa tai toisessa. Mikäli tyhjyydestä nyt voi näin sanoa, Mällinen lisää. Mäki toteaa omista sanoituksistaan tulleen tällä kertaa tavallista henkilökohtaisempia, ja siksi niiden puiminen on entistä vaikeampaa.
– Ei koskaan huvita selittää tekstejä puhki, ehkä parin vuoden kuluttua osaan niistä jotain sanoa, Mäki sanoo, mutta avaa kuitenkin hieman sanoituksiaan enemmän.
– Jarno mainitsi huomanneensa tyhjyyden teeman omissa sanoituksissaan. Omissa sanoituksissanikin voin nähdä ja kuulla tyhjyyden, kenties kuilun äärellä pohdiskelua, jopa kamppailua. Mutta myös hämmennystä… uuden äärellä. Ehkä biisien nimetkin kertovat missä mennään: Harmaata, Paha kuolkoon, Kaikki nopeaa, Totuuden aika…
– Lievästi sanoen innoissani odotan uuden levyn tuloa; studiosta astui ulos huojentunut, tyytyväinen hujoppi, sanoo Mäki.
Ensimmäisistä treeneistä 30 vuotta
Radiopuhelimet piti ensimmäiset treeninsä maaliskuussa 1986. Kansanturvamusiikkikomissio-yhtyeessä soittaneet Mällinen ja Raatikainen laittoivat pystyyn uuden soittoporukan, kun KTMK alkoi hajota liitoksistaan.
– Yhtye ei kehittynyt mihinkään. Teesistä ja antiteesistä ei syntynyt synteesiä vaan vitutus, muistelee rumpali Jyrki Raatikainen.
– Uuteen yhtyeeseen pyysimme Jyrki Mäen, koska hän oli mielestämme Oulun karismaattisin lavaesiintyjä ja hyvä shouterlaulaja. Bassoon pyysimme KTMK-kitaristi Jukka Kankku Kankaan. Hän oli bändin ristivetoisen loppuajan lojaali meille, hyvä soittaja ja leppoisa kaveri.
Mäki lauloi Radiopuhelimiin liittyessään Ei!Ei-yhtyeessä.
”Jyrki ja Jarno kävivät kyläilemässä ja tarjosivat huikkaa Jarnon tuomasta viinapullosta. Ensimmäiset treenit tuskin olivat samana iltana” -J. A. Mäki
– Ei!Ein treenien järjestäminen oli lievästi sanoen hermoja raastavaa. Alun alkaenkin Radiopuhelimissa kaikki sujui jämerämmin. Niin jouhevasti, etten edes muista miten nuo ekat treenit sovittiin. Tuohon aikaan, kun ei kännyköitä ollut eikä omistettu radiopuhelimia, treenit yleensä sovittiin baareissa tai kyläilemällä, kertoo Mäki.
– Sen muistan, että Jyrki ja Jarno sitten kävivät huterassa puutaloasunnossani kyläilemässä ja tarjosivat reilulla kädellä huikkaa Jarnon lomamatkaltaan tuomasta viinapullosta. Ensimmäiset treenit tuskin olivat samana iltana; olimme enemmän baari- kuin treenivedossa.
Mällinen muistaa viinan olleen Roomasta tuotua tequilaa.
– Jos ensimmäiset treenit olivat vasta sen nauttimisen jälkeen, ne sijoittuvat aivan maaliskuun loppuun. Itse luulen, että olimme treenanneet jo sitä ennen, Mällinen pohtii.
Mäki naurahtaa ja jatkaa.
– Heh, näin oudot yksityiskohdat jäävät mieleen, mutta olennaisimmat eivät. Varmaan olimme treenanneet ennen tuota pullonkumoamisvierailua, luulen sen jääneen mieleen jonkinlaisena paremmin tutustumisena ja hengenkohotuksena. Joten ehkä se olikin olennaista.
Ensimmäinen treenikämppä sijaitsi Oulun Heinäpäässä, vallatussa kolmekerroksisessa leipätehtaassa. Mällinen muistelee paikan olleen erityisen hyvä myös siksi, että siellä oli esiintymissali, jossa järjestettiin paljon keikkoja, teatteriesityksiä ja muita kulttuuritapahtumia.
