1960- ja 1970-lukujen suomalaisravintoloissa soi vielä elävä musiikki. 1960-luvun lopusta lähtien musiikista vastasivat usein ulkomaiset soittajat, koska kotimaiset ravintolamuusikot olivat kalliimpia.
Muusikkopiireissä muistettiin morkata italialaisia ja itäeurooppalaisia bändejä, joiden taso ei yltänyt korkealle, mutta Suomen ravintoloihin eksyi soittamaan koviakin nimiä. Esimerkiksi jugoslavialaisen rock’n’rollin kantaisänä pidetty kitaristi Milan ”Mile” Lojpur soitti 1960-luvulla Suomessa puolen vuoden pätkän ravintolamuusikkona. Vielä legendaarisempi amerikkalaismuusikko kiinnitettiin helsinkiläiselle Safari Clubille.
”Safarin sisäänpääsyvaatimus tuntuu olevan kultahammas ja siiliniska.”
Eerikinkadulla sijainnut Safari tavoitteli ulkomaaneksotiikkaa sekä sisustuksessaan että musiikissaan. Klubilla soittaneet muusikot ja laulajat olivat pääasiassa tummaihoisia, ja tämä oli 1970-luvun alun Suomessa poikkeuksellista. Klubi toi maahan myös chicagolaisen blueslaulajan Eddie Boydin, joka oli tehnyt 1940- ja 1950-luvuilla useita hittejä kuten Five Long Years, 24 Hours ja The Big Question. Boyd muutti Eurooppaan vuonna 1965, ja viiden vuoden päästä kohtalo heitti hänet laulamaan helsinkiläiseen ravintolaan.
Boydin ja Safari Clubin yhteinen taival ei ollut ruusuinen. Intro-lehden pitkässä haastattelussa Boyd kertoi luulleensa Safaria jazzklubiksi, mutta pettyneensä melkoisesti todellisuuden paljastuttua. Todelliset bluesin ystävät taas olivat tuolloin ulkomuodoltaan sellaisia, ettei heillä ollut juuri asiaa itseään tasokkaana pitävään yökerhoon. ”Safarin sisäänpääsyvaatimus tuntuu olevan kultahammas ja siiliniska”, Intro kirjoitti. Tiukat portsarit valitsivat klubin asiakkaat tarkoin.
Suomen bluespiireissä Boydin maahantulo oli kaikesta huolimatta merkkitapaus. Myös Love Recordsin päättäjät kiinnostuivat hänestä, sillä yhtiö oli vuonna 1970 juuri lähtenyt rullaamaan taloudellisesti, ja sen perustajat saattoivat ensimmäistä kertaa nostaa palkkaa firmastaan. Yhtiö ryhtyi puuhaamaan Boydin kanssa albumia.
Tuloksena oli joulukuussa 1970 ilmestynyt Praise To Helsinki, jossa Boydia säestivät Safari Clubillakin soittaneet basisti Willy Donnie ja rumpali Eddie Hunton. Helsinki-teema oli levyn nimen lisäksi mukana samannimisessä kappaleessa sekä albumin kansikuvassa, jossa Boyd kävelee lumisessa Tokoinrannassa. Bluesmiehen hahmon taustalla pilkottaa tuolloin parin vuoden ikäinen Ympyrätalo.
”Helsingin ylistyksestä tuli bluesveteraanille loppuelämän mittainen.”
Praise To Helsinki tarjoaa autenttisen kuuloista bluesia, kuten jo lähes kuudenkymmeneen ikävuoteen ehtineeltä bluesveteraanilta sopi odottaakin. Boydin pitkässä diskografiassa on paljon muutakin kuunneltavaa, mutta Love-levytystäkin pidetään onnistuneena, sillä levystä on maksettu netissä reilun 150 euron hintoja.
Boydin kiinnitys Safarissa kesti vain pari kuukautta, mutta hänen ja Helsingin suhteesta tuli kestävämpi. Boyd avioitui suomalaisen naisen kanssa ja jäi asumaan Kallioon. Hän levytti Suomessa vielä useita muitakin albumeita, ja Helsingin ylistyksestä tuli bluesveteraanille loppuelämän mittainen, sillä Boyd kuoli pääkaupungissa kesällä 1994.
Teksti: Mikko Mattlar
Julkaistu alun perin Soundissa 9/2016