Rakkauden rajamailla – Love Recordsin julkaisema Under The Boardwalk -versiointi meni alta riman

Mikko Mattlar esittelee Love Recordsin laajan tuotannon erikoisempia julkaisuja. Osa 8/11.
29.12.2016 12:29

Love Recordsin laaja katalogi on täynnä helmiä, mutta joukkoon mahtuu hutejakin. Jälkimmäisistä käy esimerkiksi lahtelaisduo Quick & Heikkilän suomenkielinen versio Under The Boardwalk -klassikosta. Love julkaisi tuotoksen singlellä toukokuussa 1979.

Under The Boardwalkin alkuperäisversiosta tuli hitti amerikkalaisen doowop-yhtyeen The Driftersin esittämänä vuonna 1964. Toisin kuin monia muita tuon ajan jenkkihittejä, kappaletta ei tuoreeltaan levytetty suomeksi, joten biisin ensimmäinen suomalainen käännösversio näki päivänvalon vasta Quick & Heikkilän singlellä viisitoista vuotta myöhemmin.

”Loven julkaisukynnyksen ylittymistä on erittäin vaikea ymmärtää”

Quickin ja Heikkilän oikeat nimet olivat Matti Qvick ja Kari Metsä-Heikkilä. Levytyksessä toimi vierailevana basistina Charliesin ja Sleepy Sleepersin riveistä tunnettu Kari ”Pitkä” Lehtinen, rumpuja soitti Juha Sääski. Tarkempia kokoonpanotietoja ei ole saatavilla, mutta kaikesta päätellen sekä Qvick että Metsä-Heikkilä laulavat ja soittavat kitaraa levyllä.

Under The Boardwalk on hieno kappale, mutta se ei ikävä kyllä saanut lahtelaisilta arvoistaan käsittelyä. Sekä soitto- että laulusuoritukset ovat Quickin ja Heikkilän versiossa niin haparoivia, että Loven julkaisukynnyksen ylittymistä on erittäin vaikea ymmärtää. Levylle päätynyt otto vaikuttaa lähinnä kappaleen ensimmäisiltä harjoituksilta. Laulu ja soittimet kuulostavat epävireisiltä, eikä kappale toimi rytmisesti juuri sen paremmin.

Jos kappaleesta hakee positiivisia asioita, sellainen on Kari Metsä-Heikkilän kirjoittama Under The Boardwalkin suomenkielinen sanoitus, sillä paljon huonompiakin käännöstekstejä on kotimaisen musiikin historiassa kuultu. Soitto- ja laulupuolikin olisi kuulostanut sympaattiselta esimerkiksi pubin nurkassa, mutta levylle painaminen paljastaa puutteet armotta.

Levyn B-puolella kuullaan Metsä- Heikkilän säveltämä instrumentaali Yes, Babe. Sekään ei ole kappaleena huono, mutta soiton rytminen epätarkkuus saavuttaa jo lähes koomiset mittasuhteet. Kappale hädin tuskin pysyy kasassa, niin eri tahdissa soolokitaristi, basisti ja rumpali soittavat. Avoimeksi kysymykseksi jää, miksi näin keskeneräistä tavaraa laitettiin levylle.

Loppuiko studioaika kesken, vai eivätkö soittajat pystyneet parempaan? Quickin ja Heikkilän single painettiin läpinäkyvälle punaiselle vinyylille, joten ulkoisilta puitteiltaan levy on hieno. Se ei kuitenkaan auttanut singleä menestymään. Levy jäi tekijöidensä ainoaksi ja yhdeksi viimeisistä Loven julkaisuista, sillä talousvaikeuksissa kamppaillut yhtiö haettiin konkurssiin vain kuukautta myöhemmin. Jos rahat olivat vähissä jo ennestään, on vaikea ymmärtää, miksi niitä käytettiin tällaisen musiikin julkaisemiseen – vai oliko toivo jo mennyttä?

Under The Boardwalkista tuli 1980-luvun lopussa uudelleen hitti näyttelijä Bruce Willisin levytyksenä. Vuonna 1989 kappale tehtiin myös suomeksi uudelleen, kun Moog Konttisen Moogetmoogs-bändi levytti sen nimellä Annas kun hörppään. Pari vuotta sitten kouvolalainen Junnu ja Pikkutakit levytti kappaleen nimellä Lämmintä hiekkaa.

Teksti: Mikko Mattlar
Julkaistu alun perin Soundissa 8/2016

Lisää luettavaa