Radiopuhelimien treenikämpässä, toisen kerroksen nurkkahuoneessa treenasivat myös Faff-Bey, Electric Blue Peggy Sue and the Revolutionions from Mars ja Ei!Ei, jossa Mäki tuolloin lauloi.
– Huone oli muistaakseni aika iso. Olihan siellä kolmen bändin kamat valmiina koko ajan eikä minulla ole jäänyt mieleen, että se olisi ollut silti ahdas, Raatikainen muistelee soittotilaa.
– Koska rakennus oli vallattu, niin tietenkään meillä ei ollut avaimia tulevan harjoituskämppämme oveen. Olin vähän hämmästynyt kun silloin vielä Electric Bluen Ray Katz hioi pikku viilalla vanhasta Abloy-avaimesta toimivan avaimen. Lukkoseppä teki sen pohjalta uuden avaimen.
”Olin vähän hämmästynyt kun Ray Katz hioi pikku viilalla vanhasta Abloy-avaimesta toimivan avaimen” -Jyrki Raatikainen
– Muistan, kuinka niistä leipätehtaan huoneista oli bändikaverillani Valpun Juhalla ja Ray Katzilla kiihkeää vääntöä, että minkä huoneen mikäkin bändi saa kämpäkseen. Minä rauhoittelin noita kiivaita nuorukaisia vittuilemasta toisilleen enempää, ja päädyimme samaan treenihuoneeseen kumpainenkin orkesteri, muistelee Mäki.
Ensimmäisissä treeneissä soitettiin KTMK:n loppuaikojen biisejä sekä biisiehdotelmia, jotka eivät olleet menneet läpi.
– Toinen oli punkabilly-tyyppinen suora rytinä, jonka A-osan kitarakuvio tuppasi kääntymään väärinpäin ja jonka kertosäettä hyödynsin myöhemmin Suuri suu -biisissä. Toisesta kehittyi Säälimättömän ovela mies. Bob-setä on liikkeellä taas saattoi olla melko alusta asti mukana, Seiväsmiehen paluu tuli keväämmällä, kun oli jo intoa päällä, Mällinen muistelee.
– Päämääränäni oli tehdä KTMK:hon verrattuna vapaammin rokkaavampia riffejä, Stoogesin ja silloisen Godfathersin henkeen. Mutta Radiopuhelimen alkuajat olivat vielä osin hapuilua.
Treenikämpällä ei juopotella ja juhlita
Leipätehdas tyhjeni loppuvuodesta 1988 ja purettiin 1989 alkupuolella. Nykyään Radiopuhelimet treenaa Kulttuurikasarmilla Oulun Hiukkavaarassa.
– Jotenkin hauskaa on se, että kämpällä treenaa kahdessa kokoonpanossa pääasiassa samat henkilöt kuin ensimmäisessä kämpässä. Radiopuhelimet, Ismo Autioniemi (Electric Blue…), Kankku (KTMK, Radiopuhelimet), Jussi Nykänen (Greenhouse AC). Se toinen bändi on Antin (Annunen, Radiopuhelimien basisti) New Rising Suns, jossa soitan rumpuja, Raatikainen kertoo.
Radiopuhelimet pitää nykyään 2-3 tunnin treenit noin kerran viikossa. Treenaamisen ja soittamisen lisäksi kämpässä ei juuri muuta oheistoimintaa harrasteta.
– Oheistoiminnaksi riittää treenien jälkeen 65 kilometrin kotimatkan ajaminen autolla. Kesäyönä tuollaisen matkan ajaminen treenieuforiassa tyhjällä valtatiellä riittävän isolla toimivalla autolla on aika mukavaa. -30 asteen pakkasella se on erittäin epämukavaa, Raatikainen toteaa.
– Juttelu jää aika kaoottiseksi hälinäksi. Juopottelu ja juhlinta on hoidettu mieluummin muualla. Treenikämppäkaljoittelu voisi olla vanhemmiten mukava uusi harrastus, pohtii Mällinen.